Esittelemme SoteLeaks-blogissamme varsinaissuomalaisia, jotka ovat jo sisäistäneet hankkeemme Lupa auttaa! -asenteen: lupa auttamiseen on, sitä ei tarvitse keneltäkään pyydellä!
Kuka olen
Olen Johanna Viitanen, sairaanhoitaja AMK ja Taiteen maisteri. Asun isoisäni rakentamaa taloa Naantalissa kolmen lapsen, kahden kissan ja yhden hamsterin kanssa. Sairaanhoitajan ammatti on toinen urani, työskentelin ensin parikymmentä vuotta teatterimaailmassa pukusuunnittelijana ja lavastajana. Vaihdoin nuoruuden unelma-ammatin hyvin toisenlaiseen työhön eikä päivääkään ole harmittanut. Työn merkityksellisyyden kokemus on tärkein motivoija ja palkinto. Fokuksen siirtäminen itsestä muihin ihmisiin on arvokkain oppini.
Missä työskentelen?
Olen työskennellyt valmistumisestani lähtien TYKS:n Lasten ja nuorten klinikalla. Työpaikkani on Lasten ja nuorten veri- ja syöpäsairauksien osasto sekä poliklinikka. Hoidamme lasten ja nuorten syöpäsairauksia, erilaisia vuotosairauksia sekä muita hematologisia sairauksia ja oireyhtymiä. Meillä hoidetaan moniin eri syöpiin sairastuneita lapsia ja nuoria sekä toteutetaan kantasolusiirtoja. Hoidot ovat tavallisesti raskaita ja pitkiä sekä vaikuttavat merkittävästi perheen mahdollisuuteen elää normaalia elämää. Suurin osa potilaista selviää, mutta kohtaamme myös perheitä, joiden lapsi menehtyy sairauteensa. Osastomme on kuitenkin pullollaan iloa, toivoa ja naurua, taistelutahtoa ja perheiden voimaa.
Mottoni
”Kill your darlings” eli älä jumitu, etsi aina uusia näkökulmia!
Harrastukseni
Käyn erilaisissa jumpissa ja hyppelyissä, vaihdan lajia joogasta ja pilateksesta lavikseen ja jättipalloon kehon viestien ja jaksamisen mukaan. Luen koko ajan jotain ja kellarissani on ”naisluola”, joka pursuaa erilaisia ompeluprojekteja. Korjaan vanhaa rintamamiestaloa aina tarpeen ja inspiraation iskiessä.
Miten päädyin nykyiseen työhöni?
Lasten hoitotyöhön suuntautuminen oli minulle eräänlainen ”kuuma peruna”, huolellisen empimisen ja päätöksenteon seuraus. Olen kohdannut itse oman lapsen vakavan sairauden ja kuoleman, kun 13 vuotta sitten kaksospoikamme kuolivat muutaman kuukauden ikäisinä neonataalin Marfanin oireyhtymän vuoksi. Kuten kaikkien vastaavaa kokeneiden, niin minunkin elämäni muuttui sen seurauksena. Ajattelen, että oma elämänkokemukseni muodostaa osan voimavaroistani kohdatessani työssäni henkeä uhkaavaan sairauteen sairastuneen lapsen tai nuoren ja hänen perheensä.
Lapsi- ja perhepalvelujen kehittäminen näkyy työssäni
TYKS:n Lasten ja nuorten klinikalla aloitettiin 2013 psykososiaalisen tuen kehittämishanke. Merkittävä osa tätä SOMA-hanketta oli hoitajille tarjottu kattava ja korkeatasoinen koulutus.. SOMA eli perheille tarjottavan psykososiaalisen tuen kehittäminen on pysyvästi jäänyt osaksi työskentelyämme Lasten ja nuorten klinikalla. Tavoitteemme on systemaattisella otteella kohdata ja oppia tuntemaan koko perhe sekä aktiivisesti ja moniammatillisesti arvioida ja tukea perheen selviytymistä. Huolen herätessä haluamme osata ohjata perhettä oikeiden palvelujen pariin. Olemme nostaneet huomion kohteeksi myös sisarukset, osastomme järjestää syöpään sairastuneiden lasten sisaruspäiviä yhteistyössä LSSY:n kanssa. Perheiden psykososiaalisen tuen kehittäminen on nykyään yksi kehittämisen vastuualue muiden joukossa jokaisella TYKS:n Lasten ja nuorten klinikan osastolla. Omalla osastollamme me SOMA-hoitajat tapaamme perhettä esimerkiksi omahoitajakeskusteluissa, joiden tueksi olemme tehneet ”omahoitajan työkalupakin”, joka rohkaisee ja tukee hoitajia perheen kohtaamiseen.
Mitkä kolme asiaa tahdon nostaa esiin?
1. Perheiden kohtaamat vaikeudet ovat usein stigmatisoivia eli ne leimaavat perhettä. Haluaisin asenteiden muuttuvan huomioivampaan suuntaan koko yhteiskunnassa. Yhteiskunnan velvollisuus on tarjota kasvualustaa perhettä suojaaville tekijöille, joita tarvitaan kun lapsen tai nuoren hyvinvointi on uhattuna. Elämän ristiriitojen ja moninaisuuden kohtaamiseen tarvitaan suvaitsevaisuutta, luovuutta ja rohkeutta, jotka kehittyvät vaikkapa koulutuksella. Aiemman ammattini pohjalta ajattelen, että esimerkiksi kulttuuri- ja taide-elämykset voivat olla näitä suojaavia tekijöitä raskaassa elämäntilanteessa. Nämä ovat arvovalintoja yhteiskunnan resursseja jaettaessa. Meidän osastollamme vierailee säännöllisesti taideterapeutti sekä hurmaavat sairaalaklovnit, tällaiseen toimintaan tulee ohjata tukea.
2. Lapsen ja perheen hoitotyö on moniammatillista, mutta niin että perhettä ei saisi pallotella luukulta toiselle. Meillä erikoissairaanhoidossa säilyy aina hoitovastuu ja koordinoimme hoitokokonaisuutta, johon tarvitaan kaikkia aina sairaalakoulun opettajasta lastenohjaajaan ja toimintarepeuttiin. Joskus on haastavaa sopivan yhteistyökumppanin löytäminen perusterveydenhuollosta tai perhe on meille tullessaan jo kohdannut lukemattomia nimettömäksi jääviä hoitotahoja, mutta pääsääntöisesti asia melko hyvällä mallilla Lasten ja nuorten klinikalla. Jonkun pitää ottaa perheestä koppi, sillä perheen selviytymistä ja turvallisuudentunnetta tukee se, että lapsi ja nuori sekä koko perhe on tuttu hoitohenkilökunnalle. Tämän soisi olevan mahdollista kaikille perheille, myös perusterveydenhuollossa, jatkossakin.
3. Usein suurimmat esteet perheen luokse pysähtymiseen ovat rohkeuden puute ja tunne siitä, että tunkeutuu perheen yksityisalueelle. Jotta hoitajat pystyvät tukemaan perhettä lapsen sairastumisen aiheuttamassa kriisissä ja selviytymisessä, tarvitaan työnantajan ymmärrys ja tuki asiaan. Rohkeus kasvaa työnohjauksessa, koulutuksissa, lähiesimiehen ja kollegan myönteisellä tuella ja voimalla.
