Kuuma sää tekee muutakin kuin sekoittaa ihmisten päät ja sytyttää metsäpaloja. Viimeksi huolen keskiöön nousivat oravat ja siilit. Pieneläimiä vaivaa nyt jano. Auttajan varjo valahti välittömästi niskaani nähtyäni kaupanpäällisiksi uutisvirrassa kuvan henkihievereissä viruvasta oravan poikasesta.
Olen jo vuosien ajan ruokkinut mökillä oravia. Kuluneena vuonna ruoka-apuni on laajentunut koskettamaan myös kaupunkiasunnon keittiön ikkunan alla hääräävää oravajoukkoa. Toimintani konsepti on ollut alusta asti siinä määrin moderni, että ruokapakettien pesään viemisen ohella pyrin mahdollistamaan välillä riitaisille hännän heiluttajille perusmurkinoinnin lisäksi yhteisöllisen ruokailun elementtejä.
Lapsiperhepalveluita Lupa auttaa! -hankkeessa kehittäessä muistuttelen itseäni säännöllisesti kysymään, miten tarpeet ja palvelut kohtaavat. Yksinkertaisimmillaan ja parhaimmillaan asiakas kait saa kaipaamansa palvelut oikea-aikaisesti ja saumattomasti. Pahimmillaan asiantuntijapalvelut luovat palveluja, joille ei oikeasti ole tarvetta. Sen sijaan huolissani olen siitä keskustelussa, missä palveluja ei haluta kehittää tai markkinoida, koska tarvitsijoita voi tulla lisää ja jonot vain kasvavat.
Hyvässä tahdossani törmäsin eläinystävieni kanssa konkreettisesti tähän problematiikkaan. Ruokakaapin Arabia-kulhot ja Muumi-mukit läpi kahlattuani löysin lopulta kaksi kippoa, jotka Eva Zeiselin tasoinen muotoilija oli selvästi suunnitellut oravan juoma-astiaksi. Kylmää vettä kippoihin ja ikkunan taakse kuikuilemaan sekä hyvän tekemisen palkkion tunnetta odottamaan. Ja kuinkas sitten kävikään?
Kahteen päivään ei ole oravia näkynyt enää syömässä. Sen sijaan paikan ovat vallanneet raivoisat varikset taistelutantereekseen vesitilkasta. Lisäksi näyttää vahvasti siltä, että pian ei vesikään riitä, sillä naputus on kohdentunut jo pähkinäpöntön pleksiin. Uppoavatko pähkinätkin pian nälkäisempiin suihin?
Keskeinen huoleni on, että jäävätkö avun kohteeni nyt uusien ahnaiden tarvitsijoiden jalkoihin. Millä palvelutarjontaan syntynyt aukko ja uusi tarve täytetään? Ansaitseeko tai tarvitseeko toinen apua enemmän kuin toinen? Onko hyväksyttävää ohitella leipäjonossa?
Arvoisa lapsiperheammattilainen: oletko sinä pohtinut näitä kysymyksiä?
