Avainsana: muutos

Muutosnarinan 13 pikaservausta

Jos et kehittämisessä kohtaa vastarintaa, et tee oikeita asioita. Älä jää kuitenkaan perinteiseen sote-tyyliin sanattomaksi marinan edessä vaan anna kunnolla takaisin.

Kotiluolan kaipuu

Vastarinta ilmenee parhaimmillaan muuna kuin vain laimeana innottomuutena. Alitajunnasta nousevat ikiaikaiset vastarinnan valitukset ovat niitä muutosmaailman lohikäärmeitä, joita vastaan jokaisen kehittämisritarin pitäisi päästä kokeilemaan voimiaan.

Muutosvastarinta on niitä lapsenomaisia asenteita, jotka muinoin pelastivat meidät syöksymästä suin päin kotiluolan turvasta sapelihammastiikereiden hampaisiin. Niillä saatiin aikoinaan estettyä se, etteivät yli-innokkaat kylähullut syösseet koko heimoa sukupuuttoon hulluilla ideoillaan.

Vastarinta kaikelle uudelle ilmenee yleismaailmallisina ilmauksina, muutosta vastustavina sanontoina ja sutkauksina. Haastavuudestaan huolimatta nämä ”ei onnistu” ja ”ei mene läpi” -tyyppiset vastaväitteet ovat suurinta herkkua kehittäjälle, sillä ne kertovat sen, että nyt ollaan lähestymässä jotain olennaista.

Soten sutkausten paholaisen tusina

Torjuntaperustelut sote-kentässä ovat liki samoja kuin muuallakin, mutta pientä vaihtelua esiintyy. Ne ovat jaoteltavissa paholaisen tusinaan eli 13 tavallisimpaan arkkityyppiin, jotka on koottu alle. Samalla SoteLeaks tarjoaa kaiken maailman muutosagenteille ja kehittämiskonsulteille lyhyet vasta-argumentit eli pikaservaukset, joilla marisemiseen kannattaa vastata.

1. ”Meillä ei ole resursseja tehdä tätä.”

Resurssipula nostetaan sotessa esiin aina vaikka mikään ei muuttuisikaan. Taustalla on oman heimon etujen ajaminen, ja siinä mikään ei ole tarpeeksi. Pula-ajattelusta on tullut julkisten organisaatioiden pään sisäinen ongelma, sillä ne eivät saa uusia resursseja muutoin kuin perustelemalla, että resursseja on liian vähän. Resurssien väheneminen on kuitenkin harhaa. Kuntien sote-palvelujen henkilöstön määrä on THL:n tilastojen mukaan kasvanut pelkästään 2000–2010 välillä 23 467 työntekijällä. Päälle tulee hankinnat yksityiseltä sektorilta eli noin 3 miljardia euroa. Sitä paitsi, resursseilla viitataan monen moisiin ilmiöihin, joten kannattaa tarkistaa, tarkoittaako sanoja tällä käsitteellä omia henkisiä vai koko organisaationsa sosiaalisia resursseja – vaiko vaan rahaa ja oman ammattikuntansa vakanssien määrää.

2. ”Meillä on nyt jo kädet täynnä töitä.”

Kyseessä voi olla tekosyy tai sitten tyhmyys. Joko tehdään liian vähän tai aivan vääriä asioita. Jos ollaan tyhmiä, kehittää ei ehditä eikä pyörän selkään nousta, kun on niin kiire juosta. Osittain asenne on seurausta lukemattomien sote-hankkeiden näennäisestä muutospuuhastelusta, sillä projektien levittämänä turha kehittämishörhöily on aina lisännyt muiden töitä, ei suinkaan poistanut hukkaa niin kuin pitäisi.

3. ”Meillä ei ole riittävästi osaamista.”

Tämä argumentti on kyynistyneiden lähiesimiesten suosikki. Vastaväite perustuu harhaiseen ajatukseen, että mikään organisaatio ei voi kehittää mitään sellaista, jota sen nykyiset työntekijät eivät osaisi jo ennestään. Myös sellaiset työntekijät, joilla jo on kyseisen aihealueen erikoistumiskoulutus, mutta jota ei ole vaan tullut käytettyä, turvautuvat yleensä tähän argumenttiin – usein ihan vain kiusallaan.

