Avainsana: lupa auttaa

100 hyvää asiaa Suomen sotessa

  1. Luotettavuus. Jos on luvattu, että terkkari aukeaa 8.15, se aukeaa silloin. Ei kyllä yhtään aiemmin muttei myöhemminkään.
  2. Lääkärien rintataskukynät. Kuinka hienovaraisen alleviivaamatta lääkärit osaavat ilmaista asiantuntijuutensa! Mitä enemmän lääkärillä on kuulakärkikyniä rintamuksessaan, sen varmempi voit olla, että homma hoituu. Hän on saanut kynät lääkefirmojen edustajilta, eivätkä isot firmat ihan turhia kandeja tapaa. Kyniä saavat Asiantuntijat.
  3. Puhumattomuus. Sote-kontekstissa monesti toimiva kulttuurinen piirre. Kuka jaksaisi jutella mukavia kun hammasta särkee tai kaikki parisuhdeasiat ovat sotkussa. Ei ole mitään väliä, kuinka hyvä seuramies leikkaava kirurgi on, kunhan homma hoituu ja puukäsityönumero on ollut vähintään vahva seiska.
  4. Olennaiseen keskittyminen. Hoidetaan sovittu juttu kuntoon ja se oli sitten siinä. Monessa asiassa yleistynyt toimintamalli Suomessa – kun on aina kylmä ja kiire lämpimään, kaikki turha karsiutuu pikkuhiljaa palveluprosesseistamme pois.
  5. Töykeys. Vähän samaa sarjaa hyvää kuin edellinen eli asenne on suuremman hyvän palveluksessa. Asiakkaan voi hyvin keskeyttää, että saadaan homma valmiiksi. Mukavia voi sitten jutella kavereiden kanssa. Oikeasti.
  6. Huippuosaaminen. Aika monessa sote-teemassa ollaan maailman huipulla, vaikkei siitä tietysti viitsitä kauheasti huudella.
  7. Laatu. The Lancet -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa maat laitettiin järjestykseen sen mukaan, kuinka hyvää terveydenhuoltoa niissä saa. Suomi sijoittui 195 maan vertailussa seitsemänneksi. Tosi hyvä, vaikka ei pistesijoilla.
  8. Halpuus. Sote ei maksa yksittäiselle ihmiselle paljoa, vaikka veroillahan suurin osa palveluista kustannetaan. Mieti, että palkkaisit pienen osan sairaalasta käyttöösi kun apua tarvitset. Pitäisi olla jonkin verran sukan varressa.
  9. Digitaalisuus. Paljonhan on kehitettävää, mutta menepä minne muualle vaan (vaikka Italiaan) niin yllätyt kuinka edistyksellisiä Suomessa ollaan, puhelinaikahelveteistä huolimatta.
  10. Äitiyspakkaus. Missä muussa maassa kaikki uudet perheet saavat ilmaisen aloitussarjan? Ei missään. Ja kohtahan siellä on varmaan muutakin kuin toppahaalarit ja myssyjä, onhan?
  11. Valvonta. Tämän me osaamme luonnostamme. Parista valelääkäristä huolimatta aika harva pääsee sotessa huijaamaan. Jos et usko, yritäpä hipeltää missä vaan sote-organisaatiossa lomavuorolistalla jotain epämääräistä kotiin päin.
  12. Vanhakantaiset nimikkeet. Onneksi sote ei ole lähtenyt englannistamaan nimikkeitään vaan Aluehallintovirastoissakin istuu edelleen kunnianarvoisia ylitarkastajia ja kunnissa lastenvalvojia.
  13. Sote-kuntayhtymät. Niiden hassut nimet ovat hyviä: joko kahden rivin mittaisia kirjainyhdistelmiä tai tajunnanvirtamaisia aivopieruja. Päätöksenteko näyttää ulkopuolisille dallasmaiselta juonittelulta, mutta asianosaisille tuntuu kroonistuneelta perintöriidalta.
  14. Lakisääteisyys. Kaikille asioille, joita sotessa tehdään, löytyy laki. Tämän takia voit aina oikeasti valittaa, jos et jotain palvelua saa tai saat sen puutteellisesti. Onhan se joskus hyvä.
  15. Lahjomattomuus. Suomalaista korruptiota varmaan on, mutta vilpittömästi en osaa edes kuvitella, miten suomalaisen sote-ammattilaisen saisi lahjottua tekemään mitään muuta kuin hänen tehtävänkuvassaan on sovittu.
  16. Vanhemmuussuunnitelma. Tätä kokeillaan, jotta eronneet ja riitelevät vanhemmat pystyisivät sopimaan lastensa asioista vaikka päässä myrskyää hahmoton eroraivo. Australian velvoitetut vanhempainvalmennukset verisesti riiteleville ex-pariskunnille voisivat olla kokeiltava konsti myös. Onnistumiset jopa 90 %:n tietämillä.
