Jos vain parastelet kaikki organisaatiosi tuoteideat muilta, tulet pissanneeksi pakkasella housuihisi. Ratkaisu saattaa hetken lämmittää, mutta pidemmän päälle käy kylmät.
Kaikki joukolla benchmarkkaamaan
Julkisten palvelujen viime vuosien kehittämistyön mantra on ollut bisnesmaailmasta omittu benchmarking eli leikkisämmin parastaminen. Kehittämistyötä aloitettaessa on tapana toistella, että ei pyörää kannata keksiä uudelleen, sillä tämä on varmasti jossain jo keksitty.
Tästä syystä monikaan organisaatio ei ala itse keksimään mitään, sillä keksimisellä on varsinkin julkisella sote-sektorilla huono maine. Se näyttäytyy aikuismaista virkailua vasten lapsellisena häröilynä ja vastuuttomana kylähulluutena. Ainakin sitä pidetään hölmönä ja kalliina, sillä on totuttu siihen, että kaikki keksiminen tarvitsee tuekseen rahoitetun hankkeen.
Julkisessa sotessa yleistynyt arkiuskomus on, että maailma on valmis. Samoin kuin pimeällä keskiajalla uskotaan vankasti, että kaikki on jo keksitty, ja että tämän kaiken kyllä ahkera virkamies saisi selville, kunhan vain jaksaisi verkostoitua ja käydä seminaareissa parastamassa.
Parastamisen pettävä autuus
Parastamisessa eli vertailukehittämisessä muiden ideoida ja hyväksi havaittua kehitystyötä hyödynnetään omaan käyttöön. Kyse on hyvässä muodossa rikastuttavasta ja molempia osapuolia hyödyttävästä kulttuurinvaihdosta.
Pahimmillaan kyse on tuotevarkaudesta, mutta tätä on vaikea näyttää koskaan toteen. Julkisessa kehittämistyössä kun on sanattomasti sovittu, että köyhille julkisen sektorin propellipäille ideat ovat yhteisiä ja ilmaisia.
Mutta vähemmän on pohdittu, onko parastelu toimiva tutkimus- ja kehittämisstrategia. Juuri ollenkaan ei ole puhuttu, voiko parastelusta – tästä ensisilmäyksellä umpirationaaliselta vaikuttavasta tietojen, kokemusten ja käytäntöjen vertailusta ja vaihdosta – itse asiassa olla haittaa? Vastaus saattaa löytyä historiasta.
Oppia Stasilta
Sosialistinen Itä-Saksa kunnostautui kylmän sodaan aikaan tuotevakoilussa. Toisin sanoen se harjoitti yksipuolista ja omaehtoista benchmarkingia. Lännestä vakoiltiin ja imettiin DDR:n teollisuuden ja tieteen raaka-aineeksi massiivinen läntinen tieto- ja tuotekehitysvaranto.
Nämä kaikki parastamisen tuotokset taltioitiin salaisen poliisin Stasin arkistoihin. Tutkijat Erik Meyersson ja Albrecht Glitz Barcelonan Pompeu Fabra -yliopistosta saivat käsiinsä Stasin teollisuusvakoilun 150 000 asiakirjaa koskevan metadatan vuosilta 1972–1988*.
Tutkijat jaottelivat aineiston eri tuotantoalojen mukaisiin teemaluokkiin ja tarkastelivat DDR:n kokonaisuustuottavuuden kehitystä näillä aloilla suhteessa lännestä varastettujen salaisuuksien määrään. Hypoteesina oli, että onnistuneet innovaatiot kasvattavat kokonaistuottavuutta eli talouden kykyä käyttää hyödykseen resurssejaan.
Varkaan jäljet
Mikä oli tuoteparastelun eli varastelun tulos?
Alkuvaiheessa kokonaistuottavuus Itä-Saksassa kasvoi vakoilun kautta saatavien ideoiden myötävaikutuksella. Vaikutus oli itse asiassa merkittävä. Tutkijoiden mukaan eräänä vuotena vakoiluun satsattu 6,4 miljoonan euron arvoinen panostus tuotti arviolta 4,6 euron miljardin hyödyn Itä-Saksan taloudelle.
Tällä strategialla oli kuitenkin lyhyet jäljet ja ilkeä jälkimaku. Kun muualta sai suhteellisen helposti ideoita ja innovaatiota, omaan tutkimukseen ja kehitykseen ei ollut tarvetta panostaa.
Tutkijat huomasivatkin selvän trendin siinä, että itäsaksalaisten patenttihakemusten määrä laski tasaisesti samaa tahtia tuotevakoilun kiihtyessä. DDR:n oma tutkimus- ja kehityssektori jämähti paikoilleen eikä kyennyt enää vastaamaan uuden teknologian haasteisiin. Talous ja poliittinen järjestelmä kuihtui lopulta nopeasti.
Kehittämisen kokaiinia
Tutkija Erik Meyersson vertaa itäsaksalaista tutkimus- ja kehittämistoiminnan strategiaa kokaiiniin. Hetken huuma käy lopulta kalliiksi ja vaihtuu pikku hiljaa tuhon tieksi.
Tehokkaalla parastamisellakin saattaa juuri ja juuri pysyä muiden perässä, mutta tulee samalla maalanneeksi itsensä mukavaan kuolleeseen kulmaan, luoneeksi itselleen ja organisaatiolleen pettävän kuvitelman, että se riittää. Parastamalla oppii nimittäin vain varastamaan.
Ainakaan parastelustrategialla ei tule synnyttäneeksi ympärilleen kekseliästä innovaatiokulttuuria, jossa eteen tulevat ongelmat opitaan ratkaisemaan oman porukan kesken. Joskus tästä kulttuurista saattaa sitten putkahtaa jotain käänteentekevää ja kilpailuetua räjähdysmäisesti kasvattavaa.
Toisen puurokulholla ei ole kiva olla
Useimmat meistä eivät keksi elämänsä aikana yhtään mitään mullistavaa, eikä siinä mitään. Sen ei kuitenkaan kannattaisi antaa olla syy olla yrittämättä itse ja ryhtyä varkaaksi.
Pidempiaikaisen kilpailuedun kannalta oman itsensä ja organisaationsa ongelmanratkaisukyvykkyyden ja keksimispotentiaalin kasvattaminen on ainoa oikea strategia.
Ideoijat nimittäin ovat arvokkaampia kuin ideat.
Ainakin itse keksien työ ja aikaansaannokset tuntuvat omilta eivätkä siltä, että söisit jonkun toisen jo valmiiksi pureskeltua puuroa.
*Lisää aiheesta: http://www.sciencemag.org/news/2017/07/cold-war-espionage-paid-until-it-backfired-east-german-spy-records-reveal
