Julkisen soten digitaalisten palvelujen kehittämistoimintaa ja vanhaa neuvostovenäläistä tiedemaailmaa on piinannut yksi iso puute: mikään suunnitelma ei etene toiminnaksi asti.
Hannu Hanhi korjaa potin
Laserin keksiminen on avaava esimerkki. Laserin idean (siis laserin jota nykyisin hyödynnetään vähän joka teknisessä asiassa tulostimista silmäleikkauksiin) keksivät jo 1950-luvulla kaksi venäläistä tiedemiestä Aleksandr Prohorov ja Nikolai Basov. He saivat suunnittelutyöstään ansaitusti Nobelin palkinnot.
Mutta siihen se kaksikon osalta jäikin. Amerikkalainen Charles Townes, joka oli hengaillut mukana venäläislaboratoriossa, kehitti laserin toimivaksi kapineeksi, patentoi sen omiin nimiinsä ja hankki ison omaisuuden.
Made in Sote
Monet muutkin venäläiset tiedemiehet ovat napsineet Nobelin palkintoja. Kirvelevä ongelma on kuitenkin se, että lukuisia mullistavia ideoita ei ole viety käytäntöön asti, vaan lopulta tilin on yleensä tehnyt joku sivusta mukaan kurvannut Amerikan hannuhanhi.
Hienoista 5-vuotissuunnitelmista huolimatta ”Made in Russia” ei ole tuttu lause tekniikkaosaston tuotteissa. Samaan tapaan joudumme lukemaan uutisia soten epäonnistumisista ja kustannuksia kasvattavista digikehittämisyritelmistä, joista suurin osa tuntuu kaatuvan jo lähtöviivalle.
Jollei surullisen kuuluisaa makropilottia lasketa mukaan, Suomen soten ikiaikaisten it-hankkeiden äiti lienee e-resepti. Sitä rakennettiin kuin kirkkoa vuodesta 1990 alkaen. Sosiaali- ja terveysministeriö arvioi e-reseptijärjestelmän kokonaiskustannuksiksi yhteensä 70 miljoonaa euroa pelkästään vuosien 2007 – 2015 välisenä aikana. Poikkeuksellista e-reseptiprojektissa toki on se, että se valmistui. Siis rivakasti 27 vuodessa.
Juuri julkaistun kansainvälisen selvityksen (1) mukaan neljännes kaikista digiprojekteista epäonnistuukin kalliisti. Syinä tähän ovat, ei tekniset ongelmat, vaan muutosjohtamisen ja yhteistyötaitojen puutteet.
Slaavilainen lamaannus
Venäjällä kysymys on MIT-yliopiston tiedehistorian professori Loren Grahamin (2) mukaan siitä, että vaikka innovaatioita syntyy paljon, niitä ei osata eikä uskalleta hyödyntää. Osittain selitys Venäjällä saattaa löytyä neuvostoajan henkisestä lamaannuksesta eli odotetaan, että joku käskisi tekemään.
Eniten Grahamin mukaan Venäjällä uskalluksen puutteeseen vaikuttaa kuitenkin yleisen epävarmuuden sudenkuoppaan lankeaminen: kun ei ole tietoa rahoituksen saamisesta tai oikeuslaitoksen kyvystä huolehtia vaikkapa tekijänoikeusasioista, propellipäiden kynnys lähteä markkinoille ja puskea hienot ideat käytäntöön kasvaa korkeaksi.
Venäjän nobelistit pyörittelevät peloissaan peukaloitaan turhan pitkään: kun ajat tuntuvat epävarmoilta, ei riskiä uskalleta ottaa. Mieluummin odotetaan ja jäädään tuleen makaamaan. Sitten yksityiset uskalikot, joilla on uskallusta jalostaa ajatus oikeaan maailmaan sopivaksi teoksi, ajavat kovaa ohi.
Kuulostaako tutulta suomalaisen soten digikehittämiskentässä?