  17. Tupakoimattomuuden ehkäisy. Asenteen muutos ja tupakoimattomuuden väheneminen on ollut huimaa. 1970-luvulla poltettiin vielä perheneuvoloissakin, nykyisin tuskin missään.
  18. 112. Epäiletkö vahvasti, ettei apua tulisi, jos sitä tarvitsisit? Et.
  19. Vanhempainvapaat. Omassa lapsuudessani vauvoja piti parin kuukauden jälkeen hoitaa omalla rahalla. Ei enää. Isätkin pääsevät osallistumaan.
  20. Sairaala-asut. Kelmeän väriset ja löysäksi virttyneet kokoasut auttavat orientoitumaan potilaan asemaan. Olisi ihan liian rempseää maata farkut jalassa osastolla.
  21. Monikulttuurisuuden huomioiminen. Luullaan, että tätä ei sotessa tehdä, mutta selvitäpä kuinka systemaattisesti esimerkiksi tulkkipalveluja hyödynnetään asiakastyössä, ihan oikeasti.
  22. Muuttumattomuus. Ei tarvitse yllättyä, mitä saa. Palvelu on aikalailla samaa kuin 30 vuotta sitten.
  23. Tietoturvallisuus. Tieto ei liiku ihan valonnopeudella eikä koskaan joustavasti, tiedetään, mutta eipä tarvitse pelätä, että arkaluonteisia asiakastietojasi löytyisi kaatopaikoilta, kun ne ovat joko työntekijän aktikaapissa tai jumissa asiakastietojärjestelmässä salassapitosäännösten takana.
  24. Hitaus. Kun prosessit kestävät, asiakaan tulee mietittyä asiansa kunnolla eikä hän hötkyile päättömästi sinne tänne.
  25. Jonot. Jonottaessa moni oire poistuu. Sydämen sivuääniä ei varmasti tunnu enää kun olet saanut varattua ajan. Viimeistään odotustilassa tunnet olevasi elämäsi kunnossa.
  26. Perheneuvolat. Ovat kyllä ottaneet osumaa ja jonot piinaavat, mutta pienellä laitolla niistä saisi kelpo pelin palvelukokonaisuuteen. Lakisääteinen matalan kynnyksen moniammatillinen perhepalvelu. 70-luvulla ne olivat suomalaisen perhepolitiikan ja silloisen pioneerimaisen sosiaalihuoltolain lippulaiva.
  27. Kustannustehokkuus. Vaikka muuta paljon luullaan, suomalainen sote on aika tehokas olio. 35 eurooppalaisen maan vertailussa Suomi sijoittui kahdeksanneksi. Vahvaa kärkikymmenikköä.
  28. Kustannusten aleneminen. Suuret ja keskisuuret kunnat saivat viime vuonna laskettua terveydenhuollon kustannuksia enemmän kuin koskaan 2000-luvulla, ilmenee Kuntaliiton vuotuisesta kustannusvertailusta (lahjavinkki joulupukin konttiin).
  29. Neuvolakorttien fraasit. Kuinka tärkeää tuoreelle äidille ja isälle on neuvolan arvio lapsesta: ”terhakka pikkutyttö, joka ottaa ikätasoisesti kontaktia ja toistelee jo isän nimeä”. Riitaa voi tulla ainoastaan ensisanojen äänneasusta ja jääviyskysymyksistä, jos oli niin, että isä oli käyttänyt tyttöä neuvolassa.
  30. Sote-uudistus. Oikeasti. Vai mennäänkö vanhalla mallilla? Järjestäjänä parhaimmillaan 900 asukkaan kunta ja kuntia satamäärin. Kai meidän täytyy saada jotain järkevämpää aikaan, isot ihmiset.
  31. Odotustilojen lehdet. Jännityksestä hikisillä käsillä ryppyisiksi selatut Seurat ja Annat ovat kuin mummon tai vaarin turvallinen käsi. Toimenpidettä odottaessa tulee lämmin yhteisyyden tunne, ettei ole yksin. Tuhannet muutkin ovat joutuneet hakemaan apua juuri tämän lehden äärellä.
  32. Terapeuttien äänettömyys. Voit kertoa koko puolentoistatunnin ajan ihan mitä vaan eikä kukaan keskeytä. Eihän sellaista ole missään mikäli olet 28–55-vuotias perheellinen ihminen. Jos et osaa sitä arvostaa, mene Pasi Rautiaisen vastaanotolle ja mieti uudestaan. Harvapa terapiassa tietty käykään.
  33. Toimitilojen retrous. Kun saavut 80-luvulla sisutettuun sosiaalitoimistoon, voit olla varma, että resurssit on suunnattu oikein eikä ole tuhlailtu. Nimikyltitkin on printattu. Mitä väliä moderneilla odotustilan penkeillä on, jos avosydänleikkaus jää kesken puuttuvan tikkauslangan takia.
  34. Reseptien kirjoittaminen. Lääkärikäynnin tulee päättyä reseptin ojentamiseen, muutenhan kyseessä on ollut turha käynti. Kiva, tuttu ja turvallinen rituaali.
