Tuotekehitystyön erikoisammattitutkinto

Aikataulu ja toteutus

Hakuaika 01.11.2017–31.08.2018

Koulutusaika 28.08.2018–31.01.2020

LOISTO™ -valmennukset perustuvat aikuisoppijoille sopiviin tiimioppimisen menetelmiin. Valmennuspäivissä jaetaan kokemuksia, rakennetaan uutta tietoa ja synnytetään ratkaisuja käytännön haasteisiin. Valmennuksessa tärkeää on valmentava ja sparraava työskentely sekä osallistujien keskinäinen verkostoituminen.

Koulutuspaikka

Turuntie 9, Laitila

Kohderyhmä

LOISTO™ III –kehittäjävalmennus on suunnattu sosiaali- ja terveysalan esimiehille ja asiantuntijoille, erityisesti lastensuojeluun. Tutkinnon suorittaminen edellyttää työskentelyä työtehtävissä, joissa on mahdollisuus ja valtuudet ideoida, suunnitella ja toteuttaa tuotekehitystöitä kehittämistiimin kanssa. Tuotekehitystyöllä tarkoitetaan tuotteen, palvelun tai toimintamallin kehittämistä. Tuotekehitystyössä merkittävää on saada aikaan uusi tuote, palvelu tai toimintamalli. Tutkinnon suorittajan työpaikka voi olla yksityisellä tai julkisella sektorilla.

Ohjelma on parhaimmillaan silloin, kun osallistut siihen kollegasi tai kehitystiimisi kanssa. Näin pystytte valmennuspäivien aikana ratkaisemaan organisaationne tai verkostonne haasteita yhdessä

Tavoite

Valmennuksessa kehität omaa osaamistasi ja organisaatiotasi systeemiseen asiakastyöhön ja sen johtamiseen. Valmennuksen aikana kehität lastensuojelutyöstä vaikuttavaa asiakastyötä ja jaat kokemuksia muiden samojen haasteiden parissa työskentelevien kollegoiden kanssa. Osana organisaatiosi kehittämistä luot jatkuvan asiakaslähtöisen kehittämisen malleja osaksi arjen lastensuojelutyötä.

Valmennuksen aikana suoritat omien ja organisaatiosi tarpeiden mukaisesti

  • Tuotekehitystyön erikoisammattitutkinnon

Tutkinnon suorittaminen henkilökohtaistetaan omat työtehtävät huomioiden.

Sisältö

Valmennusohjelma rakentuu kolmesta moduulista, joiden yhteiskesto tutkintosuorituksineen on 19 kuukautta. Valmennus sisältää 20 valmennuspäivää, kolme puolen päivän mittaista tutkintopajaa, innostavan lukuohjelman sekä pienryhmissä toteutettavaa kehitystoimintaa. Valmennuspäivät toteutetaan kuutena kolmen päivän valmennusjaksona, joiden aihealueet ja alustava aikataulu löytyvät esitteen lopusta. Lisäksi ohjelmaan kuuluu aloituspäivä sekä loppuseminaari. Valmennusjaksojen välillä opiskelu tapahtuu itsenäisesti käytännön työtehtävissä ja oman lukuohjelman mukaisesti. Tutkinnon suorittaminen tapahtuu omissa työtehtävissä ja omia toimintatapoja kehittämällä.

I Moduuli; Proaktiivinen kehittäminen (90 osp)

Moduulin tavoitteena on, että opiskelija osaa

  • toimia proaktiivisesti valmistellessaan tuotekehitystyötä
  • tuottaa lisäarvoa asiakkaalle
  • toimia markkinoilla
  • varautua yllätyksiin
  • toimia verkostoissa
  • toteuttaa organisaation strategiaa
  • viedä tuotekehitystyön prosessin läpi.

Valmennusjaksot:
1.     Sytytys – Valmennukseen orientoituminen (28.8.2018 kaupungintalo, Raisio)
2.     Strategia ja asiakaslähtöinen kehittäminen (20.–22.9.2018 Storfinnhova, Björkboda)
Tutkintopaja: Tutkintosuoritusten suunnittelu ja osaamisen arviointi (3.10.2018, Skype)
3.     Dialoginen kehittäminen ja tiimioppiminen (29.11.–1.12.2018, Ali-Ketola, Kokemäki)

II Moduuli; Palvelumuotoilu lastensuojelutyössä (45 osp)

Moduulin tavoitteena on, että opiskelija osaa

  • suunnitella palvelumuotoilun prosessin
  • toteuttaa palvelun käyttäen palvelumuotoilun menetelmiä

Valmennusjaksot:
4.     Innovointi- ja kehittämismenetelmät (21.–23.2.2019 Harjattula, Turku)
Tutkintopaja: Tutkintosuoritusten suunnittelu ja osaamisen arviointi (12.3.2019, Skype)
5.     Systeeminen johtaminen ja itseohjautuvat tiimit (16.–18.5.2019 Lehtoniemi, Laitila)

III Moduuli; Innovaattorina toimiminen (45 osp)

Moduulin tavoitteena on, että opiskelija osaa

  • toimia kehittäjän mielellä
  • viedä innovaatiot käytäntöön
  • tehdä näkyväksi innovaatiotoiminnan tulokset.

Valmennusjaksot:
6.     Vaikuttavuus ja hyöty asiakkaalle (12.–14.9.2019 Kauttuan Klubi, Säkylä)
Tutkintopaja: Arviointikokoukseen valmistautuminen (15.10.2019, Skype)
7.      Innovaattorina toimiminen (14.–16.11.2019 Silokallio, Ulvila)
8.     Loisto™ 2020 -seminaari, valmennuksen päätös ja kehittämishankkeitten esittely (30.–31.2020, paikka avoin)

Kustannukset

Tutkintoon valmistavan Loisto™ -kehittäjävalmennuksen omarahoitusosuus opiskelijalle on 900 €. Valmennus on mahdollista toteuttaa myös oppisopimuskoulutuksena, jolloin koulutus on osallistujalle maksuton. Oppisopimusta haetaan oman alueen oppisopimustoimistosta. Opiskelijan maksettavaksi tulee molemmissa tapauksissa lisäksi valmennusjaksoihin liittyvät ruokailu- ja majoituskustannukset.

Hakeutuminen

Hakeudu Loisto III -kehittäjävalmennukseen ja Tuotekehitystyön erikoisammattitutkintoon osoitteessa www.winnova.fi
Oppisopimusta haetaan oman alueen oppisopimustoimistosta.
Sopimusta voit hakea myös Winnovasta www.winnova.fi/oppisopimus
Lisätiedot Teijo Wahlman teijo.wahlman@winnova.fi, p. 044 455 8263

Yhteyshenkilö

Juha Harikkala
Aikuiskoulutuksen opettaja
etunimi.sukunimi@winnova.fi
044 455 8160