Mankelikauppiaan tuska

Kaiken muun uutisvirran alle on jostain syystä jäänyt se, että mankelointi on maailmassa dramaattisesti vähentynyt. Kyseessä on merkittävä kulttuurinen muutos, jolla on yhteys myös auttamistyön tehostamisen logiikkaan.

Mankeloinnin anatomia

Itse en ole mankelointi-ihmisiä. En ole saanut siihen kai riittävää perehdytystä. En ymmärrä, miksi silittää lakanoita ennen kuin laittaa ne sänkyyn rypistymään?

Samaan ristiriitaan näyttää havahtuneen moni muukin. Kun vielä 1990-luvulla mankeleita meni kaupaksi Suomessa 20 000 kappaletta, viime vuonna niitä lähti hyviin koteihin vain parisen sataa.

Liinavaatemaailma vapautuu

Käytännöllisyyden tai rationaalisuuden kanssa asialla ei luulisi olevan mitään tekemistä: tuskinpa lakanoiden ryppyisyys vähentää unen laatua. Eipä kukaan taida enää pitää puhtaita valkeita lakanoita esillä senkissä vaurauttaankaan korostaakseen kuten muinoin.

Mankeloinnissa vaikuttaa olevan kyse opitusta käyttäytymisodotuksesta. Tapa siirtyy mankeloivilta vanhemmilta lapsille ja liittyy mahdollisesti hyvän emännän tai isännän, ehkä jopa hyvän elämän mielikuvaan. Ryppyiset liinavaatteet kertovat mankelointiin uskoville laiskasta ja epämääräisestä luonteesta.

Rituaalien ylläpitäminen vaatii aina paitsi normin mukaisen käyttäytymisen kannattamista, myös sitä vastustavien kyseenalaistamista. Kiinnijääville langetetaan erityinen selontekovelvollisuus. ”Ai teillä ei mankeloida ollenkaan”, olisi Leena Rintamäki saattanut Helmi Honkoselle ihmetellä 70-luvulla Rintamäkeläisissä.

Mutta kuten tupakanpolton kanssa on käynyt, muoti voi muuttua. Mankelikauppiaan tuska johtuukin pohjimmiltaan tästä kulttuurisesta muutoksesta: kiinnijääviä ei enää hetkauta mankeloivien moralisointi. Liinavaatemaailma vapautuu!

Sote-mankelointi

Voisiko samankaltainen kulttuurivallankumous tai edes suunnan muutos olla mahdollinen myös sote-sektorilla? Sillä mankelointia aiemmin ylläpitäneet normit ovat samaa sukua niille ilmiöille, jotka määrittävät sote-palveluihin ohjautumisen käytäntöjä. Ja tässä palveluihin tulon kohdassa piilee koko soten helvetinkoneen tehokkuuden pullonkaula, akilleen kantapää, heikko kohta ja kriittinen piste.

Sote-alan organisaatiot ovat nimittäin tottuneet ottamaan asiakkaita vastaan mankelointia muistattavilla tavoilla, joilla ei enää ole mitään tekemistä rationaalisuuden, tehokkuuden tai varsinkaan asiakkaan edun kannalta.

Nämä tavat ovat syvään soten kulttuuriseen genetiikkaan juurtuneita kaavoja, joiden rikkominen vaatisi joko suurta palveluasenteellista vallankumousta tai julmaa organisatorista väkivaltaa.

Ne ovat kangistuneita lähetekäytäntöjä, omavaltaisesti päätettyjä soittoaikasääntöjä, tajunnanvirrasta muodostettuja asiakasryhmittelyjä, nöyryyttäviä ilmoittautumis- ja odotusmuodollisuuksia, ”odota tässä” -lattiatarroja, ”ilmoittaudu aina alakerrassa” -ohjeistuksia, heitteillejättöä muistuttavia jonotussysteemejä ja 90-luvulla piirrettyjä uimaratamallisia hoitoprosesseja, joista ei jousteta kuin vasta suuronnettomuuden sattuessa.

Väärin vastaanotetut

Systeemiteoreetikkojen mukaan organisaatiot kehittyvät itsestään jäykistyneiksi ja muodollisiksi siksi, että ne haluavat lisätä ajan mittaan toimintaympäristönsä ennustettavuutta.

