Miksi on olennaisen tärkeää, että organisaation ydintehtävä on ainakin sen kaikille työntekijöille selvillä?
Siksi, koska jos ei ole, tulee Ted Kennedy teille töihin.
Ted Kennedyn tapaus
1970-luvulla Ted Kennedy oli suosittuna, komeana ja kokeneena senaattorina ja kuuluisan suvun kärkihahmona vahvoilla murtautua puolueensa presidenttiehdokkaaksi.
Loistavasti alkaneen kampanjan aikana tv-reportteri kuitenkin pääsi yllättämään Kennedyn arvaamattomalla kysymyksellä kesken hyväntuulisen henkilöhaastattelun: ”Miksi pyritte presidentiksi?”
Rehellinen vastaus Tedillä olisi tietenkin ollut, että ”Jaa-a, enpäs tiedä, miksi itse asiassa pyrin – tämä nyt vaan on meidän suvussa tapa ja tähän minut, poliittinen broileri kun olen, on kasvatettu.”
Jäätyessään ja selitellessään kuitenkin niitä näitä tämän yksinkertaisen kysymyksen edessä Tedin kampanjan suli kuin jääpala viskilasissa newhampshirelaisen kartanon terassipöydällä. Katsokaa itse: https://www.youtube.com/watch?v=e5TkhNWPspM&feature=related
Lakisääteisen olemassaolon tarkoitusta etsimässä
Kuinka kirkas oman organisaatiosi ydintehtävä on itsellesi? On vaikea olla riittävän rehellinen, jos se on päässyt hämärtymään. Tekee kipeää myöntää, että jokapäiväistä työtään tekee ilman selvää tarkoitusta sen tarpeellisuudesta saati välttämättömyydestä.
Ilmiössä ei kuitenkaan pitäisi olla mitään uutta tai hävettävää. Ajan saatossa inhimillisille organisaatioille, ja joskus ihmiselle itselleen, vaan tuppaa käymään niin, että alkuperäinen syy, johon ne on perustettu, unohtuu. Samalla useimmiten katoaa hyöty, jota niiden pitäisi itsensä ulkopuoliselle maailmalle tuottaa.
Lakisääteisen tehtävän hoitamisesta ja sattumanvaraisesti valituista toimintatavoista tulee itsetarkoitus, organisaation olemassaolon oikeutus. Töihin tullaan, töistä lähdetään, työryhmät kokoontuvat, raportit, budjetit ja tilinpäätökset laaditaan, kehityskeskustelut pidetään, lomalistat sekä palaverit pyörivät ja kokoukset kokoontuvat niin kuin on aina totuttu tekemään – arjen autopilotilla.
Tavoitteen korvautuminen
Sosiologiassa tästä ilmiöstä käytetään nimitystä tavoitteen korvautuminen. Virastojen sosiologiaa pienemmässä mittakaavassa sama ilmiö toistuu tuhansissa parisuhteissa: ajan mittaan huomataan, että on kasvettu erilleen.
Avioerotilastojen perusteella korjausliikkeitä yksityiselämissä tehdään nykyisin ehkä liiankin kovalla tahdilla. Sen sijaan julkisessa palvelutuotannossa ja varsinkin sosiaalialalla ”saneeraaminen” ei ole yleistä, vaikka toista kauhistellen toistellaan.
Oikeasti ja päinvastoin sitä ei tehdä juuri lainkaan. Säästäminen on useimmiten juustohöyläämistä eli otetaan myös tärkeimmiltä ja tehokkaimmiltakin toiminnoilta vähän pois.
Itseään nuoleva jäätelötötterö
Tämä on yksi vähemmän ääneen lausuttu syy, miksi julkinen sektori paisuu. Sen omat osaset tarjoavat alati palvelujaan sille itselleen, olipa niille todellista kysyntää tai ei – tai siis edes todellista syytä olla olemassa tai ei.
Turun yliopiston valtio-opin professori Matti Wiberg on käyttänyt käsitettä itseään nuoleva jäätelötötterö virastosta, joka tuottaa vain vähän tai ei ollenkaan hyötyjä itsensä ulkopuolelle. Tällainen paikallaan juokseva virasto on olemassa vain ja ensisijaisesti oikeuttaakseen tai ikuistaakseen oman olemassaolonsa.
Sote-alallakin uudet resurssit ovat tulleet perinteisesti aina vanhojen päälle. Vuosituhannen vaihteen jälkeen suomalaisen sosiaali- ja terveyssektorin työvoima kasvoi reilulla 20 000 henkilötyövuodella kymmenessä vuodessa.
Silti resursseista aina itketään, koska se kuuluu itseään oikeuttavaan agendaan ja passiivis-aggressiiviseen puhuntatapaan. Kovinta ääntä pitävät juuri ne organisaatiot, jotka ovat totaalisesti kadottaneet hyödyllisyytensä.
Kiivasta tyhjäkäyntiä
Joskus vuosia sitten teimme eräässä sosiaalialan organisaatiossa pienen saneerauksen, jossa jouduimme lopettamaan suositun mutta ydintehtävän kannalta sivupolulle ajautuneen yksikön toiminnan.
Sen toiminta oli ajautunut tilaan, jossa asiakkaat ja työntekijät viihtyivät vallan mainiosti ja tunnelma oli kiva ja pöhinää riitti, mutta jossa ajatus toiminnan kytkeytymisestä koko organisaation tarkoitukseen oli hälvennyt.
Kiivassa tyhjäkäynnissä olevan toiminnan pyörittäminen vei runsaasti aikaa kaikelta tähdellisemmältä ja toiminta sitoi työntekijöitä, joita olisi kipeästi tarvittu muualla. Semminkin kun kyseinen organisaatio oli ylittänyt talousarvionsa seitsemättä vuotta peräkkäin.
Muistan kuitenkin kipuilleeni saneerauspäätökseni kanssa, kun joku tuli provokatiivisesti kysymään, otanko ehkäiseviä perhepalveluita karsiessani vastuun, jos tapahtuu uusia kouluampumisia tai perhesurmia.
Kunnes tajusin, että juuri tuota kysymystä ja perimmäistä tarkoitusta pitäisi palveluita kehitettäessä miettiä. Vastaavatko palvelut olennaisimpiin tarpeisiin? Jos eivät vastaa, ne pitää alistaa Ted Kennedyn asemaan kysymällä kipeitä – miksi niitä tarvitaan.
Lupa auttaa! -hanke kerää listaa turhakkeista lasten, nuorten ja perheiden palveluissa vielä 15.4.2018 asti. Ehdota omaa suosikkiasi myös meille ja muille tiedoksi goo.gl/pbR1Ss
