Oletko pudonnut uudistuvan sote-kielen rattailta, etkä tiedä, mitkä ovat tuoreimmat sote-alan hokemat? Etkö ymmärrä, mitä ketterimmät kehittäjät ja viileimmät sisote-hipsterit keskenään nykyään puhuvat?
Cringe!
Jos näin on, saatat aiheuttaa nuoremmissa kollegoissasi suurta myötähäpeää eli cringeä toistelemalla sote-sanontoja, joista kukaan ei ole 90-luvun jälkeen kuullutkaan, kuten varhainen puuttuminen, matalan kynnyksen palvelut tai yhden luukun periaate.
Asialle voi kuitenkin tehdä jotain. Kauneimpien sote-alan aforismien teossarjan kolmannen osan ”Tämän tiekartan haluaisin nähdä” -antologian avulla pääset omatoimisesti ainakin alkuun ja bonjaat suurin piirtein sen, mitä learning cafeissa pulistaan.
SoteLeaks paljastaa, mikä on in sote-milleniaalien kielessä juuri tänään. Toki tapamme mukaan sanontoja hieman myös kommentoimme. Sori siitä.
Keskiö
Keskiöön voidaan laittaa mitä vaan, mutta yleensä sotessa sinne laitetaan lapsi, asiakas, arvot, työntekijä tai ihan vaan ihminen. Todistetusti ihminen on käynyt keskiössä ainakin a) Juice Leskisen musiikissa, b) omassa elämässään sekä c) keihäskarnevaaleissa. Usein ajatellaan, että keskiössä on hyvä olla, jos on kehittämisen kohteena, mutta pikkuhiljaa alkaa tämäkin kaunis metafora kärsiä semanttista inflaatiota eli oksettamaan. On hyvä ottaa myös huomioon, että rikosoikeudellisesti sanonnan viljelijä syyllistyy vakavampaan häirintään kuin käyttämällä julkisella paikalla termejä kipuilu tai tahtotila.
Tiekartta
Tiekartta on uudempaa sote-termistön vuosimallia kuin tahtotila. Tyyliltään se on kuitenkin samaa tasoa kuin 90-luvun hittikampaus, pystyyn tupeerattu otsis eli juppikukkula – mauton mutta sopii tyyliin. Kun kymmenen vuotta sitten sotessa tietä tulevaan viitoitettiin vielä askelmerkeillä tai nuorekkaammin stepeillä, nyt liki jokaisesta asiasta laaditaan tiekartta. Varsinkin, jos ei ole hajuakaan, mitä asian kanssa tulisi jatkossa tehdä, on hyvä usuttaa siitä kyselevät ihmiset tiekartan tekoon. Hajanaiset toiveetkin käyvät tiekartasta, kunhan vain muistaa sanoa, että ne ovat tiekartta eivätkä kasa hajanaisia toiveita.
Dialogisuus
Kun kuitenkin vastustat vanhakantaista monologijohtamista ja muuta tuloksia aikaansaavaa öyhäämistä, kannatat toki dialogisuutta. Tämä kaikkeen kauniiseen ja avoimeen linkittyvä ilmiökokonaisuus ilmentää sellaista vuorovaikutusta, jossa ihmiset eivät koskaan joudu ristiriitaan toistensa, villipetojen eivätkä ylipäänsä vaikeiden asioiden kanssa. Tällöin ikävää johtamistakaan ei tarvita tai jos tarvitaan, se on niin dialogista, ettei se muistuta johtamista ollenkaan.
Ketterät kokeilut
Konseptina ketterät kokeilut on kunnioitusta herättävän vanha. Se on saanut alkunsa kylähullujen toilailuperinteestä, jossa näiden pöljien kokeiluilla ollut mitään muuta mieltä kuin hassata kaikki suvun perintövarat. Vastuuta lopputuloksista ei kantanut kukaan muu kuin lääninlääkäri ja kunnan pakkohoitolautakunta. Kaikki kehittäminen voi olla ketterää, mikäli se ei vaan kestä liian kauan. Se taas ei ole ongelma, sillä mikään uskottava kehittäminen ei nykyisin voi olla pitkäjänteistä tai systemaattista. Esimerkiksi laatua ei enää kehitä kukaan, koska se kuulostaa liikaa 80-luvulta, johon nykyisellä parhaassa työiässä olevalla sukupolvella on edelleen traumaattinen suhde. Tsernobylin, sosiaalihallituksen, Bogart Co:n tai Martti Lindqvistin ajatuksellisen perinnön kanssa kukaan ei ymmärrettävästi voikaan olla sinut.
