Avainsana: sosiaalityö

Vapaan sosiaalityön vastaisku

Ellemme ota oppia jazzin improvisaatiosta ja punkin kapinasta, sosiaalityötä uhkaa suomifutiksen kohtalo – pelokas varman päälle pelaaminen.

Syöttääkö vai kuljettaa?

Sosiaalityö on suomalaisen jalkapallon kanssa samassa vuotavassa veneessä. Ydinongelma on valmentamisessa ja johtamisessa, ja se näkyy jo varhain.

Ei ole harvinaista, että jo aivan pienten juniorien peleissä kentän laidalta huutavat sekä valmentaja että vanhemmat. Tyypillistä on, että virheiden kohdalla äänettömyys onkin sitten korvia huumaavaa. Jokaisen harhasyötön, ohilaukauksen tai pallonmenetyksen jälkeen pikkupelurit pelokkaina vilkuilevat kulmien alta vaihtopenkille.

Traagisinta on kuitenkin se, että pelaajat vilkaisevat valmentajaansa myös ENNEN jokaista ratkaisevaa suoritustaan. Jos valmentaja ei ole ehtinyt kertoa, mitä pitää tehdä, etsivät pelaajat hädissään valmentajalta vinkkiä, syöttääkö nyt vai kuljettaa. Huipputaitavista pelaajista huolimatta tällaisen joukkueen peli muuttuu väistämättä tylsäksi, pelokkaaksi ja hengettömäksi.

Ja ranking on sen mukainen: jalkapallomaajoukkueella Fifassa ja sosiaalityöllä yleisessä arvostuksessa.

Sosiaalityön kentänlaitahuutelijat

Sosiaalialalta, varsinkin lastensuojelulta, vaaditaan yhä enemmän. Asiakkaat haastavat, päättäjät edellyttävät, media myllyttää, some paljastaa ja oikeus tuomitsee virheitä tehneitä työntekijöitä.

Sote-uudistus uskoo ennaltaehkäisyn mantraan ja edellyttää sosiaalityötä brändäämään itsensä houkuttelevammaksi. Olemaan kaikkien kiva kaveri, mutta varmistamaan samalla, ettei mitään kamalaa tapahdu.

Laatunormituksilla koetetaan kertoilla, miten asioita pitäisi tehdä. Lainsäädännöllä ja tiukentuvalla jälkikäteisvalvonnalla pyritään varmistamaan sosiaalityön virheettömyyttä. Kentänlaitahuutelijoita siis riittää.

Aiheellisesti huomiota julkisuudessa onkin kiinnitetty sosiaalialan puutteellisiin henkilöstöresursseihin, johtamisen pulmiin, työnjaon epäselvyyksiin, asiakkaiden osallisuuden vähyyteen ja yhteistyön ongelmiin, mutta enenevässä määrin myös yksittäisten työntekijöiden virheisiin asiakastyössä.

Jälkivaikutukset

Julkista keskustelua ei kuitenkaan ole juurikaan käyty siitä, mitä jälkivaikutuksia tällaisella toisaalta säännössidonnaisuuden lisääntymisellä ja toisaalta perustavanlaatuisilla uudistusodotuksilla on käytännön sosiaalityöhön ja ihmisten auttamiseen.

Mitä muuttuu käytännössä paremmaksi yksittäisissä sosiaalitoimistoissa tai yksittäisen sosiaalityöntekijän työssä, kun lait vuosi vuodelta tarkentuvat, valvonta tiukkenee mutta brändiodotukset vain kasvavat?

Vaarana nimittäin on, että tosiasialliset reaktiot sosiaalialan kentällä tällaiseen vanhakantaiseen ”valmentamiseen” ovat tuloksen kannalta päinvastaisia kuin odotetaan. Ne ovat kuitenkin inhimillisesti ymmärrettäviä.

Varman päälle pelaaminen

Paitsi, että byrokratia ja paperin pyöritys lisääntyy, muuttuu myös työntekijöiden asenne. Parempi olla liikoja yrittämättä, ettei tehdä virheitä. Mieluummin pelataan varman päälle kuin istutaan oikeudessa tai lehdistön jalkapuussa.

Kuten edellä mainitulle juniorijoukkueelle oli käynyt, joskus auttamistyöstä nauttineet työntekijät alkavat pelkäämään. Luovuus vaatisi uskallusta ja rohkeutta kokeilla, mutta sen sijaan aletaan vilkuilla lakikirjaan, esimieheen ja aiempaan oikeuskäytäntöön. Virheiden pelko kuristaa tekemisestä ilon ja leikin.

Yleinen totuus on, lajissa kuin lajissa, että virheitä pelkäämällä, virheiden määrä kasvaa.

Improvisoitua sosiaalityötä

Turun yliopiston sosiaalityön professori Leo Nyqvist on peräänkuuluttanut teknisen ja säännössidonnaisen sosiaalityön vastaiskuksi vapaan, improvisoidun sosiaalityön esiinnousua. Hän on siteeranut Jason S. McKinneytä, joka on verrannut vaikuttavaa sosiaalityötä jazz-musiikoiden improvisointiin.

“Just as in jazz improvisation, a social worker must be so closely in tune with every unique individual and family to determine the appropriate rhythm and flow of the therapeutic process.”

Tällaisen sosiaalityön tilan, jossa myös asiakas on aidosti osallinen jokaisessa asiakastyön kohtaamisessa, saavuttaminen vaatii uskoa siihen, että saa yrittää itse, ja epäonnistuminen ei ole maailmanloppu.

Punk-johtajuutta

Muutos kohti pelirohkeuden kasvua ei kuitenkaan onnistu ilman johtamisen tai valmentamisen muutosta, sillä puut lahoavat latvasta. Vapaan auttamisen tilan vaalimisessa sosiaalialan johtajilta vaaditaankin punk-henkistä pelottomuutta puolustaa yksittäisen työntekijän työrauhaa.

Pelokkaan jalkapallojoukkueen valmentaja näytti nimittäin unohtaneen valmentamisen tärkeimmän työjärjestyksellisen ohjeen:

”Älä koskaan neuvo pelaajaa, jolla on pallo”.

 

Lupa auttaa! -hanke valmentaa Varsinais-Suomen lastensuojelun työyhteisöjä systeemiseen ajatteluun ja terapeuttiseen työotteeseen perustuvaa Hackneyn mallin käyttöönottoon.
Lue lisää: www.lupaauttaa.fi/lastensuojelu