Sosiaalityöntekijä Essi Vahala kertoi Lupa auttaa! -hankkeen järjestämän Lapsen asema ja oikeudet lastensuojelussa -koulutuskokonaisuuden toisessa tapaamiskerrassa lapsen osallisuudesta ja sen vahvistamisesta harrastustoiminnan avulla. Hänen edustamansa Nuorten Ystävät järjesti yhteistyössä Pesäpuu ry:n kanssa kamerakerhon perhehoidossa oleville lapsille Turussa.
Kerhon oli tavoitteena saada käsitys 3–5-vuotiaiden lasten elämästä sijaishuollossa. Keskeinen oivallus oli nähdä, mitkä asiat ovat lapselle olennaisia ja tärkeitä.
1. Turvallisuuden takaaminen
Kerhossa oli huomioitava, että lasten perusturvallisuus on järkkynyt ja osa heistä on edelleen hyvin turvattomia. Tästä syystä lapsilla oli turva-aikuinen mukana. Oli ehdottoman tärkeää, että jokaisella lapsella oli oma henkilökohtainen aikuinen mukanaan.
Turva-aikuisen olemassaolo mahdollistaa lapsen valmistelun etukäteen, tuen lapselle itse kerhokerroilla ja tilanteiden kertaamisen kotona jälkikäteen.
Turva-aikuisen rooli oli merkittävämpi kuin etukäteen olisi voinut ehkä ajatellakaan. Lapset jännittivät valmistelusta ja ennakoinnista huolimatta uutta tilannetta, muita lapsia ja kerhon vetäjiä. Jännitys näkyi muun muassa levottomuutena.
Turvallisuutta loivat lapsille myös yhdessä tehdyt ”pelisäännöt”. Pelisäännöt on hyvä muokata positiivisen tekemisen kautta, ei kieltojen. ”Täällä saa nauraa, halata kaveria, kysyä neuvoa…” ja niin edelleen.
2. Perustarpeiden tyydyttäminen
Pienten lasten perustarpeita ovat ruoka, lepo ja leikki. Vaikka kerhossa oli tavoitteena saada käsitys 3–5-vuotiaiden lasten elämästä sijaishuollossa, myös nämä elementit tuli huomioida.
Ruoka, lepo ja leikki ja rytmittivät myös kerhoa. Lapset kysyivät jo ensimmäisen kerhokerran aluksi, koska voidaan leikkiä. Osa vetäytyi kerhon lomassa leikkimään yksin tai kaverin kanssa tai siirtyi esimerkiksi piirtelemään sivummalle. Ryhmätilanne, vieraat lapset ja aikuiset ja jännittävä tekeminen myös väsyttivät osaa lapsista.
Ruoka näytteli osalle lapsista suurta roolia. Onhan selvää, että ruuan antamiseen liittyy paljon merkityksiä ja se on myös keino hoivata. Evästauko rytmitti myös kerhon rakennetta: ensin tutkittiin vähän päivän teemaa ja lapset saivat kuvata, sitten pidettiin evästauko ja lopuksi lapset saivat kotitehtävän.
Leikille varattiin aikaa siinä kohdassa, kun lapset vuorotellen saivat yksilöllisen aikansa ohjaajan kanssa ja valitsivat omia kuviaan, joita halusivat käyttää projektissa.
3. Lupausten pitäminen
Lupausten lunastaminen on erityisen tärkeää niille lapsille, joiden luottamus on joskus petetty. Tästä syystä aikuisen näkökulmasta hyvinkin pienet lupaukset ovat merkittäviä. Lapset muistavat, mitä heille on luvattu, ja yhtä hyvin he muistavat, jos lupausta ei ole pidetty.
Hyvänä esimerkkinä lupausten pitämisestä kamerakerhossa oli viimeisen kerran juhlien tarjoilut. Lapset saivat esittää toisella kerhokerralla toiveita, mitä he haluavat juhlassa syödä. Toiveet kirjoitettiin ylös, ja joka ainoa niistä toteutettiin.
