Miksi lasten, nuorten ja perheiden palveluiden johtaminen on niin vaikeaa? Miksi siinä ei tunnuta onnistuvan? Ongelmat tunnistetaan kyllä, mutta mistä löytyvät ratkaisut? Keskustelua palveluiden uudenlaisesta johtamisesta käytiin Varsinais-Suomen LAPE-akatemian tilaisuudessa Turussa 10.10.2019.
Kemiönsaarella päätettiin kokeilla, kuinka paljon oikeasti uskalletaan panostaa ennaltaehkäisyyn ja 30 perheellä on jatkossa oma rinnallakulkija. Kaikki rajat ylittävässä toimintamallissa ovat mukana lastensuojelujärjestöt ja sen rahoittaa Sitra. Jos samaa kokeiltaisiin Turussa, tarvittaisiin rinnallakulkijoita 850. Turun kaupungin koko henkilöstömäärä on 12 000. Uskallettaisiinko tällainen panostus tehdä?
Mikä lasten, nuorten ja perheiden palveluissa on se viivan alle jäävä tulos, joka pitää saada aikaiseksi. Yrityksessä se voi olla selkeä rahasumma. Onko se lapsen hyvinvoinnin parantaminen? Miten tuohon tulokseen voi liittää oman työnsä vai onko oman työ ”ihan hähmästä hommaa”, jonka hyötyä kenellekään ei voi itse havaita?
Lastensuojelun systeeminen toimintamalli on yritys laittaa asiakas toiminnassa aidosti ykköseksi. Rakenteet voivat sen estää ja monesti rakenteiden tavoitekaan ei liity asiakkaaseen, vaan työn tehokkuuteen ja työntekijöiden työhyvinvointiin. Rakenteet voivat myös ajaa työntekijän toimimaan tiukasti vain omalla alueellaan. Ne täytyy rikkoa. Vai voisivatko rakenteet olla myös positiivinen asia? Ne voivat myös mahdollistaa paljon, kuten peruspalvelut yhteen kokoava perhekeskus.
Onko lasten, nuorten ja perheiden palveluiden johtajilla asiakasymmärrys riittävällä tasolla? Toimiiko palvelujärjestelmä oikeasti niin, että asiakas on oikeassa paikassa oikeaan aikaan? Yritysmaailmassa huomio on loppukuluttajassa, mutta julkisella sektorilla laahataan kovasti perässä. Kokemusperäistä asiakasymmärrystä ainakin löytyy, mutta löytyykö dataa myös palvelutapahtumista. Käytetäänkö sitä ja onko se apuna resurssien kohdistamisessa ja rahojen jakamisessa? Entä osallistetaanko asiakasta? Otetaanko hänet mukaan kehittämiseen? Johtaja yrittää johtaa tiedolla, mutta johtajalla ei suinkaan ole kaikkea tietoa. Baptist Health Care -sairaalassa jokainen johtoryhmän jäsen käyttää viikossa yhden päivän siihen, että kävelee ympäri sairaalaa ja juttelee työntekijöiden kanssa. Sekä potilas- että työtyytyväisyys on huippuluokkaa.
Liian vähän tekeviä käsiä! Hoemmeko sitä vai keskitymmekö ratkaisemaan ongelman ihan uudella tavalla? Brasilata-yrityksen 1000 liukuhihnatyöntekijälle sanotaan jokaiselle: ”Sinä olet keksijä!” Jokainen työntekijä keksii vuodessa 140 uutta ideaa ja ideat viedään käytäntöön. Luotammeko tarpeeksi työntekijöiden fiksuuteen? Yksittäistä työntekijää ei kuitenkaan voi laittaa ratkaisemaan ongelmia, jotka ovat laajoja ja yhteiskunnallisia.
Ylipalvelemmeko? Teemme varmasti myös toimenpiteitä, joilla ei ole merkitystä, vaan jotka pikemminkin rasittavat perhettä. Löydämmekö asiakkaat, joita ”vain minä voin auttaa” ja teemme heistä sylivankejamme? Koska palvelu voidaan lopettaa tai kokeilla jotain muuta?
Voiko byrokratian valjastaa helpottamaan yhteistyötä? Ihmiset noudattavat mielellään, joten jos lisätäänkin työntekijöiden perustehtävään yhteistyövelvoite? Ihmiset haluavat myös pois epämääräisyydestä. Kerrotaanko jokaiselle, mitä yhteistyö tarkoittaa juuri hänen työssään?
Tärkeintä johtamisessa on saada horisontaalinen keskustelu toimimaan. Se on työtä, jota jokaisen johtajan täytyy tehdä. Organisaatioissa on strategiatasolla se yhteinen tavoite ja visio, mutta siitä ei puhuta yhdessä. Tarvitaan ylisektoraalista johtamista. Johtajan tehtävänä on purkaa ne laatikot, joissa toimimme.
LAPE-akatemian johtamisvalmennuksen ryhmäkeskustelut toteutettiin Erätauko-menetelmän mukaisesti. Menetelmä antaa aikaa pysähtyä ja harkita asioita rauhassa. Lue lisää: https://www.sitra.fi/eratauko/#
Keskustelussa löytyi yhteinen lapsi ja merkitys. Löytyi yhteinen tahto, tavoite ja arvopohja. Löytyi myös yksimielisyys, että yhteistyö rakentuu keskinäiselle luottamukselle. Johtamisen kaikki elementit ovat tässä. Nyt tarvitaan kykyä kuunnella ja ajatella.
Keskustelussa olivat mukana lastensuojelun työelämäprofessori Oona Ylönen Turun yliopistosta, sosiaali- ja terveysjohtaja Mikko Pakarinen Kaarinan kaupungilta, toiminnanjohtaja Miia Hänninen Varsinais-Suomen lastensuojelujärjestöt ry:stä, tietokirjailija ja yliopisto-opettaja Harri Virolainen Turun kauppakorkeakoulusta, kehitysjohtaja Anna Arola-Järvi Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiristä, kehittämispäällikkö Anu Parantainen Turun kaupungilta ja palvelualuejohtaja Sirpa Kuronen Turun kaupungilta. Keskustelun – ja koko LAPE-akatemian tilaisuuden voi katsoa tallenteena osoitteessa http://videonet.fi/stm/maakuntakiertue/20191010/.