Siltaaminen
Kun vielä hetki sitten joka projektin tai kehittämishankkeen puuhasteluista koostuvaa perintöä maanläheisesti juurrutettiin, nyt sillataan. Vain kehittäjävanhukset puhuvat enää juurruttamisesta. Siltaamisella tarkoitetaan niitä epämääräisiä aikomuksia, joiden avulla toivotaan, että osa hankkeen epämääräisistä toiminnoista eli ”malleista” voisi jollain epämääräisellä tavalla jatkua, kun kylmä oikea maailma taas alkaa lämpimän hankekauden jälkeen. Voisiko joskus joku hanke huutokaupata kaikki turhat ja vähemmän turhat mallinsa parhaiten maksavalle, ja testata aidosti, onko niiden ollenkaan syytä jäädä henkiin eli tarvitseeko yhtään mitään juurruttaa – tai siis sillata? Kyllä voi, sillä Lupa auttaa! -hanke tekee niin.
Työrukkaset
Vaikka siltä ei tunnukaan, teknisesti työryhmien määrä on viime vuosina dramaattisesti vähentynyt. Tämä on seurausta siitä, että pönöttäviltä kuulostavia työryhmiä on alettu brändäämään nyrkeiksi ja rukkasiksi. Nimenvaihdoksessa on hyvää se, että kun jotain pitäisi kehittää etkä taaskaan keksi mitään, perustamalla työryhmän sijaan työnyrkin, toimenpide kuulostaa edes hieman kehittämiseltä, eikä asian hautaamiselta.
Törmäyttämöt
Kaikkea voi nykyään törmäyttää. Aiemmin soten eri toimialat rakentelivat rauhassa luottamusta toisiinsa, opettelivat kainosti toistensa kieltä ja kuluttivat kolme kiloa konsultin fläppipaperia ja kaksi dallaspullaa mieheen. Nyt eri ammattiryhmät ja sote-sektorit törmäytetään tai soteutetaan huimissa kiihdyttämöissä tai villeissä vaikuttamoissa. Sitten katsotaan, mitä jää jäljelle. Usein ei jää jäljelle muuta kuin uusia riidan aiheita, 50 virkamiehen tekemättömät työt ja valtava määrä post it -lappuja. Vaikka liimalaput pystyisi teknisesti kierrättämään, ovat niiden paulocoelhomaiset ajatusyritelmät nykyisten direktiivien mukaan luokiteltava ongelmajätteeksi.
Akatemiat
”Jos ei sulla omaa mummoa ois, sulle mummo naapurista löytyä vois”, räppäsi Eila-mummo jo vuonna 2012. Se mikä on onnistunut jo jonkin aikaa mummojen osalta, onnistuu nyt myös akatemioiden osalta. Etkö ole vielä perustanut omaa akatemiaasi? Ei huolta. Liki minkä vaan asian voi nykyisin akatemioida, mikäli vaan akatemioi. Kehittelit sitten leikkeleen makua, kuntasi nuorisotilojen remppaa tai lapsen oikeuksia, saattaa olla paikallaan pistää pystyyn akatemia. Joskus muinoin toki akatemiat edustivat älyn loistetta ja olivat kaiken tunnetun tieteellisen tiedon ylimpiä tulenkantajuustyyssijoja. Mutta se oli silloin, kun mummonkin piti olla oma.
Yhdyspintatyö
Näitä pintoja on systeemisen ajattelun tultua taas kerran muotiin hiottu pieteelillä mutta niin hienojakoisella kehittämisen hiekkapaperilla, ettei pölyä eikä sileää pintaa ole juuri syntynyt. Hetki sittenhän näitä pintoja kutsuttiin hallinnon raja-aidoiksi, mutta termistä tuli monelle paha mieli. Tämä johtuu siitä soten taikauskoisesta pelosta, että sanomalla ruma sana, maailma muuttuu rumaksi sanaksi. Mutta kuka käsittää samalla tavalla, kuin esimerkiksi ymmärretään ruisleivän leipominen, hampaan paikkaaminen tai putkiremontti, mitä tällä yhdyspinta”työllä” tarkoitetaan? Niinpä. Joku siitäkin kuitenkin palkkansa saa.
Järjestäjän vahvemmat hartiat
Tämä hokema liittyy tarpeeseen saada sote-palvelujen järjestäjäksi nykyistä suurempia organisaatioita kuin surkeat pikkukunnat. Koska järjestäminen on enemmän älypäiden hommia, voisi luulla, että siihen riittäisi perinteiseen virkamiestyyliin iso pää ja kapeat hartiat, mutta ei. Sanonnalla on varmaan hyvä tarkoitus, mutta masentavinta on, että hartiahokema on yhtä tuore ja terävä kuin parkettien partaveitsi tanssitaitoista ihmistä kuvaamaan. Voisiko tämän kielikuvan siis kaivaa maan uumeniin niillä kättä pidemmillä työkaluilla, joita ilman järjestäjä edelleen on?
Kyllä tuo, vaikka pitkä kannatti kirjoittaa; vaikka pitkästi ASIAA myös lukea. Sote on onnistuttu siltaamaan siltaan josta nyrkkien.ja vahvojen hartioidenkin avulla on vaikea päästä jatkoo finaalista puhumattakaan. Loppumetreillä hanskat työrukkasina putosivat jäähään.
Tätä toivon lisää siltaamaan toisenlaisia soteihmisiiä samalle tiekartalle.