4. ”Meillä on tärkeämpiäkin tehtäviä.”

Oman arvonsa tunteva asiantuntija huolestuu etenkin, kun hänen olisi tarkoitus viitsiä jotain muuta kuin istua työhuoneessaan eli kun saisi tehdä jotain erilaista ja hauskaa. Samaan aikaan kuitenkin ihmetellään, että ei ole työniloa ja luetaan iltaisin Paulo Coelhoa merkityksellisyyden tunteen saavuttamiseksi.

5. ”Lain mukaan emme voi tehdä näin.”

Tämä kommentti tulee esiin aina riippumatta siitä, mitä sotessa ollaan kehittämässä. Vessaharjan lakisääteisestä paikastakin saattaa löytyä vähintään suositus tai lausuntokierroksella oleva direktiivi. Pelko raastupaan joutumisesta on aina läsnä kun sote-ihminen koettaa jotain kehittää, ja se pitää osata ottaa huomioon, joten lue lakisi. Tietosuojakysymyksillä saat halutessasi halvaannutettua innovatiivisimmankin työyhteisön.

6. ”Asiakkaiden turvallisuus vaarantuu.”

Asiakkaiden etuun viittaaminen on melkein yhtä ilkeää kuin vanhempana riidellessä vedota lasten parhaaseen. Tällä kommentilla ei oteta huomioon sitä, että suurin osa asiakkaista on oikeustoimikelpoisia ihmisiä, ja aika harvoin julkisissa organisaatioissa tulee vastaan kehittämistoimia, joilla pyrittäisiin vahingoittamaan asiakkaita. Jos asiakkaiden ei voi ajatella vaarantuvan fyysisesti, monen mielestä he ainakin pahoittavat mielensä. Kukkahattutäti herää meissä eloon aina kun uusi idea ei ole hajuton, mauton, näkymätön, kuiva tai muuten vaan mitättömän onneton. Kestä se, että parhaat ideat ja viestit herättävät tunteita, myös kielteisiä.

7. ”Emme voi yleistää näin, koska kaikki asiakkaat ovat erilaisia.”

Tämän perustelun taustalla on erityisasiantuntija isolla eellä, joka kavahtaa ajatusta, että juuri hänen hommiaan voisi tehdä kuka vaan. Vaikka työ olisi aina samanlaista rutiinipuurtamista ja asiakkaiden ongelmat aivan toistensa kopioita, on oman korvaamattomuuden ylläpidon kannalta turvallisempaa uskotella itselle ja muille, että työtä tehdään omalla persoonalla ja ainutkertaisesti.

8. ”Tästä ei ole keskusteltu.”

Kysymys kuuluu oikeastaan, että Minä en ole päässyt vaikuttamaan, mitä tässä talossa ajatellaan, tehdään tai päätetään. Monestihan näin onkin, sillä kaikki eivät voi päättää. Kaikki eivät myöskään voi keksiä kaikkea tai kuulla kaikkea samaan aikaan. Vaikeiden päätösten kohdalla kommentti kertoo, että projektia halutaan ehdoin tahdoin viivyttää alistamalla se loppumattomalle pohdiskelulle elämän alkusyistä ja asiaan kuulumattomista yksityiskohdista.

9. ”Tätä ei ole tehty ennen.”

Tämä on totta aina, kun olisi tarkoitus tehdä jotain uutta.

10. ”Tätä on kehitetty jo vuodesta 2004 erään työryhmän alatyöryhmässä.”

Perustelusta jätetään pois se kaikkien tietämä asiaintila, että kyseinen työryhmätyö ei ole 13 vuodessa johtanut mihinkään. Siksi tuollaiselta työryhmältä olisi syytä viimeistään nyt ottaa pois heidän kuvittelemansa mandaatti kehittää yhtään mitään.

