Olipa kerran metsä, jonka eläimet päättivät kerran perustaa yhteisen maakunnan.
Valmistelun järjestäytyminen
Tällainen monesta erilaisesta eläimestä koostuva yhteenliittymä tarvitsi suunnitelman ja yhteiset säännöt. Eläimistä isoimmat, piikkisika ja karhu, ottivat vastuun valmistelusta, koska olivat isoimpia.
Myös kettu, joka edusti keskisuuria nisäkkäitä, kuten mäyriä, supikoiria ja susia, pääsi mukaan katsomaan, mitä piikkisika ja karhu suunnittelivat.
Naakka otettiin mukaan siksi, että se oli karhun ja piikkisian mielestä kiva ja sillä oli hyvät välit molempiin isoihin eläimiin.
Alkuvaiheen viivästyminen
Heti alkumetreillä yhteisen maakunnan valmistelu kuitenkin viivästyi, kun karhu meni talviunille. Tällä aikaa suunnittelu oli ns. holdissa. Kun karhu keväällä heräsi, se oli taas valmis valmistelemaan.
Sillä aikaa piikkisika oli kuitenkin mennyt tekemään jo omia suunnitelmiaan. Tästä syntyi riita, joka päätyi siihen, että karhu sanoi piikkisialle suorat sanat.
– Sinä olet isohko eläin ja sinulla on terävät piikit, mutta muista, että saat olla metsässä vain siksi, että minä kettujen ja susien tuella annan sinun olla täällä.
Siihen loppui piikkisian omaehtoinen valmistelu. Päästiin siis tekemään aitoa maakunnallista yhteistyötä.
Toimeenpano ratkaisee
Ensiksi yhteiselle projektille valittiin vetävä nimi. Nimeksi tuli ”Yhdessä yhteiseen metsään”.
Koska kyseessä oli eläimille ihan uusi asia ja maakunnan valmistelulla alkoi karhun pitkäksi venyneiden talviunien takia olla jo kiire, valmistelua ei ollut aikaa juurikaan sen syvällisemmin pohtia.
– Arvot ovat ihmisten höpötyksiä ja strategiat vain parhaita arvauksia, oli piikkisika kuullut, ja tähän oli tyytyminen, sillä moni muukin jo suunnitteli yhteisiä kilpailevia maakuntia kovaa vauhtia.
Eläimistä ahkerimmat kuten majava ja tikka muistuttivat, että uusissa projekteissa yleensä yliarvioidaan ennakkosuunnittelun osuutta toimeenpanon kustannuksella.
– Eivät puut kaadu katselemalla, sanoi majava. – Eivätkä kolot synny miettimällä vaan toimeenpano ratkaisee, komppasi tikka.
Niinpä käärittiin hihat ja ryhdyttiin vain toimeen.
Parhaiden käytäntöjen metsä
Naakka oli kuullut, että viereisessä metsässä sääntöjen valmistelua oli tehty jakamalla vastuuta eri eläimille. Karhu ja piikkisikakin päättivät, kiireisiä kun olivat, delegoida hieman valtaansa – vaikea kysymys vain oli, millä periaatteilla ja keille valmisteluvastuuta voisi jakaa.
Isot valmistelueläimet päätyivät parastamisen kannalle. – Otetaan koko metsän parhaat voimat yhteisen hyvän käyttöön, sillä ei kaikki viisaus asu minussa vaikka niin voisi luulla, nauroi karhu.
Piikkisika oli nyt samaa mieltä.
Vahva järjestäjä
Piikkisika ja karhu olivat myös kyllästyneet siihen, että lopulta vain syötäväksi päätyvät pikkueläimet yrittivät aina ohjailla yhteisen metsän asioita. Siksi johtokaksikko linjasikin valmistelua ohjaavaksi periaatteeksi sen, että tulevassa yhteisessä metsässä täytyisi olla vahva johto, metsän järjestäjä.
Ja vahvalla järjestäjällä vahvat säännöt. Niissä tulisi määrätä, mitä piikkisika ja karhu ajavat takaa, kuvaannollisesti.
Ryhdyttiin vimmaisesti perustamaan teemakohtaisia sääntökirjatyöryhmiä ja kirjoittamaan sääntöjä, vaikka ruokaakin olisi pitänyt hankkia ja pesiä rakentaa.
Teemakohtainen työryhmäkehittäminen
Kettu sai vastata pieneläinpyydystämisen sääntöjen valmistelusta, koska oli siinä hyvä. Jänis sai valmistella yhteisen metsän pakoreittien verkoston, lintu määrittää ilmatilan lentoreitit, majava laatia puiden kaatamiseen ja patorakentamiseen käytännöt, mäyrä piirtää maassa olevien pesäpaikkojen sijainnit, myyrä kartoittaa maanalaisen käytävä- ja tunneliverkoston ja orava kirjata kiipeämiseen liittyvät ohjeet ja säännöt.
Koska kaikilla oli kovakova kiire eikä ruotsalaistyyppiseen diskuteeraamiseen muutenkaan uskottu, valmistelua tehtiin kiivaasti omilla teema-alueilla, jokainen valmistelueläin omalla parhaalla osaamisellaan. Yhteistä keskustelua eikä valmistelukokonaisuuksien koordinaatiota eläinten kesken ei ehditty käymään.
Kävikin niin, että kaikki metsän eri osakokonaisuuksia valmistelemaan päässeet eläimet sisällyttivät oman erikoisosaamisensa eli parhaimmat käytäntönsä sääntöihin.
Kun metsän järjestämisen käsikirja oli valmiina, katsottiin, että siellä olivat nyt onneksi juuri ajallaan ne parhaat käytännöt, joita metsän kätköistä saattoi löytyä. Kaikki nämä parhaat käytännöt ja mallinnukset määrättiin sitten käsikirjan säännöissä kaikille ”Yhdessä yhteiseen metsään” kuuluville eläimille pakollisiksi noudattaa.
Sääntökirjojen sisältö
”Yhdessä yhteiseen metsään” -säännöt olivat seuraavat:
- Maakuntaa tulee johtaa karhun ja piikkisian tai läheisesti niitä muistuttavien eläinten.
- Pieneläimiä saa pyydystää vain oranssiväriset kapiset eläimet suullaan.
- Maakunnan metsissä saa juosta kovaa vain takajaloilla pomppien.
- Puita saa kaataa etuhampailla järsien ja padot pitää rakentaa kepeistä. Rakentamisen aikana viestintä tulee hoitaa hännän paukuttamisen avulla.
- Maaonkaloissa saa asustaa vain, jos ne ovat mäyräheimoon kuuluvan eläimen kaivamia.
- Maanalainen käytävä- ja tunneliverkosto tulee olla halkaisijaltaan korkeintaan 2 cm eikä sen sijaintia tule paljastaa muille kuin sokeille pieneläimille.
- Maakunnan puissa saa kiipeillä ainoastaan kynsien avulla ja vain jos kykenee samanaikaisesti pitämään vähintään 25 pähkinää suussaan.
Miten sitten kävikään, on toisen sadun aihe.
Kirjoituksessa esiintyvät eläimet eivät (tietenkään) edusta mitään erikseen tarkoitettuja organisaatioita eivätkä tunnettuja ihmisiä. Kirjoituksen tyylilaji on faabeli (lue lisää: http://www.tieteentermipankki.fi/wiki/Kirjallisuudentutkimus:faabeli). Sen ei siis ole tarkoitus irvailla tai pilkata vaan esittää tarinan kautta pelkistävä opetus, epimythion.