  35. LASTA-yhteistyömalli. Varsinais-Suomessa kehitetty loistava lainmukainen tapa ylittää salassapidon esteet, kun epäillään lapsen kaltoinkohtelua. Tämä liiketoimintamalli pitäisi olla ytimenä kaikessa vakavasti otettavassa lasten monialaisessa auttamisessa: arkisia tekoja vääryyksien välttämiseksi hahmottoman ennaltaehkäisypuheen sijaan.
  36. Isien huomioiminen. Isät on nykyisin jo legitimoitu lahko ja osa perhettä. Paitsi että Tekniikan maailma on tilattu odotustilaan, muistetaan isältä neuvoloissa ja lääkärissä kysyä jotain pientä ja hassua. Vaikkapa, että miten se isän paino on kehittynyt. Ja onhan se.
  37. Hoitajien terveyssandaalit. Mitä jos teho-osaston sairaanhoitaja kopsuttelisi käytävällä korkeilla punaisilla koroilla tai tanssahtelisi teräväkärkisillä ja käärmeennahkaisilla nappaskengillä? Ei. Pehmeäpohjaiset ja sulavan matala-askelluksen mahdollistavat valkoiset terveyssandaalit luovat uskottavan tunnelman ja rakentavat ensiaskeleet luottamukselle auttajan ja autettavan välille.
  38. Lääkärien puukengät. Kopsutella voi vain lääkärit, jotka ovat soten syömäketjussa riittävän korkealla. Puukengät nostavat lääkärin konkreettisesti muita noin 10 cm ylemmäs ja luomalla ryhdikkään vaikutelman vahvistavat auktoriteettiasemaa lauman johtajana.
  39. Tuleva sosiaalihuollon porrasteisuus eli osaamis- ja tukikeskukset. Terveydenhuollossa on vaativa erityistaso, muttei sosiaalihuollossa. Pitäisi olla, ja kohta on. Yliopistosairaalamaakuntien kesken vähintään verkostoidaan tämä osaaminen erityistason tueksi.
  40. Pyydä apua -nappi. Raisiosta maailmalle polkaistu karvalakkidigitilisaation oppikirjaesimerkki. Ei tarvitse asiakkaan arpoa, mihin segmenttiin kuuluu eikä maksa paljon.
  41. Yhdenvertaisuus. Se, että on jäykät puhelinajat, luo turvallisen ja oikeudenmukaisen tunteen, että kukaan muukaan ei varmasti pääse läpi sen paremmin kuin minä.
  42. Yhteistyöhalukkuus. Tahtotilaa sotessa on, että toimittaisiin paremmin yhteen. Paljon on kehittämispäiviä pidetty ja postit-lappuja yhdessä liimailtu. Yrittämisestä ei jää palveluintegraatio kiinni. Harmi vaan, että tulos ratkaisee tässäkin.
  43. Puhtaus. Eipä tule mieleen, että tämä olisi ollut jossain terkkarissa ongelma.
  44. Asiallisuus. Sotelaiset ovat yliasiallista väkeä. Harva revittelee ainakaan töissä olleessaan, ja tämä on hyvä. Kuvittele mustaa härskiä huumoria viljelevä auttaja.
  45. Neuvola. Kaikki vauvat tsekataan ja laitetaan käyrälle. Vaikka kehitettävää olisi vaikka kuinka, soten kruununjalokiviasema on ansaittu.
  46. Lastensuojelu. Se että on paljon huostaanottoja, kertoo positiivisesti myös siitä, että ilkeitä ongelmia ei jää huomaamatta. Miettikääpä, millaista olisi, jos joku ei tätäkään työtä tekisi. Tai tekisi sen miten vaan.
  47. Lastenhuoltolain uudistus. Lapsen asemaa ja lastenvalvojan toimivaltaa eroriidoissa vahvistetaan.  Monessa muussakin paikassa lasta on jopa pakko tavata kun hänen asioitaan käsitellään.
  48. STM:n ja OKM:n kehittämiskaveruus LAPE-muutosohjelmassa, joka itsessään on hyvä juttu. Ennenkuulumatonta, mutta ehdottomasti hyvä uutinen.
  49. Lupa auttaa! -hanke on hyvä juttu. Paitsi, että se on uudistanut koko julkisten hankkeiden liiketoimintamallin, sillä on käytössään vallankumousvalmiuksiltaan ehdottomasti kovin agenttitiimi: https://www.lupaauttaa.fi/yhteystiedot/
  50. Anteeksi vaan kaikki muut maakunnat, mutta Varsinais-Suomen sote ja lapsiperhepalvelut tulevat voittamaan kansalliset valmistelukisat. Maailman parhaan olympiaurheilijan Paavo Nurmen kotimaakunnan lähtö oli hidas, mutta vauhdin tasaisuus ratkaisee. Kimpassa2020 tarjoaa ihan pian modernimmat, kustannustehokkaimmat ja asiakashyötyä eniten kasvattavat palvelut Suomessa.

