Perheen, jolla on vaikea elämäntilanne, on tärkeää päästä avun piiriin. Useista eri palveluista muodostuvan verkoston on kuitenkin oltava toimiakseen tarpeeksi suunnitelmallinen ja tarkoituksenmukainen – muutoin turvaverkosta uhkaa tulla sotkuinen verkko.
Lupa auttaa! -hankkeen puitteissa on vuoden 2018 aikana kehitelty ns. monitoimijamallia, jonka tavoitteena on tarvelähtöinen palvelumuotoilu tilanteisiin, joissa erilaisia palvelutarpeita ja toimijoita on paljon. Lapsen tai nuoren ja muiden perheenjäsenten kokemusta ja ääntä halutaan tuoda esiin sekä palveluiden päällekkäisyyksiä karsia toimialat ylittävän yhteistyön avulla.
Palvelua parantavat palvelut puuttuvat
Tarve palvelulle syntyi myös siitä, että monien eri toimijoiden kesken yhteisen tilannekuvan luominen ei ole nykyisin helppoa. Jokainen auttaja-ammattilainen saattaa tehdä oman arvionsa pelkästään yksittäisen perheenjäsenen tilanteesta, eikä kokonaiskuvaa koskaan synny – vähiten itse perheelle, joka voi joutua kertomaan asiansa aina uudelleen ja uudelleen.
Idea uudenlaiselle palvelulle syntyi eri toimialojen tarjoamista palveluista. Isoissa huonekaluliikkeissä tarjotaan palvelua, jossa saa apua suunnitteluun, ostosten kokoamiseen, kuljetukseen ja jopa kokoamiseen kotona. Samoin apteekeista voi tilata lääkityksen kokonaistarkastelun. Siinä katsotaan, miten eri lääkkeet sopivat hyvin, voiko jotain mahdollisesti karsia tai vaihtaa vaikka halvempaan lääkkeeseen.
– Sen sijaan sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa asiakkaiden kokonaistilannetta konkreettisesti selvittävät palveluohjaukselliset palvelut paljolti vielä puuttuvat, tai sitten niitä tyrkytetään asiakkaille palvelujen kontrolloimisen tarpeen vuoksi. Valitettavan yleistä on myös, että virkamiehet käyvät hallinnollisia rajakiistoja siitä, kenen ammattilaisen vastuulle asiakasperheen asiat lopulta kuuluvat. Tällöin parempi palvelu jää sivuseikaksi, kertoo muutosagentti Mikko Hulkkonen.
Tarve luoda yhteistä ymmärrystä ja arvopohjaa
Monitoimijamallia ovat kehittäneet sosiaalityöntekijät Assi Ailoranta ja Vappu Halme, sairaanhoitaja, perheterapeutti Sari Reiman. VSSHP:n kokemusasiantuntijat Annamari Lindroos ja Mari Madetoja ovat olleet mukana tuomassa kommentteja ja kehittämisehdotuksia.
Ammattiauttajien ja omaisten näkökulmia yhdistää näkemys siitä, että yhteistyötä voitaisi vahvistaa eri toimijoiden kesken perheenjäsenten tarpeet huomioiden. Tulokulma on eri, mutta suunta yhteinen. Omaisten näkökulmasta verkostot ovat usein paikkoja, joissa tarvittaisiin uutta työotetta.
Huolten ja ongelmien värittämää työtä
Verkostoneuvotteluissa uhkana on se, että keskustelu jää pyörimään ammattilaisten kesken. Asiakkaan voi olla monestakin eri syystä vaikea saada mielipidettään kuuluviin.
Ammattilaiset tunnistavat ja tunnustavat ongelman.
– Huolipuhe on keskiössä. Viranomaiset ilmaisevat, mistä ovat huolissaan, kuvailee Halme.
”Huoliluettelon” takana on kuitenkin useimmiten aito halu ja yritys auttaa.
– Työntekijöiltä edellytetään dialogisuutta ja asiakkaan kunnioittavaa kohtaamista, Ailoranta muistuttaa. Kaikkien näkökulmat pitäisi saada keskustelemaan keskenään.
Siinä missä verkostoneuvottelun ilmapiiriä varjostavat huolenaiheet, lankeaa koko viranomaistyön ylle pitkä haasteiden ja ongelmien varjo. Työntekijöiden huolestuneisuus ei aina kohdistu ajankohtaisesti keskeisimpään asiaan. Ammattiauttajilla ei ole tarpeeksi aikaa, tai perheen kanssa työskentelevät henkilöt vaihtuvat tiuhaan. Isillä voi olla vaikeuksia saada äänensä kuuluviin naisvaltaisessa verkostossa. Tieto ei kulje eri toimialojen välillä. Ja niin edelleen, haasteiden lista on pitkä.
”Tästä me hyödytään oikeasti”
Monitoimijamalli on käytännössä kolmivaiheinen toiminto. Ensimmäisessä vaiheessa perheen- ja verkoston jäsenet vastaavat kukin sähköiseen Multiview-kyselyyn. Vastausten pohjalta tietokoneohjelma tekee eri näkökulmien visualisoinnin, josta käyvät ilmi ajankohtaiset muutostarpeet ja myös vahvuudet. Kyselyn tuloksia ja visualisointia käytetään verkostotapaamisessa työskentelyn pohjana. Yhteistyön tuloksena esiinnousseiden tarpeiden pohjalta laaditaan monipalvelusuunnitelma.
Kokemusasiantuntijoilla oli mahdollisuus kokeilla ja kommentoida kyselyä sen kehittämisvaiheessa. He pitävät sitä hyvänä työkaluna, koska sen avulla sekä avun tarpeessa olevat lapset ja nuoret, että heidän omaisensa voivat tuoda esille asioita, jotka jäävät helposti perinteisessä verkostoneuvottelussa sanomatta.
– Se antaa nuorelle ihan eri mahdollisuuden kertoa, miltä hänestä tuntuu, Lindroos kertoo. Ei kasvokkain ja omalla suulla.
– Tästä me hyödytään oikeasti, kokemusasiantuntija Madetoja kiittelee. Aina puhutaan, että perhettä hoidettaisiin kokonaisuutena. Puhetta riittää, tämä on ensimmäinen konkreettinen esimerkki, joka vie sitä eteenpäin.
Kysely auttaa myös auttajia rajaamaan ja suuntaamaan toimenpiteitä entistä paremmin perheen tarpeiden mukaan. Perheeltä itseltään kysytään, millaista apua he tarvitsevat sekä pohditaan millaista apua olisi saatavilla. Työntekijällä on kuitenkin oltava ratkaisuista kokonaisnäkemys ja päävastuu.
– Työntekijän on tärkeää osata tunnustella, mihin asiakkaan omat voimavarat riittävät, Reiman muistuttaa.
Monitoimijamallin kehittäminen on kuluvan syksyn aikana edennyt suunnitteluvaiheesta mallin pilotointiin ja kehittämiseen Varsinais-Suomessa yhdessä perheiden ja verkostojen kanssa.
