Käsissäsi on toinen osa antologiasarjasta Kauneimmat sote-alan aforismit. Ensimmäisessä osassahan tutustuimme sote-kentän ääneen eli kahvihuoneissa eläviin arkiuskomuksiin, jotka ajatuksiamme ja työelämäämme ohjaavat.
Tässä toisessa osassa käsittelemme kaikkein perinteisimpiä, suosituimpia sanontoja ja juhlapuheissa käytetyimpiä kielikuvia. Niistä suurin osahan pohjautuu jo antiikin kuuluisimman alan ajattelijan Sotekratoksen lausahduksiin. SoteLeaks tarjoaa näihin klassikkohokemiin hieman tuoreempia näkökulmia.
Palvelut saman katon alla
Jo soten esihistoriallisista ajoista asti on toivottu, että palvelut sijaitsisivat saman katon alla. Mutta miksi ihmeessä kaikkien palvelujen ja virkamiesten tulisi asettua saman katon alle? Jotta palvelut saadaan sujuviksi ja palveluketjut toimiviksi, ei kai se edellytä, että kaikki auttaja-alan virkamiehet muuttavat yhteen samaan messukeskukseen. Eihän? Messuilta et koskaan löydä sitä, mitä etsit. Tulee vain hiki, eikä käteen jää kuin nippu esitteitä. Kaikilla muilla toimialoilla siirrytäänkin etätöihin ja kiinteistöstrategiat perustuvat omista toimitiloista luopumiseen. Kannattaa myös ottaa huomioon, että mahdollisesti tämän sanonnan käyttäjä kärsii jonkinasteisesta toimitilafetisismistä tai tykkää muuten vaan liikaa virastoista ja uudelta haisevista toimitiloista.
Matalan kynnyksen palvelut
Tämä suosittu rakennustekniikan maailmasta lainattu määritelmä pitäisi kieltää siitä syystä, että saavutettavuuden pitäisi olla julkisten palvelujen hygieniatekijä eikä ansaita mitään erityismainintaa. Mainostaako joku muu kuin julkinen sote palveluaan, että meille saa tulla ilman lähetettä? Kaiken lisäksi matalan kynnyksen palveluiksi itseään markkinoivat palvelut eivät koskaan sitä ole. Vaikka palvelun löytäisikin ja sinne pääsisi suht vaivattomasti, joku este aina löytyy. Ainakin olet väärästä kunnasta.
Yhden luukun periaate
Tarkoitus tälläkin periaatteella on hyvä, mutta missä vaiheessa ja mitä sote-palveluja on annettu luukusta? Korvaushoitolääkitystä ja vastaanottovirkailijan vinoja katseita, mutta ei juuri muuta. Miksi siis pitäisi siirtää kategorisesti kaikkia muutenkin harvoja sote-kohtaamisia kioskimaisen luukun taakse? Ja jos lopetetaan viisastelu, miksi pitäisi olla vain yksi kohta, josta kaikki palvelu alkaa? Haluaisitko aloittaa palveluketjusi aina samalta tutulta vastaanottovirkailijalta, oli asiasi sitten ärhäkkä sukupuolitauti tai kysymys ensi viikon kouluruokailusta? Kielikuvana yksi luukku herättää liikaa assosiaatiota. Älä käytä.
Jalkautuvat palvelut
Jalkautumisella tarkoitetaan kaikkea mahdollista virkamiehen liikkumista. Vaikka se hakisi kahvia toisen kustannuspaikan pisteestä, teknisesti on kyse jalkautuvasta palvelusta. Jalkautumisesta puhutaan kovaan ääneen myös aina silloin, kun ei keksitä mitään muuta palvelujen kehittämisen tapaa. Ja onko muuten vähän verkkaisen oloinen termi kuvaamaan joustavaa ja vikkelää auttamisen tapaa, onko? Useinhan sote-palvelutarpeissa kyse on ratkaisua akuutisti odottavista ongelmista, kriiseistä tai joskus jopa hädästä. ”Malttakaa hetki, vääntäydymme täältä liikkeelle ja jalkaudumme, kunhan vaan saamme kammettua itsemme kahdelle jalalle. Muuten istumme koko virka-ajan katatonisessa tilassa tässä omassa säädetyssä työtuolissamme.” Jalkautuminen kuulostaa liikaa paikalle vaivautumiselta. Valitse jokin terhakkuutta vähän enemmän ilmentävä termi.
Ennalta ehkäisevät palvelut
Kaiken pahan jo ennalta ja etukäteen ehkäisevät toimet? Missä tällaista huonon onnen ja kovan kohtalon päälaelleen kääntävää teleporttausta on onnistuttu keksimään ja ottamaan käyttöön? Scifielokuvissa ja sote-päättäjän päiväunissa? Tämän mielikuvitusmaisen palvelukokonaisuuden laajuus vaihtelee aina tarpeen ja juhlapuheen kohdeyleisön mukaan, mutta aina sen suhteellisen osuuden sote-palveluista pitäisi olla suurempi kuin se on nyt. Jos juhlapuheessasi johonkin pitää panostaa tai painopisteen paikkaa siirtää, tähän. Yksi käytetyimmistä ja rakkaimmista sote-sanaparsista juuri siitä syystä, että sillä voidaan viitata kaiken pelastavaan, mutta kivaan ja halpaan. Ei siis niihin palveluihin, jotka joutuvat päivittäin taistelemaan ilkeimpien ongelmien ja perimmäisen pahuuden kanssa – ja maksavat aivan pirusti.
