Höyrytettyä johtamispuhetta

Me julkisten palveluiden johtajat olemme lähes poikkeuksetta surkeita tarinankertojia. Mikä pahinta, useimpia johtajista ei edes kiinnosta oppia tätä taitoa.

Huonosti esitetty totuus

Ihme kyllä, myös vuorovaikutustaitoihin perustavalla sote-alalla tarinankerrontataito on ruostunut alkeelliselle tasolle. Muinoin luolamiesten leiritulilla tai intiaanien heimokokouksissa nykyiset virkamiesjohtajat olisivat saman tien joutuneet vaihtoon, sillä johtajiksi valikoituivat ennen parhaat tarinaniskijät.

Antiikinkin maailmassa puhetaito oli sivistyksen aloista jaloin, jota tulevat kuninkaat ja pikkuruhtinaatkin lähetettiin pienestä pitäen opiskelemaan. Ennen siis ymmärrettiin, että totuudellisimmatkin ajatukset saattoivat ihmisten välisessä pelissä unohtua tai jäädä häviölle, jos ne esitettiin huonosti.

Huonosti esitetty totuus tunnetusti kuolee jo alhaisissa kypsentämisasteissa, usein heti palaverien aluksi.

Talouskyljyksen kiihottavuus

Nykyisin sen sijaan on enemmän sääntö kuin poikkeus, että tärkeimmätkään strategiat ja toimintaohjelmat eivät kosketa saati innosta korkeakoulutettuja asiantuntijoita, koska johtajat eivät osaa kertoa niitä kiinnostavasti.

Strategioiden ja uudistusohjelmien virkamiesjohdon esitykset ovat kuin muisto 70-luvun suomalaisesta juhlaruokailusta: kuppimaisiksi kuivuneita talouskyljyksiä, joiden luultiin olevan herkkujen herkkua, mutta joita nautittaessa oli pakko muistutella itseään siitä, että Afrikassa nähdään nälkää.

Valittuja painopisteitä korostaen

Vaikka työntekijät kaipaavat suurempia linjoja tai merkitystä omalle työlleen, harvoin kukaan on jaksanut perehtyä oman organisaationsa strategiaan tai koko toimialan mullistavaan valtakunnalliseen muutosohjelmaan. Harva edes tietää niiden olemassaolosta. Enkä yhtään ihmettele.

Suurin osa esimerkiksi kunta-alan strategioista on niin latteaa ja lukijaansa aliarvioivaa tekstisoopaa, että niitä ei vakavasti pidäkään ottaa. Vai miltä kuulostaa erään keskisuuren kunnan visio, modernisti Power Point -diana?

”Tulevaisuuteen suunnataan korostaen valittuja painopisteitä, jotta saadaan tyydyttävät resurssit perustehtävien hoitamiseen ja pitkäjänteiseen kehittämistyöhön. Lähikuntien ja seudullisen toimintaympäristön muutoksia seurataan jatkuvasti, jotta niihin pystytään suunnitelmallisesti reagoimaan.”

Visio saattaa saada porukat korostuneesti korkeintaan seurailemaan ”valittuja painopisteitä” ja ”reagoimaan suunnitelmallisesti seudullisen toimintaympäristön muutoksiin”.

Julkisten palvelujen strategiajohtamisen kieli onkin yhtä mielenkiintoista, innostavaa ja ennustettavaa kuin suomalainen kesäsää. Kylmää, mutta vähälumista.

Latteaa dadaismia

Lattea suunnitelma tuottaa latteita keinoja. On turha odotella, että oma organisaatio saa tehokkuuspuuskan, jos jo Suuri Suunnitelma rupeaa haukotuttamaan.

Sote- ja maakuntauudistuksen (jonka pitäisi siis innostaa koko suomalainen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmä tolaltaan ja saada aikaan kolmen miljardin euron säästö) puhunta alkaa lähentelemään jo dadaistista runonpoljentaa:

”Sosiaali- ja terveysministeriön ja valtiovarainministeriön asettaman selvityshenkilötyöryhmän – jonka päätavoite sosiaali- ja terveydenhuollon näkökulmasta on luoda mallinnus järjestämisvastuun edellyttämistä riittävän kantokykyisistä alueista, joiden avulla voidaan toteuttaa sosiaali- ja terveydenhuollon vertikaalinen ja horisontaalinen integraatio siten, että asiakkaan oikeus palveluihin toteutuu yhdenvertaisesti, ja luoda edellytykset palvelujen kustannustehokkaalle järjestämiselle – ehdotusten mukaan samaa aluejakoa olisi perusteltua soveltaa mahdollisimman laajalti aluehallinnon tehtävissä, sillä itsehallintoalueiden on mahdollistettava kansanvaltaisuuden toteutuminen ja perustuttava mahdollisimman pitkälle toiminnallisiin ja taloudellisiin alueellisiin kokonaisuuksiin, mistä syystä etenkin maakuntajako olisi tarpeen ottaa huomioon aluejakoa muodostettaessa. Samaa aluejakoa olisi perusteltua soveltaa mahdollisimman laajalti aluehallinnon tehtävissä ja valtion aluehallinnon jaotusten perustana.” (Ote STM:n Taustaselvityksestä uusien itsehallintoalueiden muodostamisesta)

Ellun kanana ei kehdata olla

”Asialliset hommat hoidetaan, muuten ollaan kuin ellun kanat” -sananlasku ei meillä toteudu kuin puoliksi. Ellun kanana ei julkisella sektorilla kehdata koskaan olla, sillä humpuukia ja pehmeiden puhumista pelätään enemmän kuin totaalista epäonnistumista.

Asioiden esittämis- ja puhetaito ei pohjimmiltaan ole kuitenkaan pelkkiä korulauseita, se on kykyä viestiä toisille tarkoituksensa niin, että viesti menee perille. Eniten on kyse uskalluksesta ja yrittämisen tasosta – halutaanko edes yrittää vaikuttaa muihin? Ja ennen kaikkea, millä tavalla?

Me suomalaiset virkamiesjohtajat luotamme enemmän valistusajan arvoihin ja koetamme olla asiallisen järkeviä, vaikka pää löisi kuinka tyhjää. Mikäli ajatus katkeaa, vaihdamme sivistyssanastoon ja oman alan jargoniin. On turha ihmetellä, jos kukaan ei jaksa kuunnella.

Grillaa se viestisi!

Jokainen syö mieluummin hyvin grillatun pihvin kuin harmaaksi höyrytetyn lihakimpaleen. Tämä pitäisi muistaa, kun julkisten alojen strategioita ja muutosohjelmia kirjoitetaan ja niistä saarnataan.

Miksi höyryttää, jos voi grillata?