Kehittämisen kokonaisarkkitehtuuria odotellessa
Vaikka julkisen sotedigin kehittämishankkeisiin on viime vuodet syydetty satoja miljoonia euroja, ja suunnitelmia, toimintaohjelmia, kokonaisarkkitehtuurin kuvauksia, loppuraportteja ja juurruttamissuunnitelmia maassa riittää, käyttöön otettuja läpimurtoja tai mullistavia kokeiluja, jotka auttaisivat oikeasti ratkaisemaan alaa piinaavia ongelmia, on äärimmäisen vähän.
Ainakaan kenellekään ei ole juuri mitään niistä jäänyt mieleen, mikä on lopputuloksen eli asiakashyödyn kannalta sama asia. Ja vaikka innovaatioita olisikin, piinaa meitä suomalaisia sotedigi-alan toimijoita sama vaiva kuin venäläisiä nobelisteja. Mikään suunnitelma ei konkretisoidu koskaan. Kehittämisen kokonaisarkkitehtuuria ja asiakkaiden tietosuojakysymysten yksityiskohtia viilataan, mutta se ei ole vielä palvelua.
Karhun kanssa ei hötkyillä
Uuden kokeilemisella tai toisin tekemisellä sotessa jopa pelotellaan, sillä saattaa käydä niin, että nyt tehdyt uudistukset osoittautuvat vuoden päästä täysiksi suutareiksi, koska hallinnollinen maailma voi olla täysin eri, tekniikka kehittynyt niin paljon tai tietosuoja-asetukset eivät taaskaan siihen taivu.
Milloin ei tiedetä maku-, sote- tai lakiuudistusten suuntaa, milloin ei aikataulua, useimmiten ei tarkoitustakaan. Vähintään oman organisaation uudelleenjärjestely odottaa alkamistaan. Rakenteellisten uudistusten valmistumista odotellessa yleinen ilmapiiri on uuvuttavan kankea.
Ja täytyy muistaa, että epäonnistuminen on perikansalliseen tapaan myös suuri häpeä. Parempi on ollakin tekemättä mitään, ainakaan ei saa hötkyillä. Kuten karhun kanssa on opetettu toimimaan – leikitään kuollutta.
Vain tekeminen synnyttää tekemistä
Se, että soten digipalvelut aidosti kehittyisivät, vaatisi asenteen ympäri pyöräyttämistä meiltä kaikilta. Tyhmät päät olisi lyötävä yhteen ja ymmärrettävä, että kuollutta leikkimällä oppii ainoastaan leikkimään kuollutta.
Hyvää esimerkkiä näytti Työ- ja elinkeinoministeriön vastikään julkaistu raportti (3) tekoälyn toimeenpanosuosituksista. Siinä oli kaksi ydinviestiä, jotka yllättäen pelkällä yläkoulun valinnaisella ATK-osaamisellani ymmärsin: 1) tekeminen synnyttää tekemistä ja 2) kokeilut ovat tie pysyvään menestykseen.
Olennaista olisikin tuulettaa kauhusta kankeaa sotedigikehittämisen ilmapiiriä siten, että ideoita uskallettaisiin useimmiten viedä toiminnaksi asti, epäonnistumisen uhallakin.
Tähän ei tarvita erillistä kehittämisprojektia vaan IBM:n perustajan Thomas Watsonin kannustavan opetuksen muistaminen: ”Jos haluat menestyä, tuplaa epäonnistumistesi määrä.”
Lisää aiheesta:
- (1) Digiprojektit usein metsään, yleensä yli puoli miljoonaa takkiin – nämä neljä asiaa pantava kuntoon. http://www.tivi.fi/Kaikki_uutiset/digiprojektit-usein-metsaan-yleensa-yli-puoli-miljoonaa-takkiin-nama-nelja-asiaa-pantava-kuntoon-6685642
- (2) Graham, Loren (2013) Lonely Ideas: Can Russia Compete? MIT Press.
- (3) Suomen tekoälyaika – Suomi tekoälyn soveltamisen kärkimaaksi: Tavoite ja toimenpidesuositukset. http://tem.fi/julkaisu?pubid=URN:ISBN:978-952-327-248-4
