Sekamuotoinen julkishallinnon toimitilafetisismi on sekundäärinen henkistä ketteryyttä rappeuttava häiriö, jossa henkilön tai organisaation kiintymyssuhde suuntautuu addiktiivisella tavalla julkisen hallinnon fyysisiin toimitiloihin, erityisesti niihin, joissa kyseinen henkilö tai organisaatio sillä hetkellä työskentelee.
Häiriön syitä ei täysin tunneta, mutta se sisältää useimmiten geneerisiä muutosta vastustavia piirteitä ja alkaakin tyypillisesti toimitiloihin kohdistuvien muutosten aikana, tai muutosten aikana ylipäänsä.
Oireet ja taudinkuva
Häiriölle ovat tyypillisiä syvät toimitila-ajattelun vääristymät, omaa työhuonetta laajemman havaintokentän supistuminen sekä fyysisiin toimitiloihin liittyvien tunnetilojen asiaankuulumaton voimistuminen. Tajunnan selkeys ja älylliset kyvyt tavallisesti säilyvät, mutta häiriö heikentää selkeästi henkilön suhteellisuudentajua itsestään osana toimitiloista riippumatonta palvelutuotantoa ja modernia kiinteistöstrategiaa.
Tyypillistä toimitilafetisististä ajatuksenkulkua hallitsee se peruskäsitys, että kyseinen toimitila on ehdoton liki kaikelle siellä tehtävälle toiminnalle, tai kaikelle toiminnalle ylipäänsä. Nykyisiä ja aiempia toimitiloja romantisoivia ja toisaalta vaihtoehtoisia toimitilaratkaisuja, kuten avokonttoria tai etätyötä, halveksuvia ajatuksia voi tunkeutua välähdyksenomaisesti henkilön mieleen.
Häiriöön sairastunut henkilö tuntee, että muut suunnittelevat toimitilamuutosten kautta vahingoittavansa hänen työntekoaan tai jopa terveyttään. Pahimmillaan henkilö samastuu intiimeimpään toimitilaansa eli omaan työhuoneeseensa, ja hän voi kokea työhuoneensa olevan kaikkien tapahtumien keskipiste. Tällöin henkilö kokeekin työhuoneen uudelleenvuokraamisen, myymisen tai purkamisen olevan itse asiassa häneen kohdistuvia toimenpiteitä.
Häiriöön kuuluu myös aistihavaintojen ristiriitainen tulkinta: oman toimitilan sijainti, vanhat kalusteet, huonotkin rakennustekniset ratkaisut sekä epäsopiva huonejako saattavat tuntua yllättäen muutosvaiheessa epätavallisen positiivisilta. Emotionaalisen kiintymyksen suuruus ei olekaan tässä vaiheessa riippuvainen siitä, kuinka paljon kyseiseen toimitilaan on aiemmin liittynyt henkilön esiintuomaa korjaus- ja saneeraustarvetta, vaan siitä, kuinka pitkälle häiriö on ehtinyt vääristämään toimitilahavaintoja.
Tunneilmaisussa usein esiin tunkeva yleistynyt muutosvastarinta liittyy elimellisesti häiriöön ja voi ilmetä vitkasteluna toimitilamuutosten aikaan, outona kielteisyytenä uudistusehdotuksia kohtaan tai täydellisenä pysähtymisenä. Pitkälle edenneissä häiriötiloissa voi myös esiintyä varsinaista toimitilakatatoniaa (Gegenhalten non specificata) siten, että henkilö lukittautuu ns. punaisten taakse kieltäytyen kaikesta toimitiloja koskevasta muutoskeskustelusta.
