Muutama vuosi sitten Suomen jalkapalloilun suuri tavoite oli, että ollaan kymmenen parhaan eurooppalaisen maan joukossa. Ollaanko nyt? Eipä olla. Ollaan sijalla 36, ja koko maailman listalla 97.
Myös sote-uudistuksen tavoitteet ovat korkealla: uudistuksella pitäisi kerätä kolmen miljardin euron säästö samalla kun palvelut paranevat. Miten mahtaa käydä?
Suomalaisessa urheilukulttuurissa toistuvat samat ilmiöt kuin nykyisessä työelämässä. Yksi yhteinen ilmiö on, että ihmisillä näyttää sekoittuneen keskenään tekeminen ja tavoitteet. Tulosten kannalta tämä on vaarallista, sillä tavoitteet eivät ole tekemistä.
Porilainen entinen jalkapalloilija ja nykyinen pankkimies Tomi Leivo-Jokimäki kirjoittaa kolumnissaan (SK 24.8.2016) ilmiöstä ”tulevaisuuden suoritusten harhaanjohtavana diskonttauksena”. Pankkimaailmassa diskonttaus tarkoittaa tulevaisuuden rahavirran nykyarvon laskemista. Leivo-Jokimäen mukaan nykyään suomalaiset valmentajat yliarvioivat urheilijoidensa potentiaalia, vaikka lopullisesta tuloksesta ei ole mitään faktatietoa.
Tässä löperössä tavoitehakuisuudessa ei ole väliä sillä, että nykyinen suoritustaso on surkea, vain yltiöpositiivisella odotusarvolla eli kivoilta kuulostavilla tavoitteilla on merkitystä. Ajatusmaailma tarttuu ja valuu suorittavalle portaalle. Eletään tulevaisuuden haaveissa, jolloin arkipäivän kova työnteko unohtuu. Siksi sote-uudistuksen säästötavoitteille on vaarassa käydä kuten suomalaiselle jalkapallolle. Tavoitteet, toimintamallit, rakenteet tai johtajien visiot, vaikka sattusivatkin olemaan valmiina, eivät ratkaise vielä mitään.
Yleisen elämänkokemuksen mukaan kaikki ei voi perustua tulevaisuuden haaveisiin. Nykyhetken tekeminen määrittää tulevaisuutta, sillä yksikään jalkapalloilija ei juokse nopeammin haaveilemalla kovemmin. Tavoitteet eivät tee töitä myöskään sote-auttajien puolesta.
Yksikään maakunnan liikelaitos tai tuleva sote-keskus ei pyöri paremmin jos kaikki tehdään kuten ennenkin, oli tavoiteasetanta millainen tahansa. Ajatus, että uudistuksessa palvelut siirretään maakuntaan ”as is” eli sellaisenaan, ja aletaan kehittäminen vasta myöhemmin, ei ole yhtään vähemmän vaarallinen periaate tulosten saavuttamisen kannata kuin yliampuvat visiot.
Meillä on kaksi vaihtoehtoa, hyvä ja huono. Voimme olla tyytyväisiä nykytilaan ja luottaa, että hyvät tavoitteet johdattavat meidät auvoiseen tulevaisuuteen. Se on myös ”ihan hyvä” vaihtoehto, mutta silloin epärealistiset odotukset kansainvälisestä menestyksestä tai kolmen miljardin säästöistä on syytä lopettaa.
Parempi vaihtoehto on, että hyväksymme tosiasian – nykyinen taso ei riitä – ja alamme tehdä asioita oikeasti paremmin ja nöyremmin. Jokainen yksittäinen avun tarve Laitilassa, Lausteella ja Lemussa on hoidettava entistä paremmin, vaikuttavammin ja tehokkaammin kuin nyt, jos halutaan saada aikaan euronkaan säästö. Per heti! Ei huomenna eikä vasta lakipakettien valmistuttua.
Sillä treenamatta huipulle ei ole vielä päässyt kukaan.
