Avainsana: palveluasenne

Minna Rantalaiholla on lupa auttaa: ”Lapsen auttaminen edellyttää lapsen osallisuutta”

Esittelemme SoteLeaks-blogissamme varsinaissuomalaisia, jotka ovat jo sisäistäneet hankkeemme Lupa auttaa! -asenteen: lupa auttamiseen on, sitä ei tarvitse keneltäkään pyydellä! 

Minna Rantalaiho

Kuka olet?
Minna Rantalaiho, sosiaalityöntekijä (YTM, MSocSc,) Turusta

Missä työskentelet?
Turun kaupungilla, sosiaalipäivystyksessä, missä virka-ajan ulkopuolella toimimme Vakka-Suomea lukuun ottamatta koko Varsinais-Suomessa. Opiskelen erikoissosiaalityöntekijäkoulutuksessa, rakenteellisen sosiaalityön koulutusohjelmassa. Opetan Turun yliopiston moniammatillisella opetusklinikalla asiakastyön taitoja.

Mottosi?
Kaadu seitsemän kertaa, nouse kahdeksan. Japanilainen sananlasku

Harrastuksesi?
Kuorolaulu, luonnossa ulkoileminen, jumppa ja jooga

Yhteystiedot?
minna.rantalaiho@turku.fi

Miten olet päätynyt nykyiseen työhösi?

Olen aina pitänyt tärkeänä oikeudenmukaisuutta ja yhdenvertaisuutta. Lapsuudenkodissani ovi oli aina auki vierailijoille ja pöytään katettiin lautanen vierasta varten. Tätä samaa periaatetta olen halunnut jatkaa myös omassa perheessäni. Olen taustaltani tutkija ja lastensuojelun sosiaalityöntekijä. Sosiaalipäivystykseen hakeuduin, koska haluan tehdä käytännön sosiaalityötä ja päästä lähelle ihmisiä. Päivystyksessä näkee myös kattavasti sekä sen miten palvelujärjestelmä toimii tai ei toimi ja minkälaisten asioiden kanssa ihmiset arjessaan painivat.

Pidän itseäni ratkaisukeskeisenä sosiaalityöntekijänä ja siten työn ”tässä ja nyt” -luonne sopii minulle. Ja onhan se kiehtovaa, ettei koskaan työvuoroon lähtiessään täysin tiedä, mitä siellä on tällä kertaa vastassa. Tämä tekee myös muuten raskaasta työstä armollista, sillä työvuoro alkaa lähes aina ”puhtaalta pöydältä”. Esimerkiksi avohuollon lastensuojelun sosiaalityöhön verrattuna työ on osoittautunut itselleni vähemmän kuormittavaksi. Oma kokemukseni on, että akuuttisosiaalityössä pysyy ammatillisesti vireänä ja saa opetella koko ajan uusia asioita.

Miten lapsi- ja perhepalvelujen ja oman työsi kehittäminen näkyvät työssäsi?

Sosiaalipäivystys on näköalapaikka, ei vain sosiaalityön, vaan laajasti kaikkiin sosiaalisen palveluihin ja meitä ympäröivään yhteiskuntaan. Sieltä näkee joskus aika raadollisestikin, kun rakenteet eivät tuekaan ihmistä tämän haastavassa elämäntilanteessa, vaan jopa pahentavat tilannetta. Rakenteellisen sosiaalityön koulutuksen myötä olen tullut tälle entistäkin herkemmäksi – niin moneen asiaan haluaisin puuttua.

Rakenteellinen työ on ennen kaikkea vaikuttamistyötä – asioihin puuttumista, kun näkee epäkohtia, toimimattomuutta, vääryyksiä. Rakenteellinen sosiaalityö on tärkeää siksi, ettemme ummista silmiämme rakenteiden vallalta ihmisiin – ne todella muovaavat mahdollisuuksia, sulkevat ovia ja avaavat niitä.

Kaikessa sosiaalityössä rakenteellista sosiaalityötä voi tehdä asiakastyössä päivittäin auttamalla asiakkaita tulemaan tietoisiksi omista mahdollisuuksistaan – minun tehtäväni on luoda toivoa, sinnekin missä sitä sillä hetkellä ei juurikaan ole. Yhtä lailla voin oppia jokaisesta asiakaskontaktista, ottaa palautetta vastaan, kysyä toiveita, miten voimme auttaa ja tukea. Näistä kohtaamisista kertyy tietoa, jota jokainen voi viedä omassa työyhteisössään ja edelleen työorganisaatiossa eteenpäin. Viimeisen vuoden ajan olemme sosiaalipäivystyksessä pyrkineet nostamaan esille kotona asuvien heikkokuntoisten vanhusten tilanteen vakavuutta – toivottavasti huutomme on kuultu. Minulla on esimies, joka kuuntelee työntekijöiden viestejä ja on valmis viemään asioita eteenpäin. Se on varsinkin isossa ja byrokraattisessa organisaatiossa tärkeää

Mainitse 3 asiaa, joita kehittäisit lapsi- ja perhepalveluissa?

Ensimmäisenä lasten osallisuutta, ehdottomasti! Erityisen surulliseksi minut tekee se, kun nuoria ei saada mukaan heitä koskevien asioiden ratkomiseen. Miten ihmeessä nuori voi tulla tuetuksi ja autetuksi, jos hän ei ole mukana pohtimassa asioiden tiloja ja sitä, miten niistä voitaisiin päästä eteenpäin onnekkaasti? En hyväksy tässä ikiselitystä, ettei ole aikaa. Kyllä on, kun kehitetään asioita uuteen järjestykseen.

Toisena palvelujen oikea-aikaisuutta. Tässä on kaksikin, toisiinsa linkittyvää, kehittämisen paikkaa. Ensinnäkin ollaan auttamatta myöhässä, jos hommiin ryhdytään, kun lapsi on yläasteella. Tarvitaan rohkeampaa asioiden esille ottamista läpi lapsuuden – ei voi olla niin, että neuvolassa ajatellaan asioihin puututtavan ala-asteella ja ala-asteella ajatellaan, että asiat korjaantuvat yläasteella. Sama pätee sosiaalityöhön, pienetkin asiat pitää ottaa puheeksi koko vakavuudessaan ja varmistaa, että niihin löytyy ratkaisut ”tässä ja nyt”.

Toinen kehittämisen paikka on palvelujen saamisessa perille silloin, kun niitä tarvitaan – lapsen elämässä puoli vuotta on valtavan pitkä aika, ei siinä auta odottaa, vaan toimia heti. Korjaavassa sosiaalityössä tässä on paljon kehitettävää, sillä lastensuojelussa moni lapsi jonottaa palveluihin.

Kolmantena haluan mainita lasten arvostamisen lapsina, jonka toivoisin jalkautuvan vihdoin kaikkiin lasten ja perheiden palveluihin. Edelleen törmää siihen, että lapsuutta tarkastellaan tulevaisuuden aikuisuutena ja tässä mielessä vierastankin etenkin poliittisessa diskurssissa lasten hyvinvoinnin yhteydessä viljeltävää investointikieltä. Lapsilla on oikeus hyvään lapsuuteen ihmisinä tässä ja nyt, ei siihen ole pakko aina liittää tulevaisuusmaalailuja, eihän?