Varsinais-Suomen vierailullaan 16.10. perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko paitsi potki kotimaakuntaansa rivakampaan sote-valmisteluun, pohti tulevien sote-palvelujen valtakunnallisia minimikriteereitä.
– Kärkihankkeethan tekevät tätä työtä joka maakunnassa. Pikkuhiljaa täytyy koota maakuntien parhaista käytännöistä yhteiset kriteerit koko maahan. Esimerkiksi joka perhekeskuksella pitäisi olla samat minimipalvelut, tavallaan palvelulupaukset, Saarikko toteaa.
Lupa auttaa! -hanke on muun muassa luvannut levittää matalan kynnyksen yhteydenottopalvelun Pyydä apua! -napin koko maakuntaan ensi vuoden aikana. Saarikon mielestä tällainen nappi voisi hyvin olla esimerkki yhteisestä palvelulupauksesta joka perhekeskukselle – neuvoa saa nappia painamalla ja vastauksen melkein heti.
Kaasua sote-valmisteluun!
Ministeri Saarikko tutustui kotimaakuntansa sote-valmisteluun sekä kärkihankkeiden työhön Turussa, Raisiossa ja Kaarinassa. Maakunnan ja etenkin Turun rooli sote-uudistuksen empivänä jarrumiehenä sai ministeriltä ravistelua.
– Nyt on painettava kaasua, jos meinaa pysyä muun maan muutoksen mukana. Vaikka sote-uudistuksessa on monia mutkia takana ja vielä edessäkin, ei muutos yhden maakunnan hidasteluun kaadu, vakuutti Saarikko.
– Varsinais-Suomessa on tähän asti menty melkein pelkkä sisältö edellä soteen. Kärkihankkeissa on hyvällä sykkeellä kehitetty palveluja. Nyt tarvitaan rakenteet ja resurssit myös soten hallinnolliseen valmistelutyöhön, Saarikko linjasi.
Nappi löytyy
Raision kirjastossa ministeri tapasi Lupa auttaa! -hankkeen agentteja, Pyydä apua! -palvelua käyttäneitä kansalaisia sekä palvelua toteuttavia työntekijöitä.
Pyydä apua! -napin kautta lapsiperheet voivat helposti pyytää neuvoja ja apua. Nappi on tällä hetkellä käytössä Raisiossa, Somerolla ja Salossa. Näistä kunnista mukana vierailulla olivat Raision palveluohjaaja Minna Lehtinen, Someron sosiaaliohjaat Jenna Leiko-Koskinen ja Iina Rosnell sekä Salon sosiaaliohjaaja Seija Mäyrä.
Paikalla oli myös palvelua käyttäneitä kansalaisia, jotka kiittelivät Pyydä apua! -palvelun löytyvyyttä, helppoutta ja saadun avun nopeutta.
– Usein apua ei vain löydä tai jaksa etsiä kunnan sivuilta. Ja jos jonkun sattuu saamaan kiinni, on todennäköisesti soittanut väärään paikkaan, kuvaili apua napin kautta pariin otteeseen pyytänyt isä.
Koulut myös asiakkaina
Ministeri Saarikko oli erityisen tyytyväinen siihen, että LAPE-muutosohjelmassa lapsiperheiden palveluita kehitetään myös koulujen ja varhaiskasvatuksen kanssa.
– Iso osa lasten palveluista jää kuntiin sote-uudistuksen jälkeenkin: koulut, päiväkodit, nuorisotyö. Näiden kanssa sote-palvelujen on pystyttävä entistä vaikuttavampaan työhön, Saarikko toi esiin.
– Tästä syystä on ensiarvoisen tärkeää, että integraatio toteutuu myös valtion yläpäässä. LAPE-kärkihanke onkin sosiaali- ja terveysministeriön ja opetus- ja kulttuuriministeriön yhteinen muutosohjelma, joka ei ole aina itsestäänselvyys.
Mukana tilaisuudessa ollut koululääkäri Riikka-Maaria Peltomäki käyttää Pyydä apua! -palvelua yhdessä asiakasperheiden kanssa.
– Kun tulee tarve muille palveluille, olemme yhdessä etsineet napin netistä ja asiakas on kirjoittanut siihen asiansa. Ei ole tarvinnut kierrättää lähetteitä tai olla epätietoisuudessa, onkohan asiakas ohjautunut oikeaan paikkaan. Vastaus on tullut seuraavana päivänä, Peltomäki kertoo.
Koulumaailmaa edusti myös emeritusrehtori Olli Ranta. Hän oli aikoinaan yhtenä alullepanevana voimana Pyydä apua! -napille Raisiossa vaatimalla joustavampaa yhteistyötä koulun ja perhepalvelujen kesken.
-Kun avun pyytäminen koulusta päin on helppoa, yhteistyökin perheen hyväksi alkaa paremmassa hengessä, Ranta muistutti.
Asiakkaiden mankeloinnista eroon
Lupa auttaa! -hankkeen toimintaa esitellyt muutosagentti Mikko Hulkkonen vertasi perinteisiä jäykkiä sote-palveluprosesseja turhaan mankelointiin, joka on katoava kansanperinne.
– Jos asiakkaita lähetellessä paikasta toiseen tärkeämpää on sovitut palveluketjut ja organisaatioiden väliset työnjaot, ajatellaan kuten pakonomainen mankeloija: on parempi antaa väsyneen valvoa kuin nukkua ryppyisillä lakanoilla.
Soten jäykkyyden purkuun tarvitaan uudenlaista asiakkaan tarpeita mielessä pitävää kehittämistä. Kannustusta tähän tuli myös ministeriltä.
– Ettemme lankea pelkkään hallinnollisen kehittämisen sudenkuoppaan, meidän tulee muistuttaa koko ajan, että teemme uudistusta kansalaisia ja asiakkaita varten, Saarikko painotti.
– Lupa auttaa! -hanke onkin lennokas ja piristävä esimerkki harmaasta hankeähkystä kärsivässä sote-kentässä, ministeri Saarikko totesi.
Pyydä apua! -nappi otetaan käyttöön koko Varsinais-Suomessa vuoden 2018 aikana. Lue lisää napista Palvelut-sivulta.
Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko sai kotiin viemisiksi supersankarilehmän. Hän värväytyi myös salaiseksi agentiksi edistämään LAPE-muutosta kotimaakunnassaan.