Varhainen puuttuminen
Tämä klassikko kuului vielä 20 vuotta sitten jokaisen sote-johtajan sanavarastoon ja työntekijöiden kuuluisaan työkalupakkiin. Nykypäivänä se kärsii kuitenkin hiukkasen negatiivisesta julkisuuskuvasta, koska juuri mihinkään ei saisi enää puuttua. Absoluuttista pahuuttakin tulisi vain dialogisesti hellästi tunnustella avoimin kysymyksin. Varhainen-sanalla on myös jollain tavalla maailmanluomisen aikaan viittaava esihistoriallinen kaiku, mutta se johtunee tuosta ysäriklangista. Ei kyllä myöhäinen puuttuminenkaan ole oikein hyvä.
Yhteistyö
Tämä jo antiikin soten kivitauluissa esiintyvä termi viittaa siihen hahmottomaan ja ylenmääräiseen palaveeraamiseen ja verkostojen pulinaan, joka kyllä ajan mittaan alkaa käydä työstä, mutta ei sitä ole. Työllä nimittäin määritelmällisesti on aina tarve, sen tulee johtaa tuloksiin ja lapset eivät naura sille. Yhteistyön lisääminen on turvallinen kehäpäätelmä, kun kohdataan mikä tahansa soten ongelma. Jokainen ongelma on osittain seurausta puutteellisesta yhteistyöstä, ja jokainen pulma voidaan melko pitkälti ratkaista yhteistyötä lisäämällä. Tämähän ei pidä paikkaansa, mutta kaikki ”allekirjoittavat” tämän, koska asian sanominen aiheuttaa jokaisessa riittävästi syyllisyyden tunnetta.
Yhteinen kieli
Sote-alalla liikkuu vankka perinnetieto, että eri toimialat ja ammattikunnat puhuvat eri kieltä. Vaikka länsimainen lingvistiikka ei ole onnistunut tällaista ilmiötä vielä todentamaan, tähän uskotaan laajasti. Erikielisyyden uskotaan olevan alkusyy ja ylläpitävä tekijä (miksei seurauskin) siihen, että yhteistyö sotessa ei toimi eikä tieto liiku. Siksi lääkärikunta ei ymmärrä sosiaalihuollon sakkia eikä kouluväki sitä, miksi sote ylipäänsä on olemassa. Tarina ei kerro eikä muinaisimmistakaan sote-kalmistoista ole löytynyt tietoa, ovatko sote-ihmiset joskus puhuneet samaa kieltä, mutta lukematon määrä kehittämispäiviä ja kampaviinereitä on vielä uudemmalla ajallakin käytetty soten yhteisen kielen opiskeluun. Ihan turhaan.
Moniammatillisuus
No, tämä käsitehän on käytännössä muuttunut muutama vuosi sitten monialaisuudeksi, mutta mittakaavalta ihan yhtä huimaa asiaa sillä tarkoitetaan kuin vanhemmalla moniammatillisuudella: eri ammattikoulutuksella olevat ihmiset toimivat yhdessä eli yleensä kokoustavat samassa työryhmässä. Vaikea on ajatella, että missään muualla tällaista itsestäänselvyyttä pidettäisiin mainitsemisen arvoisena kehittämisen innovaationa ja kilpailuetuna kuin julkisessa sotessa. Mainostaako lentoyhtiö kehittämiään moniammatillisia palvelujaan? Että nyt saman lennon monialaiseen tiimiin on saatu mahtumaan mukaan lentoemännän lisäksi myös lentokapteeni, perämies ja jopa stuertti. Lennon aikana nämä eri alojen ammattilaiset tarkentavat työnjakoaan ja koettavat löytää yhteisen kielen. Matkustajien parhaaksi. Tervetuloa!
On tullut pitkä taival kuljettua käytännön työssä ennen hankemaailmaan eksymistä. Uutta, vieraalta tuntuvaa kieltä on täytynyt opetella. Vaikka hanke- ja kehittämiskielen omaksuminen on minulla edelleen työn takana, niin ilokseni olen tavannut monia sote- ym. persoonia, joiden on PAKKO toisiaan ymmärtääkseen käyttää Sotekratoksen ignoroimaa terminologiaa ja joilla kuitenkin on älyä nähdä käsitteen taakse ideoiden maailmaan. Suomen kieli ja sen alalaji hankejargoni muuttuu hitaasti. Eilen uudissana ”vaikuttamotörmäyttämö” löi ällikällä. Jään mielenkiinolla odottamaan sanan vakiintumista.