Kun ajat ovat ankeat ja uhkia täynnä, on hyvä muistaa kirkkoisä Augustinuksen sutkautus kavereilleen. Kun varhaiskeskiajan kahvipöytäkeskusteluissa maristiin, että kaikkea sitä voisi tehdä, elleivät nämä ajat olisi niin huonot ja ankeat, totesi Augustinus: ”Ystävät, ajat ovat sellaiset kuin me itse olemme ja millaisiksi ne teemme”.
Sote-alalla, jolla työskennellään ongelmien, pulmien, uhkien, riskien ja huolien kanssa, oma ajattelu on vaarassa muuttua saman sävyiseksi kuin työn sisältö. Vaikka asiakkaiden elämän synkimmissäkin alhoissa jaksamme kannatella toivoa, helposti näemme uhkia aika pienissäkin asioissa. Jos jokin kahvinkeittovuoroja isompi asia muuttuu, taivas romahtaa niskaan.
Myös nykyajan päättäjillä ja johtajilla vaikuttaa olevan kovin alistuva suhde moniin luonnonvoimaisina pidettyihin ilmiöihin. Talousvaikeudet, väestön ikärakenteen muutos tai isommat hallinnolliset muutokset ovat ottaneet paikan entisiltä vitsauksilta kuten tartuntataudeilta, villipedoilta tai hirmumyrskyiltä. Rukkaset tippuvat monelta saman tien santaan, kun pitäisi alkaa tehdä muutosta. Unilukkareita, jotka kertovat, kuinka vaikeita ajat ja asiat ovat, kyllä tuntuu riittävän.
Sote-halvauksen aiheuttama lamaannus on sääli, sillä asioita – ja jopa aikoja – voi muuttaa. Kyse on jokapäiväisistä pienistä ratkaisuista, joissa päätämme, miten asioihin suhtaudumme. Keskitysleirikokemuksiin filosofiansa perustanut Viktor Frankl kirjoittaa tästä kirjassaan Ihmisyyden rajalla: ”Joka tunti epäinhimillisissä leiriolosuhteissa tarjosi mahdollisuuksia päättää, alistuako olosuhteiden leikkikaluksi, luopuako omasta henkisestä vapaudestaan, arvokkuudestaan ja toivostaan, niistä asioista, jotka antavat elämälle merkityksen”. Sote-uudistuksen uhat eivät tähän peilattuna näytä ehkä sittenkään kovin selättämättömiltä vastuksilta, vai mitä?
Me lapsiperhepalvelujen työntekijät ja kehittäjät olemme väistämättä myös tulevan sukupolven kasvattajia. Tällaisten palveluorganisaatioiden edustajina meillä on paitsi asiakaskohtainen myös yhteisöllinen vastuu siitä, millaiseksi maailmaa muokkaamme. Täytyy olla valppaana, kumpaa viestiä tarkoituksellisesti tai tahattomasti kerromme perheissä eläville tuleville aikuisille: huonoja ja ankeita aikoja ei voi parantaa vai että asioita voi muuttaa, jos yhdessä niin tahdomme.