Jos mitään ei muuteta, tässä kehityksessä syntyy lettupinomaisesti kasa toinen toisensa päälle kertyviä muodollisuuksia, joiden kuvitellaan olevan kaaoksesta selviytymisen kannalta olennaisia, mutta jotka itse asiassa lopulta jäykistävät organisaation muumioksi.

Samoin kuin mankeloijilla, myös sotelaisilla toisin ja järkevämmin tekeminen tai tekemättä jättäminen ei vaikuttaisi asiakkaiden tilanteeseen millään tavalla. Silti mankeloimatta jättäminen aiheuttaa sisään ajetuissa ammattilaisissa omakohtaisen epämiellyttävän tunteen huonoudesta.

Pahimmillaan eri tavalla toimiminen auttamistyössä johtaa jopa eettiseen ristiriitaan itsensä, kollegan tai työyhteisön kanssa: on otettu asiakas vastaan ”väärin”.

Odotustilojen puute

Törmäsimme tähän vuosia sitten Raisiossa ottaessamme käyttöön jalkautuvat palvelut. Raskaiden ja kuukausia kestävien lähete- ja tutkimuskäytäntöjen sijaan heitimme psykiatrisia sairaanhoitajia tai perheterapeutteja koteihin, päiväkoteihin tai kouluihin. Autettiin heti. Ei turhaan mankeloitu, jos siihen ei ollut tarvetta.

Asiakkaat tykkäsivät, työntekijät olivat innoissaan ja lähetemäärät erikoissairaanhoitoon laskivat. Mutta lähete-, jonotus-, arviointi- ja tutkimuskäytäntöihin tottuneet sosiaali- ja terveysalan perinteikkäät mankeloijat pitivät tällaista asiakkaaksi tuloa liian leväperäisenä. Osa ammattilaisista oli sitä mieltä, että kun ei turhaan hötkyiltäisi, jonottaminen itse asiassa parantaisi osan asiakkaiden ongelmista itsestään.

Selkeiden rakenteiden ja prosessikaavioiden puuttuminen koettiin ulkopuolella ahdistavaksi. Kysymyksiä toiminnan ”epäeettisyydestä” eli siis liiallisesta joustavuudesta heräsi yhteistyökumppaneissa heti. Jonotuskäytäntöjen, puhelinaikojen ja jopa asiakkaiden odotustilojen puute koettiin käsittämättömäksi, vaikka koetimme selitellä, että kyseessähän on nyt nimenomaan jalkautuvat työntekijät, ja että he vastaavat itse kännyköihinsä.

Puhtaat valkeat prosessit

Ottaessaan asiakkaan vastaan vanhan kunnon sote-maailman mankeloijan toimintatapoihin kuuluu siis kulttuurisesti muodostuneita rituaaleja, jotka tuovat turvallisen puhtaan, valkoisen ja sileän tunteen auttajalle itselleen, vaikka ne eivät asiakkaan asiaa paranna välttämättä lainkaan.

Ajatellaan ikään kuin, että uupuneen on parempi vaikka valvoa kuin nukkua yönsä ryppyisillä lakanoilla.

 

Lupa auttaa! -hanke on luvannut tehdä vallankumouksen lasten, nuorten ja perheiden palveluissa sekä muuttaa toimintakulttuuria siten, että jokaisella on lupa auttaa – sitä ei tarvitse erikseen pyydellä.

Yhdessä toisen kärkihankkeen KomPAssin kanssa Lupa autaa! -hanke järjestää myös palveluasenteen Boot Camp -valmennuksia. Seuraa nettisivuja ja tule mukaan treenaamaan oma asenteesi kuntoon.

Mikko Hulkkonen

Mikko Hulkkonen on perhepalvelujen johtaja, psykologi, työnohjaaja, psykoterapeutti, tuotekehittäjä, työyhteisösovittelija - ja Lupa auttaa! -hankkeen muutosagentti. Hulkkosella on pitkä kokemus asiakastyöstä, johtamisesta ja kehittämisestä sekä järjestökentällä että kunnan sosiaali- ja terveystoimessa. Viimeisimpänä hän on vienyt Raision kaupungin perhepalveluissa läpi nopean ja perinpohjaisen uudistuksen, joka keräsi valtakunnallista tunnustusta ja mm. Vuoden lastensuojeluteko -palkinnon. Hulkkonen on kirjoittanut suositun Sosiaalialan agentin käsikirjan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Haku

Arkisto