Jotta osaisit olla kiitollinen hetken edes Suomen 100-vuotisjuhlissa, lue nämä toiseen kertaan.

Leikitään kuollutta!

Julkisen soten digitaalisten palvelujen kehittämistoimintaa ja vanhaa neuvostovenäläistä tiedemaailmaa on piinannut yksi iso puute: mikään suunnitelma ei etene toiminnaksi asti.

Hannu Hanhi korjaa potin

Laserin keksiminen on avaava esimerkki. Laserin idean (siis laserin jota nykyisin hyödynnetään vähän joka teknisessä asiassa tulostimista silmäleikkauksiin) keksivät jo 1950-luvulla kaksi venäläistä tiedemiestä Aleksandr Prohorov ja Nikolai Basov. He saivat suunnittelutyöstään ansaitusti Nobelin palkinnot.

Mutta siihen se kaksikon osalta jäikin. Amerikkalainen Charles Townes, joka oli hengaillut mukana venäläislaboratoriossa, kehitti laserin toimivaksi kapineeksi, patentoi sen omiin nimiinsä ja hankki ison omaisuuden.

Made in Sote

Monet muutkin venäläiset tiedemiehet ovat napsineet Nobelin palkintoja. Kirvelevä ongelma on kuitenkin se, että lukuisia mullistavia ideoita ei ole viety käytäntöön asti, vaan lopulta tilin on yleensä tehnyt joku sivusta mukaan kurvannut Amerikan hannuhanhi.

Hienoista 5-vuotissuunnitelmista huolimatta ”Made in Russia” ei ole tuttu lause tekniikkaosaston tuotteissa. Samaan tapaan joudumme lukemaan uutisia soten epäonnistumisista ja kustannuksia kasvattavista digikehittämisyritelmistä, joista suurin osa tuntuu kaatuvan jo lähtöviivalle.

Jollei surullisen kuuluisaa makropilottia lasketa mukaan, Suomen soten ikiaikaisten it-hankkeiden äiti lienee e-resepti. Sitä rakennettiin kuin kirkkoa vuodesta 1990 alkaen. Sosiaali- ja terveysministeriö arvioi e-reseptijärjestelmän kokonaiskustannuksiksi yhteensä 70 miljoonaa euroa pelkästään vuosien 2007 – 2015 välisenä aikana. Poikkeuksellista e-reseptiprojektissa toki on se, että se valmistui. Siis rivakasti 27 vuodessa.

Juuri julkaistun kansainvälisen selvityksen (1) mukaan neljännes kaikista digiprojekteista epäonnistuukin kalliisti. Syinä tähän ovat, ei tekniset ongelmat, vaan muutosjohtamisen ja yhteistyötaitojen puutteet.

Slaavilainen lamaannus

Venäjällä kysymys on MIT-yliopiston tiedehistorian professori Loren Grahamin (2) mukaan siitä, että vaikka innovaatioita syntyy paljon, niitä ei osata eikä uskalleta hyödyntää. Osittain selitys Venäjällä saattaa löytyä neuvostoajan henkisestä lamaannuksesta eli odotetaan, että joku käskisi tekemään.

