John Maynard Keynesin tunnetun lausuman mukaan ”Pitkällä tähtäimellä katsottuna me kaikki kuolemme”. Lohduttomasta lopputuloksesta huolimatta, tai siitä syystä, on monesti helpompi jäädä odottelemaan pitkän aikavälin tuloksia kuin edellyttää itseltään mitään kohtuullisellakaan aikataululla.
Onko nopeus eettisesti kyseenalaista?
Sote-alalla ajatellaan kaikesta, että on peräti eettisesti kyseenalaista odottaa tuloksia missään asiassa nopeasti. Ei ole ihme, että massiivisen sote-uudistuksenkin aikataulu herättää kauhistusta, koska kahvinkeittovuorojenkin sopiminen kestää työyhteisöissä ainakin yhden pitkän kevään.
Monessa asiassa sotessa epäillään, että jos kiirehtiminen ei ole aivan moraalitonta asiakkaiden kanssa leikkimistä tai työntekijöiden orjuuttamista, on se haihattelua, hötkyilyä ja hoppuilua, mitä ei tasapainoisen auttamistyön ammattilaisen toiminnassa haluaisi missään nimessä nähdä.
Siksi sotessa on tapana ajatella, että on eettisesti parempi olla tekemättä mitään, jos ei ole aivan tarkkaan pohdittu, harkittu, arvioitu ja tutkittu, mitä ”kuuluisi” tehdä.
Aikaa, rahaa ja rauhaa
Tuhansittain tarinointia (eli selittelyä) esiintyy myös siitä, miten sote-alan johtajat kehittäisivät palveluitaan siihen ja tähän suuntaan, kunhan vain saisivat siihen tarvittavan ajan, rahan ja rauhan.
Avuksi on kehitelty lukuisa joukko haikurunon kaltaisia lausahduksia, jotka lohduttavat ja antavat luvan jäädä virkailemaan ja oleilemaan niin kuin on aina totuttu tekemään.
”Suuri laiva ei käänny yhdessä hetkessä, tuskin kahdessa vuodessakaan.”
”Muutoksiin tarvitaan runsaasti aikaa ja resursseja.”
”Aikaa ei voi ylittää: pitkään kehittyneet ongelmat eivät ratkea nopeasti.”
”Muutosvastarinnan ylittäminen, turvallisen muutoksen läpivieminen ja luottamuksen rakentaminen ovat kaikkea muuta kuin helppoja asioita.”
”Ei monimutkaisiin ongelmiin ole yksinkertaisia hokkuspokkus-temppuja.”
”Jos ongelmat olisivat sormia näpsäyttämällä ratkaistavissa, se olisi jo tehty.”
”Mitään kestävää muutosta ei synny nopeasti.”
”Ilman lisäresursseja, uudistaminen tarkoittaa henkilöstön selkänahasta repimistä.”
Lahja vastavalmistuneille?
Tällaisia toivoa tukahduttavia ja tavoitetasoa laskevia aforismeja sote-ala on pullollaan. Olenkin joskus suunnitellut kirjoittavani niistä vastavalmistuneille sosiaalialan opiskelijoille kirjan ”Sote-alan kauneimmat aforismit”.
Jos kirja joskus ilmestyy, toivon sydämestäni, että luettuaan jokainen polttaa sen.
Sillä surullisintahan asiassa on, että nämä arkiuskomukset ohjaavat meidän auttamisammatilaisten asennetta ja toimintaa. Ne ovat se sote-alan kuuluisa Kokemuksen rintaääni ja Intuitio, jotka kertovat sen, minkä uskotaan olevan mahdollista.
Muutoksen mahdottomuus ja koiran koko
Nyt lapsiperhepalvelujen muutosohjelman edessä meillä on sote-alan aforismien mukaan mahdoton tehtävä edessä. Tehtävä vaan sattuu olemaan täysin samanlainen, missä monet suomalaiset keskisuuret kunnat ovat onnistuneet, mittakaava vaan on suurempi.
Raisio, Mäntsälä, Imatra ovat esimerkkejä paitsi siitä, että palveluja voi muuttaa nopeastikin, mutta myös siitä, että vanhojen aforismien muistelu ei muutosta tehtäessä kannata. Sillä jos tarpeeksi ehtii marinoitumaan sote-alan hiljaisessa kokemustiedossa, jäävät kiinni saadut saaliit väistämättä asennettammekin pienemmiksi.
Heikkoina hetkinä yritänkin palauttaa mieleeni aina lempiaforismini Mark Twainilta: ”It’s not the size of the dog in the fight, it’s the size of the fight in the dog, that matters”.
Onko Sinulla näkemystä ja tahto toimia lapsiperhepalvelujen muuttamiseksi? Tule mukaan Lupa auttaa! -hankkeen salaisten agenttien joukkoon. Värväydy jo tänään: www.lupaauttaa.fi
Kiitoksia! Olipas hyvä muistutus siitä, että rajoitukset ovat omassa päässä.
Jos hetkeksi unohtaa muutoksen pelkäämisen ja keskittyy auttamaan niin moni asia näyttää aivan erilaiselta.