Onko LAPE-kärkihanke tarpeeton? OAJ:n koulutusjohtaja Heljä Misukka kyseenalaistaa blogissaan hankkeen tarpeellisuuden. Hänen mukaansa opettajien tehtävä ei ole kysellä kaljankulutuksesta. Ensireaktioni blogia lukiessani oli, että nyt on löytynyt VUJ-taistelijoille (Vakaumukselliset uudistusten vastustajat) oma Che Guevara. Sen lisäksi, että nämä raikkaat ajatukset sijoittuvat kutakuinkin samalle vuosikymmenelle, on suunta selvä. Tällä kertaa tosin vahvasti taaksepäin.
Pullan murut kurkusta köhittyäni aloin perata blogia tarkemmin. Mitä se Misukka sanookaan, ajattelemmeko asioista yhtään samaan suuntaan? Oman agentuurini puitteissa rajauduin lukemaan artikkelia varhaiskasvatuksen näkökulmasta. Ja HOP! Heti meille löytyi yhdistävä tekijä: Tiukka omasta poterosta tähystely.
Koska blogin alkupuoli on selvästi provokatiivisuudessaan aidon vallankumoustaistelijan yritystä ärsyttää kumppania ja saada hänen keskittymisensä herpaantumaan, hyppään eteenpäin. Sen verran oli kuitenkin mutkat suoriksi vedetty, että kehotan Misukkaa tutustumaan aluksi LAPE-hankkeen budjettiin, henkilöstöön ja sen tehtäviin, ja siihen mitä meillä maakunnissa oikeasti tapahtuu. Noin niin kuin aluksi.
Otetaan asioita puheeksi ja tarjotaan tukea avun etsimiseen
Neljännessä kappaleessa päästään vähitellen valeuutisista asiaan, kun Misukka itse esittää toiveen, ettei päiväkoteja nähtäisi väylänä tarjota esimerkiksi mielenterveys- tai alkoholiongelmista kärsivälle perheelle palveluita. Erittäin ongelmallisena hän pitää sitä, että opettajat laitetaan kyselemään vanhemmilta, kuinka monta kaljaa kuluu viikossa ja onko tarvetta saada apua mielenterveysongelmiin. Millaista kasvatuskumppanuutta näin luodaan?
Misukan olisi tässä ollut hyvä käyttää kartanlukijaa, sillä tulkinta kirraa pahasti. Omasta näkökulmastani kasvatuskumppanuutta syvimmillään on, että rakennetaan avointa keskustelukulttuuria, missä asioita otetaan puheeksi ja tarjotaan tukea sopivan avun etsimiseksi. Hempeän humanistisen lähimmäisen rakkauden lisäksi tähän varhaiskasvatusta velvoittaa myös laki, joka kovin selkeästi puhuu vanhemmuuden tukemisesta.
Kappaleen loppupuolella kuuluu taas HOP! Mehän olemme liikuttavan yksimielisiä, että neuvola ja muut lapsiin ja nuoriin liittyvät palvelut voivat olla tiiviissä yhteydessä päiväkotien ja koulujen kanssa – jopa sijaita saman katon alla, kuten monessa kunnassa jo on. Mutta arvoisa Heljä Misukka, niiden ei tarvitse edes sijaita saman katon alla. Pilkkaamasi perhekeskustoimintamalli kun juuri mahdollistaa tämän ja paljon muuta hyvää yhdessä tekemistä.
Perhetyö jalkautuu päiväkoteihin
Seuraavassa kappaleessa puhutaan roolien selkeyden tärkeydestä. Valitettavasti kappaleen ydinsanoma ei ole ihan selkeä. Poimin tekstistä kuitenkin seuraavan lauseen arvellen sen toimivan vallankumousjohtajan hätähuutona:
”Opettajaa ja kouluja ei toki saa jättää yksin, kun perhe tarvitsee palveluita”.
Myös tästä on kyse LAPE:ssa. Näitä asioita ei todellakaan ratkaista pelkästään seminaareissa. Sen takia esimerkiksi täällä Varsinais-Suomessa olemme jalkauttamassa perhetyötä päiväkoteihin.
Sitten kuuluu jälleen iloinen HOP! Misukka näkee saman kultakimpaleen kuin minäkin, vanha lastentarhanopettaja. Opettajat näkevät ja tunnistavat työssään monien lasten kohtaamia vaikeuksia ja pystyvät jo nyt usein auttamaan eri tilanteissa. Just niin! Tulevaisuudessa toivon, että varhaiskasvatuksen henkilöstö vielä rohkeammin ja varhaisemmassa vaiheessa pyytää sote-sektorin ammattilaisia yhteisiin auttamistalkoisiin. Ja jo toinen HOP! samassa kappaleessa: resursseja tarvitaan.
Yhdessä lapsen tasapainoisen kehityksen ja hyvinvoinnin parhaaksi
Seuraava kappale jää ilman ”hopottelua”, joten otetaan suora lainaus:
”Samaan aikaan kun päiväkotien varhaiskasvatus vihdoin uudella varhaiskasvatuslailla tulee selkeäksi osaksi koulutusjärjestelmää ja irrotetaan sosiaalihuollon lainsäädännöstä, on tarkkaan pidettävä huoli siitä, ettei Lape hanke toimi toiseen suuntaan. Nyt en ole tästä ihan varma.”