Eniten Grahamin mukaan Venäjällä uskalluksen puutteeseen vaikuttaa kuitenkin yleisen epävarmuuden sudenkuoppaan lankeaminen: kun ei ole tietoa rahoituksen saamisesta tai oikeuslaitoksen kyvystä huolehtia vaikkapa tekijänoikeusasioista, propellipäiden kynnys lähteä markkinoille ja puskea hienot ideat käytäntöön kasvaa korkeaksi.

Venäjän nobelistit pyörittelevät peloissaan peukaloitaan turhan pitkään: kun ajat tuntuvat epävarmoilta, ei riskiä uskalleta ottaa. Mieluummin odotetaan ja jäädään tuleen makaamaan. Sitten yksityiset uskalikot, joilla on uskallusta jalostaa ajatus oikeaan maailmaan sopivaksi teoksi, ajavat kovaa ohi.

Kuulostaako tutulta suomalaisen soten digikehittämiskentässä?

Kehittämisen kokonaisarkkitehtuuria odotellessa

Vaikka julkisen sotedigin kehittämishankkeisiin on viime vuodet syydetty satoja miljoonia euroja, ja suunnitelmia, toimintaohjelmia, kokonaisarkkitehtuurin kuvauksia, loppuraportteja ja juurruttamissuunnitelmia maassa riittää, käyttöön otettuja läpimurtoja tai mullistavia kokeiluja, jotka auttaisivat oikeasti ratkaisemaan alaa piinaavia ongelmia, on äärimmäisen vähän.

Ainakaan kenellekään ei ole juuri mitään niistä jäänyt mieleen, mikä on lopputuloksen eli asiakashyödyn kannalta sama asia. Ja vaikka innovaatioita olisikin, piinaa meitä suomalaisia sotedigi-alan toimijoita sama vaiva kuin venäläisiä nobelisteja. Mikään suunnitelma ei konkretisoidu koskaan. Kehittämisen kokonaisarkkitehtuuria ja asiakkaiden tietosuojakysymysten yksityiskohtia viilataan, mutta se ei ole vielä palvelua.

Karhun kanssa ei hötkyillä

Uuden kokeilemisella tai toisin tekemisellä sotessa jopa pelotellaan, sillä saattaa käydä niin, että nyt tehdyt uudistukset osoittautuvat vuoden päästä täysiksi suutareiksi, koska hallinnollinen maailma voi olla täysin eri, tekniikka kehittynyt niin paljon tai tietosuoja-asetukset eivät taaskaan siihen taivu.

Milloin ei tiedetä maku-, sote- tai lakiuudistusten suuntaa, milloin ei aikataulua, useimmiten ei tarkoitustakaan. Vähintään oman organisaation uudelleenjärjestely odottaa alkamistaan. Rakenteellisten uudistusten valmistumista odotellessa yleinen ilmapiiri on uuvuttavan kankea.

Ja täytyy muistaa, että epäonnistuminen on perikansalliseen tapaan myös suuri häpeä. Parempi on ollakin tekemättä mitään, ainakaan ei saa hötkyillä. Kuten karhun kanssa on opetettu toimimaan – leikitään kuollutta.

Vain tekeminen synnyttää tekemistä

Se, että soten digipalvelut aidosti kehittyisivät, vaatisi asenteen ympäri pyöräyttämistä meiltä kaikilta. Tyhmät päät olisi lyötävä yhteen ja ymmärrettävä, että kuollutta leikkimällä oppii ainoastaan leikkimään kuollutta.

Hyvää esimerkkiä näytti Työ- ja elinkeinoministeriön vastikään julkaistu raportti (3) tekoälyn toimeenpanosuosituksista. Siinä oli kaksi ydinviestiä, jotka yllättäen pelkällä yläkoulun valinnaisella ATK-osaamisellani ymmärsin: 1) tekeminen synnyttää tekemistä ja 2) kokeilut ovat tie pysyvään menestykseen.

Olennaista olisikin tuulettaa kauhusta kankeaa sotedigikehittämisen ilmapiiriä siten, että ideoita uskallettaisiin useimmiten viedä toiminnaksi asti, epäonnistumisen uhallakin.

Tähän ei tarvita erillistä kehittämisprojektia vaan IBM:n perustajan Thomas Watsonin kannustavan opetuksen muistaminen: ”Jos haluat menestyä, tuplaa epäonnistumistesi määrä.”

