Sosiaali- ja terveydenhuoltouudistus eli sote-uudistus on puhuttanut jo vuosia niin asiantuntijoita, päätöksentekijöitä kuin kansaakin. Tämä on ymmärrettävää, koska uudistus koskettaa meitä kaikkia, jotka suomalaisessa yhteiskunnassa elämme ja asioimme. Eri elämänvaiheissa tarvitsemme erilaisia palveluja, eikä kukaan liene vielä jäänyt elämään ikuista tervettä elämää. Kuten mikä tahansa yhteiskunnallinen muutos, myös tällainen uudistus vaatii eettistä tarkastelua: millaisia eettisiä haasteita ja kysymyksiä uudistuksen myötä nousee sosiaali- ja terveydenhuollon kenttiin, ja miten uudistus tulisi toteuttaa, jotta se ei tuottaisi esimerkiksi epätasa-arvoisuutta tai muita eettisiä ongelmia.
Sote-uudistuksessa terveydenhuoltoon liittyvät eettiset kysymykset löytyvät myös akateemisesta keskustelusta. Terveydenhuollon etiikka on ala, jossa käydään akateemista keskustelua sen eettisistä erityiskysymyksistä kansainvälisillä foorumeilla aikakausjulkaisuista konferensseihin. Ala pitää sisällään esimerkiksi terveydenhuollon ammattilaisten ammattieettiset kysymykset, potilaisiin ja asiakkaisiin liittyvät erityiskysymykset, lääketieteen ja hoitotyön etiikan. Asiantuntijat tulevat monilta eri aloilta, ensisijaisesti heillä on myös jonkinlainen tausta filosofisessa etiikassa tai bioetiikassa. Terveydenhuollon aiheista käydään siis vilkasta keskustelua akateemisilla foorumeilla ja tämä näkyy myös mediassa. Tällainen asioiden eettinen tarkastelu on tärkeää, ehkä jopa edellytys, mielekkäiden lopputulosten saavuttamiseksi.
Jostain syystä sosiaalialan etiikka ei ole noussut samalla tavalla esiin kuin terveydenhuollon etiikka – ei mediassa eikä tieteellisessä keskustelussa. Tämä tuskin johtuu siitä, ettei alaa koettaisi tärkeäksi. Viimeaikaiset uutisoinnit joidenkin yksityisen sektorin toimijoiden vanhustenhoitopalveluiden räikeistä puutteista todistavat, että aihe tunnistetaan kyllä uutiskynnyksen ylittäväksi asiaksi. Silti tuntuu, että tarvitaan rikkomus tai vääryys, jotta asiasta aletaan keskustella enemmän. Jos eettinen keskustelu nousee vasta vääryyksien ja rikkomusten myötä, tuntuu se aivan liian kovalta hinnalta saada eettisistä keskustelua myös sosiaalialan aiheista. Kuvaako tämä so- ja te-kenttien epätasapainoa? Sosiaalialan etiikka esimerkiksi juuri vanhustenhoidosta ei ole saanut mediahuomiota (ennen rikkomuksia ja vääryyksiä) samalla tavalla kuin esimerkiksi valinnanvapauden kysymys terveydenhuoltojärjestelmässä. Terveydenhuollon etiikassa tuntuu aiheiden käsittely olevan ensi sijaisen tärkeää periaatteellisella tasolla: miten asioiden pitäisi mennä? Tämä keskustelu käydään riippumatta siitä, onko käytännön tasolla vääryyksiä tai rikkomuksia jo tapahtunut.
Alojen etiikoiden epätasapaino ei kuitenkaan tarkoita, etteikö sosiaalialan etiikasta oltaisi kiinnostuneita. Sekä suomenkielistä (ks. esim. Hämäläinen & Niemelä 1993, Pehkonen & Väänänen-Fomin 2011) että kansainvälistä tutkimuskirjallisuutta löytyy tarkemmin etsiessä (esim. Ethics and Social Welfare). Erityiskysymyksistä löytyy yksittäisiä artikkeleja sieltä täältä tieteellisistä julkaisuista. Tämä antaa kuitenkin kuvan pirstaloituneemmasta kentästä verrattuna esimerkiksi juuri terveydenhuollon etiikan kirjallisuuteen.
