Sote on erikoistunut pilalle. Ehkä joskus muinoin ihmisten auttaminen oli osa normaalia elämää. Nyt apua saa hakea sadoilta eri erikoisammattilaisilta.
Hifistelyn vaarat
Myös parranajo oli vielä hetki sitten jokamiehen oikeus. Nykyään se on oma erityisosaamisalueensa, johon on kehitetty mittavan tieteellisen tutkimuksen perusteella oma instrumenttivalikoimansa.
Hifistely on vain tuottanut joukon uusia ongelmia, joita ennen ei ole osattu ajatella olevan: täytyy tietää, missä kulmassa partaa ajaa ja mikä terä sopii millekin ihotyypille. Höylän terien määrä ei ole koskaan riittävä.
Liiallisella erikoistumisella on seurauksensa. Pienemmät ja suuremmat.
Pienemmät seuraukset heikentävät palvelua. Suuremmat seuraukset syövät sisältä koko erikoistuneen organisaation.
Koulutettu kyvyttömyys
Tätä suurempaa erikoistumisen seurausta sosiologi Zigmund Bauman kutsuu klassikkokirjassaan Sosiologinen ajattelu koulutetuksi kyvyttömyydeksi.
Esimerkkinä Bauman käyttää tehdasta, joka ylpeillessään omalla asiantuntijuudellaan ja omaksuessaan erityistietoa ja -taitoa kapeilta osa-alueilta, ajautuukin tilanteeseen, jossa sen jäsenet alkavat menettää tuntumansa työnsä laajempiin ulottuvuuksiin eivätkä huomaa toimintansa haitallisia seurauksia, kuten mekanisoitumista ja jäykkyyttä.
Organisaation jäsenten taitojen kapea-alaisuuden vuoksi sen kyky sopeutua muuttuviin tilanteisiin joustavasti ja nopeasti vähenee. Kun erikoistuneita työtapoja ei voida muuttaa uusiin välttämättömiin asioihin reagoimiseksi, organisaatio alkaa tehdä omasta mielestään todella mielekkäitä, mutta ulkopuolisten silmiin ja reaalimaailmaan sopeutumisen näkökulmasta yhä irrationaalisempia päätöksiä.
Onko meillä sotessa mitään samaa? Lähes kaikki.
Oman persoonan ongelma
Pääosin on tietysti hyvä, että erilaisiin ja erityisiin ilmiöihin paneudutaan huolella ja tuotetaan tarkempaa tietoa. Ongelma asiasta syntyy silloin kun kuvitellaan, että mitään ei voida tehdä ilman erikoisosaamista.
Tämä lähtöoletus sotessa johtaa useimmiten toimintakulttuuriin, jossa pyritään varmistamaan, että jokainen spesifi ongelma tulee hoidetuksi spesifillä tavalla. Käytännössä se tarkoittaa poislähettämisen kulttuuria, luukuttamista, sillä aina löytyy joku spesialistimpi kuin minä.
Sosiaalipalveluissa, jossa hoito koostuu pitkälti ihmisen kohtaamisesta, erikoistuminen on huonoimmillaan omaehtoista, työntekijän omaan kiinnostukseen perustuvaa työtehtävien ja asiakkaiden valikoimista. Kun auttamista ajatellaan tehtävän ”omalla persoonalla”, se ääritapauksessa tarkoittaa, että työtä voidaan tehdä ja valikoida, miten huvittaa.
Erikoisjoukot
Perheiden auttamisessa palvelujärjestelmän liiallinen erikoistuminen on erityisen haitallista. Perhe kun koostuu usein erilaista ja eri-ikäisistä yksilöistä, joita pitäisi kyetä auttamaan jollain tavalla samansuuntaisesti.
Monia palveluja tarvitsevien perheiden ympärillä työskentelee kuitenkin usein erikoistuneiden auttaja-ammattilaisten armeija, joka eivät tiedä toistensa tekemisistä tai perheen ”kokonaistilanteesta” mitään. Nämä perheiden auttamisen erikoisjoukot eivät kykene edes yhteiskokoontumiseen, sillä 20 eri työntekijän ei ole mahdollista saada sovitettua aikataulujaan yhteen.
Ultra Special Professional Sensation
Erikoistuminen voi johtaa lähetekulttuurin lisäksi myös siihen, että apua ei ollenkaan anneta – hylkäämiseen.
Osa lapsiperhepalvelujen työntekijöistä ei suostu tapaamaan kuin vain tietyn ikäisiä lapsia, sillä heihin he ovat erikoistuneet. Ei ole tavatonta, että ”aikuispuolen” auttajat eivät ota vastaanotoille mukaan lapsia vaan ohjaavat nämä automaattisesti omiin muualla tarjottaviin palveluihin.
Usein liian erikoistunut ammatillinen arvio sisältää myös ajatuksen, että on parempi olla antamatta asiakkaalle mitään tukea, sillä olisi epäeettistä tehdä työtä sellaisten asiakasryhmien kanssa, joita ei koe omaksi erityisosaamisalakseen.
Samansuuntaisesti ajatellen parta kannattaa mieluummin jättää ajamatta tai hampaat pesemättä, mikäli käytössä ei ole Ultra Special Professional Sensation -välinettä, joka sopii juuri tietynlaiselle parta- tai hammaslaadulle.