Lisää aiheesta:

Minna Rantalaiholla on lupa auttaa: ”Lapsen auttaminen edellyttää lapsen osallisuutta”

Esittelemme SoteLeaks-blogissamme varsinaissuomalaisia, jotka ovat jo sisäistäneet hankkeemme Lupa auttaa! -asenteen: lupa auttamiseen on, sitä ei tarvitse keneltäkään pyydellä! 

Minna Rantalaiho

Kuka olet?
Minna Rantalaiho, sosiaalityöntekijä (YTM, MSocSc,) Turusta

Missä työskentelet?
Turun kaupungilla, sosiaalipäivystyksessä, missä virka-ajan ulkopuolella toimimme Vakka-Suomea lukuun ottamatta koko Varsinais-Suomessa. Opiskelen erikoissosiaalityöntekijäkoulutuksessa, rakenteellisen sosiaalityön koulutusohjelmassa. Opetan Turun yliopiston moniammatillisella opetusklinikalla asiakastyön taitoja.

Mottosi?
Kaadu seitsemän kertaa, nouse kahdeksan. Japanilainen sananlasku

Harrastuksesi?
Kuorolaulu, luonnossa ulkoileminen, jumppa ja jooga

Yhteystiedot?
minna.rantalaiho@turku.fi

Miten olet päätynyt nykyiseen työhösi?

Olen aina pitänyt tärkeänä oikeudenmukaisuutta ja yhdenvertaisuutta. Lapsuudenkodissani ovi oli aina auki vierailijoille ja pöytään katettiin lautanen vierasta varten. Tätä samaa periaatetta olen halunnut jatkaa myös omassa perheessäni. Olen taustaltani tutkija ja lastensuojelun sosiaalityöntekijä. Sosiaalipäivystykseen hakeuduin, koska haluan tehdä käytännön sosiaalityötä ja päästä lähelle ihmisiä. Päivystyksessä näkee myös kattavasti sekä sen miten palvelujärjestelmä toimii tai ei toimi ja minkälaisten asioiden kanssa ihmiset arjessaan painivat.

Pidän itseäni ratkaisukeskeisenä sosiaalityöntekijänä ja siten työn ”tässä ja nyt” -luonne sopii minulle. Ja onhan se kiehtovaa, ettei koskaan työvuoroon lähtiessään täysin tiedä, mitä siellä on tällä kertaa vastassa. Tämä tekee myös muuten raskaasta työstä armollista, sillä työvuoro alkaa lähes aina ”puhtaalta pöydältä”. Esimerkiksi avohuollon lastensuojelun sosiaalityöhön verrattuna työ on osoittautunut itselleni vähemmän kuormittavaksi. Oma kokemukseni on, että akuuttisosiaalityössä pysyy ammatillisesti vireänä ja saa opetella koko ajan uusia asioita.

Miten lapsi- ja perhepalvelujen ja oman työsi kehittäminen näkyvät työssäsi?

Sosiaalipäivystys on näköalapaikka, ei vain sosiaalityön, vaan laajasti kaikkiin sosiaalisen palveluihin ja meitä ympäröivään yhteiskuntaan. Sieltä näkee joskus aika raadollisestikin, kun rakenteet eivät tuekaan ihmistä tämän haastavassa elämäntilanteessa, vaan jopa pahentavat tilannetta. Rakenteellisen sosiaalityön koulutuksen myötä olen tullut tälle entistäkin herkemmäksi – niin moneen asiaan haluaisin puuttua.

Rakenteellinen työ on ennen kaikkea vaikuttamistyötä – asioihin puuttumista, kun näkee epäkohtia, toimimattomuutta, vääryyksiä. Rakenteellinen sosiaalityö on tärkeää siksi, ettemme ummista silmiämme rakenteiden vallalta ihmisiin – ne todella muovaavat mahdollisuuksia, sulkevat ovia ja avaavat niitä.

Kaikessa sosiaalityössä rakenteellista sosiaalityötä voi tehdä asiakastyössä päivittäin auttamalla asiakkaita tulemaan tietoisiksi omista mahdollisuuksistaan – minun tehtäväni on luoda toivoa, sinnekin missä sitä sillä hetkellä ei juurikaan ole. Yhtä lailla voin oppia jokaisesta asiakaskontaktista, ottaa palautetta vastaan, kysyä toiveita, miten voimme auttaa ja tukea. Näistä kohtaamisista kertyy tietoa, jota jokainen voi viedä omassa työyhteisössään ja edelleen työorganisaatiossa eteenpäin. Viimeisen vuoden ajan olemme sosiaalipäivystyksessä pyrkineet nostamaan esille kotona asuvien heikkokuntoisten vanhusten tilanteen vakavuutta – toivottavasti huutomme on kuultu. Minulla on esimies, joka kuuntelee työntekijöiden viestejä ja on valmis viemään asioita eteenpäin. Se on varsinkin isossa ja byrokraattisessa organisaatiossa tärkeää

Mainitse 3 asiaa, joita kehittäisit lapsi- ja perhepalveluissa?