11. ”Tätä ei ole kokeiltu missään muualla.”

Ei olekaan. Uuden kehittämisessä nimenomaan tähdätään siihen, että tehtäisiin jotain eri tavalla kuin muut. Sitä kutsutaan strategiseksi ajatteluksi ja kilpailuedun luomiseksi.

12. ”Jos tämä olisi hyvä idea, joku olisi sen jo tehnyt.”

Maailmankatsomuksesta riippuen historian loppu saattaa joskus olla käsillä, mutta tähän asti historia on osoittanut, että uusia keksintöjä syntyy. Alkuun niille nauretaan, sitten ne vaietaan kuoliaaksi ja lopulta niistä kilpaillaan.

13. ”Tämä on kolmen vuoden päästä jo vanha juttu.”

Kritiikin ydin on ilmeisesti siinä, että tämänkään uudistuksen avulla ei voi hankkia ”pysyvää kilpailuetua”. Kokemus, arkijärki ja isot pojat voivat kertoa, ettei sellaista voi hankkia millään keinolla. Ei ainakaan tällä asenteella.

Dallaspullalla taivaaseen

Jos uudistuksesi näyttää karahtavan karille jo alkumetreillä, syy saattaa löytyä läheltä. Olet todennäköisesti unohtanut tarjota kollegoillesi riittävästi dallaspullaa ja fazerinsinistä.

Ongelmattomuus on harhaa

Vuosien saatossa olen ollut tavalla tai toisella mukana kymmenissä hankkeissa, projekteissa, organisaatiouudistuksissa, muutosohjelmissa, fuusioissa, saneerauksissa ja parantamistalkoissa, isoissa ja pienissä.

Missään näistä projekteissa suurin ongelma ei ole ollut a) tajunnan räjäyttävän suunnitelman tekeminen, b) miljoonarahoituksen saaminen, c) satapäisen projektiorganisaation hallinnointi ja johtaminen d) huippututkimusmainen arviointi ja seuranta tai e) vetävä valtakunnallinen ulkoinen viestintä.

Ei. Joku iso ongelma on silti aina ollut, se on tuntunut perstuntumalla ihan lähellä.

Kampaviinerikolonnat

Projektit ovat, jos ovat, jumittuneet läheisten kollegoiden passiiviseen vastarintaan. Tämän vastarintaliikkeen nimi oli 90-luvulla kampaviinerikolonna, 2000-luvun alussa dallaspullarintama ja nykyisin mozzarellasämpyläarmeija.

Se on se tuttujen joukko seminaarisalin peräseinällä, joka istuu kädet puuskassa, eikä liikahda ilman pullaa tai sämpylää minnekään.

Iltalypsykatseet

En pitkään tajunnut, mistä on kyse. Tutut ihmiset, joiden luulin tietävän aivan tarkkaan muutosohjelmastani, olivatkin projektin käynnistyessä aivan ihmeissään. He kailottivat seminaaritilan aulassa kovaan ääneen kaikille, että ”mistä ihmeestä tässä nyt taas on kysymys”.

Hanketta suunnitteluvaiheessa peukuttaneet kollegat pyörittelevät infotilaisuudessa iltalypsymäisen huvittuneesti silmiään ja kiinnittävät teatraalisesti huomiota jokaiseen mieleen tulevaan minimaaliseen epäkohtaan ja spekulatiiviseen riskiin.

Vasta aivan viime aikoina olen tajunnut, mistä on kyse.

Omat koirat purevat

”Oma väki”, se jonka luulit olevan kaikkein eniten sisällä asiassa, ei suinkaan innostu itsestään uusista ajatuksista. Päinvastoin, yleistä on, että se usein asettuu muutosta vastaan voimakkaimmin.

Tämä johtuu kahdesta toisiinsa linkittyvästä asiasta: 1) ihmiset eivät huvikseen sitoudu mihinkään tai kannata mitään, ja 2) muutoksia tehtäessä on liki aina unohdettu sisäinen markkinointi.