Häiriö voi alkaa äkillisesti voimakkain oirein tai vaivihkaa lisääntyvinä outoina. Häiriön alku on ajoitettu luotettavasti uran alkuvaiheisiin, jolloin altistutaan taudinkuvaltaan pidemmälle ehtineiden työntekijöiden vaikutukselle. Perehdytyskäytännöt, joissa suositaan ja mahdollisesti romantisoidaan kiinteistökeskeisiä seikkoja, altistavat taudille. Varhaisimpia oireita saattaa olla eriasteinen romanttissävyinen retrogradinen muistamattomuus (”näin on aina ollut” -muistot).
Erityyppiset julkishallinnon toimitilafetisismin muodot
- Vanhahtavien punatiilisten hallintorakennusten kiintymyssuhdehäiriö (sisältää demonisoidun uskomuksen etätyöstä ja sähköisistä palveluista) (F99. 9991)
- Uusien julkishallintorakennusten pakonomainen rakentamisvimma (F99. 9992)
- Työhuonespesifi toimitilahäiriö (liittyy: kyvyttömyys työskennellä avokonttorissa) (F99. 9993)
Hoitosuositus
Häiriön kulku vaihtelee eikä se suinkaan välttämättä ole krooninen mutta kuitenkin usein muutakin muutoshalukkuutta rappeuttava häiriö. Osa potilaista paranee täysin tai lähes täysin, mikäli hoito eli adaptiivisen kiinteistöstrategian jalkauttaminen, päästään aloittamaan varhain.
Ensihoitona heti oireiden ilmettyä tai sitä seuraavien vuorokausien aikana on maalaisjärkinen suhtautuminen. Mikäli kyseessä on henkilön oman työhuoneen menettämisen uhka, fyysisen suojan tarjoaminen ja toimistotyöpäivään kuuluvista perustarpeista (kahvinjuonti ja pääsy omalle työpisteelle) huolehtiminen ovat ensisijaisia toimia.
Aktiivisia rutiininomaisia hoitointerventioita kuten rationaalista konfrontoimista, avokonttoritutkimusten esittelyä, etätyömahdollisuuksien kartoittamista, sähköisten palvelujen käyttöönottoa tai vaihtoehtoisten toimitilaratkaisujen laajamittaista esittelyä tulisi välttää ensimmäisten viikkojen aikana oireiden ilmaannuttua.
Jatkohoidossa keskeistä on erottaa tilapäiset ohimenevät häiriöt kroonistuneista häiriöistä. Yksilöt, joiden on jo varhaisessa jälkivaiheessa todettu kärsivän vakavista toimitilafetisistisistä oireista, ohjataan kriisiterapeuttiseen kiinteistökeskusteluhoitoon. Niukemmin oireilevien stressivasteita tulee pyrkiä rauhoittamaan ”kyllä se siitä” -periaatteen mukaisella psykososiaalisella tuella. Lääkehoitoa ei tarjota aktiivisesti, jotta vältettäisiin luonnollisen toipumisen epätarkoituksenmukainen lääketieteellistäminen.
Tartuntavaara
Muista psykiatrisista häiriöistä poiketen sekamuotoinen toimitilafetisismiin liittyy vakava tarttumisriski, jonka aiheuttajaksi on epäilty taudinaiheuttaja ns. toimitilaprioni (Proprietās infectious particle) voi siirtyä henkilöltä toiselta tyypillisimmin negatiivissävytteisten kahvihuone- tai käytäväkeskustelujen aikana.
Kansainvälisissä tutkimuksissa on törmätty myös kokonaisten julkishallinnon organisaatioiden sairastumisiin. Tällöin taudinkantajaorganisaatio alkaa toteuttaa toimitilafetisismiään ja sisällyttää sen jopa osaksi strategiaansa. Sairastuneet organisaatiot saattavat tuhlata kaikki investointinsa ja toistenkin hallinnonalojen potentiaaliset säästöt uusien toimitilojen rakenteluun. Näissä tapauksissa häiriöön puuttuminen ja sen hoitaminen vaativat usein laajempia epidemiologisia ja talousarvioteknisiä suojautumiskeinoja.