Ensimmäisenä lasten osallisuutta, ehdottomasti! Erityisen surulliseksi minut tekee se, kun nuoria ei saada mukaan heitä koskevien asioiden ratkomiseen. Miten ihmeessä nuori voi tulla tuetuksi ja autetuksi, jos hän ei ole mukana pohtimassa asioiden tiloja ja sitä, miten niistä voitaisiin päästä eteenpäin onnekkaasti? En hyväksy tässä ikiselitystä, ettei ole aikaa. Kyllä on, kun kehitetään asioita uuteen järjestykseen.

Toisena palvelujen oikea-aikaisuutta. Tässä on kaksikin, toisiinsa linkittyvää, kehittämisen paikkaa. Ensinnäkin ollaan auttamatta myöhässä, jos hommiin ryhdytään, kun lapsi on yläasteella. Tarvitaan rohkeampaa asioiden esille ottamista läpi lapsuuden – ei voi olla niin, että neuvolassa ajatellaan asioihin puututtavan ala-asteella ja ala-asteella ajatellaan, että asiat korjaantuvat yläasteella. Sama pätee sosiaalityöhön, pienetkin asiat pitää ottaa puheeksi koko vakavuudessaan ja varmistaa, että niihin löytyy ratkaisut ”tässä ja nyt”.

Toinen kehittämisen paikka on palvelujen saamisessa perille silloin, kun niitä tarvitaan – lapsen elämässä puoli vuotta on valtavan pitkä aika, ei siinä auta odottaa, vaan toimia heti. Korjaavassa sosiaalityössä tässä on paljon kehitettävää, sillä lastensuojelussa moni lapsi jonottaa palveluihin.

Kolmantena haluan mainita lasten arvostamisen lapsina, jonka toivoisin jalkautuvan vihdoin kaikkiin lasten ja perheiden palveluihin. Edelleen törmää siihen, että lapsuutta tarkastellaan tulevaisuuden aikuisuutena ja tässä mielessä vierastankin etenkin poliittisessa diskurssissa lasten hyvinvoinnin yhteydessä viljeltävää investointikieltä. Lapsilla on oikeus hyvään lapsuuteen ihmisinä tässä ja nyt, ei siihen ole pakko aina liittää tulevaisuusmaalailuja, eihän?

Vapaan sosiaalityön vastaisku

Ellemme ota oppia jazzin improvisaatiosta ja punkin kapinasta, sosiaalityötä uhkaa suomifutiksen kohtalo – pelokas varman päälle pelaaminen.

Syöttääkö vai kuljettaa?

Sosiaalityö on suomalaisen jalkapallon kanssa samassa vuotavassa veneessä. Ydinongelma on valmentamisessa ja johtamisessa, ja se näkyy jo varhain.

Ei ole harvinaista, että jo aivan pienten juniorien peleissä kentän laidalta huutavat sekä valmentaja että vanhemmat. Tyypillistä on, että virheiden kohdalla äänettömyys onkin sitten korvia huumaavaa. Jokaisen harhasyötön, ohilaukauksen tai pallonmenetyksen jälkeen pikkupelurit pelokkaina vilkuilevat kulmien alta vaihtopenkille.

Traagisinta on kuitenkin se, että pelaajat vilkaisevat valmentajaansa myös ENNEN jokaista ratkaisevaa suoritustaan. Jos valmentaja ei ole ehtinyt kertoa, mitä pitää tehdä, etsivät pelaajat hädissään valmentajalta vinkkiä, syöttääkö nyt vai kuljettaa. Huipputaitavista pelaajista huolimatta tällaisen joukkueen peli muuttuu väistämättä tylsäksi, pelokkaaksi ja hengettömäksi.

Ja ranking on sen mukainen: jalkapallomaajoukkueella Fifassa ja sosiaalityöllä yleisessä arvostuksessa.

Sosiaalityön kentänlaitahuutelijat

Sosiaalialalta, varsinkin lastensuojelulta, vaaditaan yhä enemmän. Asiakkaat haastavat, päättäjät edellyttävät, media myllyttää, some paljastaa ja oikeus tuomitsee virheitä tehneitä työntekijöitä.