Lupausten pitäminen lisää lasten osallisuuden tunnetta ja kokemusta siitä, että heillä on mahdollisuus vaikuttaa omiin asioihinsa.
4. Lasten ehdoilla eteneminen ja spontaaniuden vaaliminen
Usein lopputulos on aikuiselle tärkeämpää kuin prosessi. Lasten, ja etenkin pienten lasten kanssa työskennellessä ajatukset täytyy kääntää toiselle jengalle ja keskittyä prosessiin. Pienten 3–5-vuotiaiden lasten osallisuutta lastensuojelussa ei ole juurikaan tutkittu tai kehitetty, tästä syystä jokainen asia, joka lasten kanssa tehtiin, oli tutkimustulos jo itsessään.
Lasten ehdoilla eteneminen ei tarkoittanut, että olisi toimittu ilman rakennetta tai suunnitelmaa. Lasten ehdoilla eteneminen kuitenkin vaati työntekijältä sitä, että omia ennakko-oletuksia työskentelystä ei juurikaan saanut olla, ja piti keskittyä lapsen yksilölliseen rytmiin.
Työntekijän täytyi olla valppaana koko ajan lapsen sanoille ja muille ilmaisuille siitä, miten lapsi haluaa edetä. Pienet lapset eivät välttämättä sanoita kovin tarkasti ajatuksiaan tai tuo suunnitelmiaan esille kovin jäsentyneesti. Aikuisen tehtävänä on seurailla ja tarjota, mutta ei tyrkyttää apua. Avun tarjoamisessakin hienotunteisuus huomioitava, ettei lapselle synny vaikutelmaa siitä, että hän ei osaisikaan tai ymmärtäisikään sitä, mitä on tekemässä.
Osa lapsista oli hyvinkin suunnitelmallisia ja piti kiinni ensimmäisestä ajatuksestaan esimerkiksi kuvien suhteen. Osa puolestaan saattoi muuttaa suunnitelmiaan lennossa, ja aikuisen tehtävänä oli mukautua näihin muutoksiin.
5. Yksinkertaisuudesta nauttiminen
Pienille lapsille pienetkin asiat ovat suuria. Kamerakerhon lapset opettivat aikuisille perusasioihin keskittymistä ja rönsyjen karsimista.
Aikuisen maailmasta käsin kerhon suunnittelu olisi voinut sisältää monenlaisia tavoitteita. Pienen lapsen maailmassa on jo suuri asia mennä kerhoon, tavata uusia lapsia ja aikuisia ja saada lainaksi kamera, jolla kuvataan.
Suuria kysymyksiä lapsille olivat myös perustarpeisiin liittyvät asiat: leikki, oman lelun mukaan ottaminen, välipalat ja se, että oma turva-aikuinen kulki mukana.
6. Yhdessä iloitseminen
Koko kerhon tarkoitus oli iloita lapsen taitavuudesta ja osallisuudesta yhdessä hänen kanssaan.
Yhdessä iloitseminen toteutui jokaisella kerhokerralla ja niiden välissä myös kotona: lapset olivat esitelleet kodeissaan turva-aikuisilleen kotitehtäviään ja olleet silminnähden innostuneita ja iloisia. Joidenkin kameroista muistikortit olivat täynnä, toisilla jopa akut loppu innokkaan kuvaamisen jäljiltä.
Viimeisen kerran juhla ja lasten omien kuvien esittelyt koko lapsiryhmälle kruunasivat kerhon. Vaikka osaa pienimmistä kyllästytti toisen kuvien katsominen, jokaisen kerholaisen silmät loistivat, kun omat kuvat ja tarinat esiteltiin muille, ja lopuksi sanottiin: ”Kiitos, että olit mukana kamerakerhossa.”
Kuva on kuvituskuva, kuvassa oleva lapsi ei liity kamerakerhoon.