Ihmiset eivät siis huvikseen innostu mistään, sillä ihmiset vaan ovat itsekkäitä. He odottavat aina omaa palaansa viinerikasasta. Keskeisin kysymys kaikessa on, mitä minä saan?

”Onko asiasta keskusteltu?”

Sote-ala erityisesti on allerginen hankkeistetuille ja nykyisin ylipositiivisille muutoksille. Itse asiassa vastustuksen juuret ovat syvemmällä soten historiassa ja hitautta ihannoivassa kulttuurissa, mutta ei mennä nyt siihen. Muutosvastustus vaan on yleistynyt koskemaan kaikkia uudistuksia.

Vaikka etupihalla odottaisi bussilastillinen kauan itkettyjä uusia työntekijöitä tai uudet ergonomisesti oikein suunnitellut työpöydät, vastustusta löytyy. Miksi? Siksi, että ”asiasta ei ole keskusteltu”. Mutta pelkkä keskustelu ei riitä.

Tarvitaan soten private bankingia

Hankkeet nykyisin tuunaavat tarkkaan oman brändinsä ja huolehtivat viestinnästä ulkopuolisille kiitettävästi, mutta unohtavat kertoa sisäpiirille, mistä on kyse. Myydäkään ei osata.

Jotta muutoksissa onnistuttaisiin, pitäisi siis aloittaa läheltä. Tuttu kampaviinerikolonna olisi saatava ruokittua, lepyteltyä ja heräteltävä muutoksen puolelle, jotta mistään voisi tulla mitään. 70-luvulla ilmiö olisi hoitunut pitkällä lounaalla tai kostealla saunaillalla, mutta nykyisin projektien hallinnointisäännöt eivät niihin taivu.

Kysymys on siis private banking -palvelusta, jossa tärkeimmille asiakkaille tarjotaan ekstraa, VIP-tason henkilökohtaista huomiota ja palvelua – ehkä hieman parempia ehtoja. Mutta tällaista ei julkisissa muutostyössä kukaan tee. (Ja muistutuksena, että edessämme on Suomen historian suurin hallinnollinen uudistus, tuo sote).

Kurumarkkinointia

Muutoksen vaikuttava sisäinen markkinointi ei kuitenkaan vaatisi paljoa, ehkä vähän luovuutta.

Jossain hankkeessa käytimme nuorta moniosaajaa, kokkia, tuottajaa ja kuvataitelijaa Jouni Kurua hankkeemme visuaalisen ilmeen ja markkinoinnin suunnitteluun. Jälki oli kekseliästä, mutta niin oli Kurun arkinen markkinointikin.

Jouni toi projektiryhmän joka tapaamiseen tuomisinaan suklaalevyn á 3,50 euroa. Arvatkaa, miten korkeasti koulutettu ja kokenut miljoonahanketta hallinnoiva tiimi valmistautui suunnittelutapaamisiin? Ei laskemalla palvelun hintaa, vaan arvuuttelemalla, mikä maku tällä kertaa saadaan.

Opetus

Muutosten private banking -toiminnassa kyse ei ole (pelkästään) lahjonnasta eikä ruotsalaiseen tapaan itseisarvoisesta keskustelusta, vaan aktiivisesta muutoksen myymisestä tärkeimmille tukijoille. Se vaatii näiden VIP-asiakkaiden oman roolin kirkastamista muutoksessa.

Mitä minä tästä saan? Jos tiedän ja saan, voin ehkä kannattaa. Jos en mitään saa, saati tiedä, en periaatteesta kannata. Vaikka en barrikaadeille nouse, vastustan passiivisesti.

Muutoksen onnistuminen ei tunnetusti ole kiinni muutoksen suuruudesta vaan siihen sitoutuneiden ihmisten määrästä. Varsinais-Suomenkin sote-uudistuksen valmistelijoiden kannattaa siis varata aika paljon aikaa sisäiseen markkinointiin ja kerätä melko suuri suklaalevyvarasto, sillä sote-henkilöstöä on maakunnassa noin 22 000.