Sote-uudistus uskoo ennaltaehkäisyn mantraan ja edellyttää sosiaalityötä brändäämään itsensä houkuttelevammaksi. Olemaan kaikkien kiva kaveri, mutta varmistamaan samalla, ettei mitään kamalaa tapahdu.

Laatunormituksilla koetetaan kertoilla, miten asioita pitäisi tehdä. Lainsäädännöllä ja tiukentuvalla jälkikäteisvalvonnalla pyritään varmistamaan sosiaalityön virheettömyyttä. Kentänlaitahuutelijoita siis riittää.

Aiheellisesti huomiota julkisuudessa onkin kiinnitetty sosiaalialan puutteellisiin henkilöstöresursseihin, johtamisen pulmiin, työnjaon epäselvyyksiin, asiakkaiden osallisuuden vähyyteen ja yhteistyön ongelmiin, mutta enenevässä määrin myös yksittäisten työntekijöiden virheisiin asiakastyössä.

Jälkivaikutukset

Julkista keskustelua ei kuitenkaan ole juurikaan käyty siitä, mitä jälkivaikutuksia tällaisella toisaalta säännössidonnaisuuden lisääntymisellä ja toisaalta perustavanlaatuisilla uudistusodotuksilla on käytännön sosiaalityöhön ja ihmisten auttamiseen.

Mitä muuttuu käytännössä paremmaksi yksittäisissä sosiaalitoimistoissa tai yksittäisen sosiaalityöntekijän työssä, kun lait vuosi vuodelta tarkentuvat, valvonta tiukkenee mutta brändiodotukset vain kasvavat?

Vaarana nimittäin on, että tosiasialliset reaktiot sosiaalialan kentällä tällaiseen vanhakantaiseen ”valmentamiseen” ovat tuloksen kannalta päinvastaisia kuin odotetaan. Ne ovat kuitenkin inhimillisesti ymmärrettäviä.

Varman päälle pelaaminen

Paitsi, että byrokratia ja paperin pyöritys lisääntyy, muuttuu myös työntekijöiden asenne. Parempi olla liikoja yrittämättä, ettei tehdä virheitä. Mieluummin pelataan varman päälle kuin istutaan oikeudessa tai lehdistön jalkapuussa.

Kuten edellä mainitulle juniorijoukkueelle oli käynyt, joskus auttamistyöstä nauttineet työntekijät alkavat pelkäämään. Luovuus vaatisi uskallusta ja rohkeutta kokeilla, mutta sen sijaan aletaan vilkuilla lakikirjaan, esimieheen ja aiempaan oikeuskäytäntöön. Virheiden pelko kuristaa tekemisestä ilon ja leikin.

Yleinen totuus on, lajissa kuin lajissa, että virheitä pelkäämällä, virheiden määrä kasvaa.

Improvisoitua sosiaalityötä

Turun yliopiston sosiaalityön professori Leo Nyqvist on peräänkuuluttanut teknisen ja säännössidonnaisen sosiaalityön vastaiskuksi vapaan, improvisoidun sosiaalityön esiinnousua. Hän on siteeranut Jason S. McKinneytä, joka on verrannut vaikuttavaa sosiaalityötä jazz-musiikoiden improvisointiin.

“Just as in jazz improvisation, a social worker must be so closely in tune with every unique individual and family to determine the appropriate rhythm and flow of the therapeutic process.”

Tällaisen sosiaalityön tilan, jossa myös asiakas on aidosti osallinen jokaisessa asiakastyön kohtaamisessa, saavuttaminen vaatii uskoa siihen, että saa yrittää itse, ja epäonnistuminen ei ole maailmanloppu.

Punk-johtajuutta

Muutos kohti pelirohkeuden kasvua ei kuitenkaan onnistu ilman johtamisen tai valmentamisen muutosta, sillä puut lahoavat latvasta. Vapaan auttamisen tilan vaalimisessa sosiaalialan johtajilta vaaditaankin punk-henkistä pelottomuutta puolustaa yksittäisen työntekijän työrauhaa.

Pelokkaan jalkapallojoukkueen valmentaja näytti nimittäin unohtaneen valmentamisen tärkeimmän työjärjestyksellisen ohjeen:

”Älä koskaan neuvo pelaajaa, jolla on pallo”.

 

Lupa auttaa! -hanke valmentaa Varsinais-Suomen lastensuojelun työyhteisöjä systeemiseen ajatteluun ja terapeuttiseen työotteeseen perustuvaa Hackneyn mallin käyttöönottoon.
Lue lisää: www.lupaauttaa.fi/lastensuojelu