Filosofian tutkijan näkökulmasta tilanne on haasteellinen. Filosofiasta tuntuu puuttuvan ne vakiintuneet nimikkeet ja kentät esimerkiksi juuri soveltavasta etiikasta, jotka keskittäisivät sosiaalialan etiikan tiettyihin keskustelu- ja julkaisukenttiin. Kirsikkana kakussa on se, että osa tämän alan eettisestä keskustelusta löytyy yhteiskuntafilosofian kentältä – filosofian alalta, jonka nimessä ei esiinny sana etiikka lainkaan. Vaarana on, että filosofisen etiikan käsitteisiin keskittyvät pohdinnat jäävät pois yhteisestä tieteellisestä keskustelusta ja sosiaalihuollon etiikka jää esimerkiksi ammattietiikan kysymyksiin.
Syiden ja seurauksien äärellä
Onko kysymys siitä, ettei filosofian tutkijoita vain yksinkertaisesti kiinnosta sosiaalialan etiikka? Tämä ei vaikuta uskottavalta, jos katsoo esimerkiksi sitä filosofisen kirjallisuuden määrää, mitä on tuotettu esimerkiksi lasten- tai vanhustenhuoltoon liittyvistä haavoittuvaisuuskysymyksistä. Mistä sitten voi olla kyse?
Ehdotan, että yksi selittävä tekijä voi piillä siinä, miten terveydenhuolto on instituutiona selkeämmin hahmotettu järjestelmä kuin sosiaaliala. Eri maiden välillä löytyy eroja terveydenhuollon järjestelmässä, mutta instituution sisällä olevat roolit ja tavoitteet ovat melko vakiintuneita: lääkäri pyrkii parantamaan sairauksia, hoitaja huolehtii potilaista jne. Tämä mahdollistaa myös kansainvälisen keskustelun ja tuo siihen moniäänisyyttä ja vertailupintoja. Sosiaalialan instituutio ja sen käytännöt taas voivat vaihdella hyvinkin paljon yhteiskunnasta ja sen hyväosaisuudesta riippuen. Tämä moninaisuus voi olla niin monipuolinen, että se pikemminkin hajauttaa keskustelun kuin keskittää sen.
Mitä tästä siis voi seurata? Filosofian tutkijan näkökulmasta sosiaalialan etiikan käsittely oman tieteenalan näkökulmasta on tärkeää. Filosofinen etiikka on tieteellinen ala, joka nojaa muiden tieteiden tavoin myös vertaisarviointeihin ja akateemiselle keskusteluun. Erityisesti soveltavassa etiikassa on keskeistä, että aihealueen tosiasiat ja tutkimus tunnetaan riittävän hyvin. Kun filosofinen etiikka ei kohtaa sosiaalialan todellisuutta tai sosiaalialan ammattietiikassa käytyä keskustelua, tilanne ei hyödytä ketään. Päinvastoin, kaikki maksavat hinnan siitä, etteivät tutkimuskentät keskustele tai edes mahdollisesti hyödynnä toistensa tuloksia. Kansainvälisen keskustelun vähyys tai sen pirstaleisuus tekee haasteellisemmaksi pohtia kysymyksiä myös järjestelmän ”ulkopuolisten” näkökulmasta, tai tehdä vertailuja samojen teemojen suhteen toisissa järjestelmissä.
Jos sosiaalialan etiikka on epäsuhdassa terveydenhuoltoetiikan kanssa tieteellisellä kentällä, sen tahaton vaikutus voi olla, että sama epäsuhta säilyy sote-uudistuksen eettisessä keskustelussa. Nyt olisikin tärkeää varmistaa, että meillä on oikea kieli, kenttä ja ääni sosiaalialan eettisille aiheille.
Susanne Uusitalo
Filosofian yliopisto-opettaja, Turun yliopisto
Lähteet:
- Hämäläinen, Juha & Niemelä, Pauli. 1993. Sosiaalialan etiikka. WSOY.
- Pehkonen, Aini & Väänänen-Fomin, Marja (toim.). 2011. Sosiaalityön arvot ja etiikka. PS-kustannus.
- Tietelelinen aikakausjulkaisu Ethics and Social Welfare. Taylor & Francis Publishing.