Älä pelkää. LAPE-hanke ei tosin ajattele asiasta näin yksioikoisesti, vaan näkee varhaiskasvatuksen laaja-alaisemmin osana systeemistä kokonaisuutta. Varhaiskasvatuksen tavoitteena on edistää jokaisen lapsen kasvua, kehitystä, terveyttä ja hyvinvointia, tukea lapsen oppimisen edellytyksiä sekä edistää koulutuksellisen tasa-arvon toteutumista. Varhaiskasvatus tukee myös huoltajia kasvatustyössä (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet. Opetushallitus 2016:17).
Varhaiskasvatuksen kannalta on tärkeää toimia yhdessä lapsen sekä lapsen vanhemman tai muun huoltajan kanssa lapsen tasapainoisen kehityksen ja hyvinvoinnin parhaaksi sekä tukea lapsen vanhempaa tai huoltajaa. Tämä tehtävä ei voi toteutua yksin varhaiskasvatuksen toteuttamana, vaan se edellyttää toimivaa yhteistyötä muiden lapsiperheiden palveluiden kanssa.
Onneksi opettajien suulla puhuvat muutkin kuin Misukka. Painava viesti siitä, että opettajat haluavat välittää lapsista ja perheistä laajemminkin jos vain saavat ja voivat on Tommi Kinnusen tuoreessa kolumnissa. Tämä todella kannattaa lukea:
https://yle.fi/uutiset/3-10130331
Kyllä on ensiarvoisen tärkeää lasten, nuorten ja heidän vanhempiensa tukemiseksi yhdistää kaikki saatavilla olevat asiantuntijat päiväkotien, koulujen ja oppilaitosten arkeen. Kun tästä tulee normi, yhteistyö myös kotien kanssa tulee olemaan luontevaa koko lapsuuden ja teini-iän.
Hyvä Sami! Tartuit kyllä hyvin pointteihin kirjoituksessa. Mitä aikaisemmin puututaan lapsen hyvinvointiin vaikuttaviin tekijöihin, joista erittäin tärkeänä osana koen perheiden hyvinvointi, sitä paremmin pystymme auttamaan lasta ja sitä myöden perhettä. Lastentarhanopettajana koen itse näkeväni erittäin hyvin, mitä perhe tarvitsee, mutta siihen loppuu minun resurssini. Mitä lähempänä olisivat sosiaalipalvelut ja tuki perheille sitä helpommin me pystyisimme perheen ohjaamaan tarvitsemaansa palveluun ja varmasti perheiden kynnys hakea apua olisi matalampi. Lape – hankkeeseen olisi ehdottoman tärkeä saada kaikki kunnat mukaan, jotta kaikki yhdessä voisimme auttaa lasta kehittymään tasapainoiseksi ja empaattiseksi aikuiseksi, joka huomioisi myös muut. Kasvatus, opetus kaikki käsi kädessä
Luettuani kirjoituksesi minun oli pakko lukea Misukan blogi kirjoitus. Nyt on pakko myöntää, että se pisti minut ehkä jopa hieman vihaiseksi. Aloin miettimään hänen kirjoitustaan ensin äitinä ja sen jälkeen opettajana ja kasvattajana.
”Itse toivon, ettei päiväkoteja tai kouluja nähtäisi väylänä tarjota esimerkiksi mielenterveys- tai alkoholiongelmista kärsivälle perheelle palveluita. Pidän erittäin ongelmallisena sitä, että opettajat laitetaan kyselemään vanhemmilta, kuinka monta kaljaa kuluu viikossa ja onko tarvetta saada apua mielenterveysongelmiin. Millaista kasvatuskumppanuutta näin luodaan?”
En itse alkaisi vetämään mitään selkeitä rajoja kenen työhön kuuluu mikäkin. Jos huoli lapsesta tai perheestä syntyy niin siitä tulisi heti keskustella. Olen liian usein törmännyt tilanteeseen, jossa sanotaan että ”se ei kuulu minun työhöni”. Koulunkäynnin avustaja, joka saattaa olla enemmän tekemiseissä lapsen ja tämän perheen kanssa, tulisi olla mahdollisuus keskustella perheen asioista terveydenhoitajalle tai perheelle. Näin ei kuitenkaan aina ole.
Jos minulla ammatillisena opettajana herää huoli nuoresta, niin en minä ajattele että se ei kuulu minulle. Kuinka monta kertaa olen ollut nuorelle muuttoapuna kun oma perhe on jättänyt tulematta, tai kertonut tytölle mitä tehdä kun raskaustesti on ollut positiivinen. Olen ollut se välittävä aikuinen, aikuinen joka soittaa ja kysyy missä nuori viipyy ja onko kaikki hyvin. Joku voisi ajatella, että se ei kuulu minun työhöni, mutta minä olen ihminen joka välittää.
” Viestiä kantautui opetusalalle siitä, että sote-väen suurin ongelma oli se, miten koulussa kaikki toimii huonosti. Muuten maailma olisi jo paljon parempi…”
Misukan väite kuulostaa hieman jopa lapselliselta. Kuulumatta mihinkään SOTE väkeen, uskon että ajatuksena on tehdä yhdessä hyvää eikä hakea syyllisiä. Toivon, että pidetään toisistamme huolta ajattelematta, että kuuluuko se minulle!